Abstrakti
Viime vuosina faktojen ja totuuden rooli demokraattisessa keskustelussa on herättänyt paljon huomiota. Niin Ison-Britannian EU-eroon johtanutta vaalikampanjaa kuin pandemia-ajan salaliittoteorioita on pidetty esimerkkeinä niin sanotusta totuudenjälkeisestä ajasta. Ajatus on herättänyt monet tarkastelemaan sosiaalisen median poliittisia vaikutuksia entistä tarkemmin. Aiempaan suomenkieliseen yleistajuiseen artikkeliin (https://politiikasta.fi/onko-sosiaalinen-media-alusta-totuudenjalkeisyydelle/) nojaava englanninkielinen kirjan lukuni (https://www.e-ir.info/publication/global-politics-in-a-post-truth-age/) esittää, että osana muita poliittisia kehityskulkuja sosiaalisen median nousu keskeiseksi keskustelualustaksi uhkaa demokraattisen politiikan ennakkoehtoja, kuten faktoihin perustuvaa mielipiteenmuodostusta.
Sosiaalisen median nousu voidaan historiallisesti sijoittaa osaksi pidemmän ajan kehityskulkua. Eurooppalaisen julkisen tilan syntyessä sanomalehtien ja kahviloiden yksityisomistus suojasi niitä valtiovallan vaikutusvallalta. Viime vuosisadan aikana viihteellisyydestä on kuitenkin tullut entistä keskeisempi osa mediatoimjoiden toimintamallia, mikä on korostanut kohujen ja räväköiden mielipiteiden kysyntää faktatiedon sijasta. Sosiaalisen median taustalla vaikuttavat alustayhtiöt voidaan nähdä osana samaa jatkumoa. Niiden rakennetta ei ohjaa huoli demokratiasta, vaan voitontavoittelu. Niiden tuote on käyttäjien käytöksestä ja mielenkiinnonkohteista kertova informaatio. Vahvoja tunnereaktioita herättävä sisältö on omiaan tuottamaan tällaista informaatiota, toisin kuin tosiasiatieto. Koska sosiaalisesta mediasta on kuitenkin tullut merkittävä julkisen keskustelun tila, olisi sen rakennetta tarkasteltava demokratiaa suojaten. Erityisesti oikeudelliselta sääntelyltä vaaditaan toimia tosiasiatiedon puolesta ja disinformaatiota vastaan. Demokratian kannalta keskeisten eriävien mielipiteiden muodostus on mahdollista vain jaettujen faktojen ja kokemusten muodostamia yhteisiä viitepisteitä vasten.