Abstrakti
Viime vuosina ihmisoikeuksista käytävissä keskusteluissa on noussut esiin uusi tapa, nimittäin ihmisoikeuskielen väärinkäyttö asioihin, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa. Tässä artikkelissa tarkastelimme tätä ilmiötä esimerkin kautta, tutkien kuinka Euroopan äärioikeisto on alkanut kutsua kaikenlaisia asioita ihmisoikeusloukkauksiksi. Esimerkit vaihtelivat rasististen tekstien sensuroimisen nimittämisestä sananvapauden rikkomiseksi, mikä on ylitulkintaa, aina maahanmuuton tai moskeijan rakentamisen näkemisestä ihmisoikeusloukkauksena. Keräsimme esimerkkejä useista eurooppalaisista äärioikeistolaisista liikkeistä, kuten Ranskan Rassemblement National (RN) ja Nouvelle Droite, Saksan Alternativ für Deutschland (AfD), PEGIDA, National Democratic Party (NDP), Identitäre Bewegung (IB) ja Suomen Perussuomalaiset. Lisäksi keräsimme aineistoa ääriryhmistä kuten Suomen Sisu. Sen sijaan, että lähtisimme arvioimaan näiden väitteiden totuudellisuutta, liki kaikki ovat harhaanjohtavia väitteitä ihmisoikeusloukkauksista, pyrimme luokittelemaan erilaiset viittaukset ihmisoikeuksiin ja jäljittää niiden lähtöpisteen. Havaitsimme, että monet näistä väitteistä perustuvat Natsi-Saksassa kehiteltyyn oikeudelliseen periaatteeseen ihmisoikeuksien suhteellisuudesta. Sen perustana on ajatus että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille, vaan pikemminkin tietyn etnisen ryhmän tai kansallisuuden jäsenille varattuina. Tästä huolimatta meistä on hämmästyttävää kuinka rasismia, antisemitismiä, maahanmuuttovastaista muukalaisvihaa, identitarismia ja etnonationalismia kannattavat ryhmät pystyvät esittämään itsensä ihmisoikeuksien puolustajiksi, mikä on räikeässä ristiriidassa ihmisoikeuksien todellisen sisällön kanssa.