Luontopolku esittelee alueen monipuolista lajistoa keskittyen erityisesti kampusniittyjen kasvi- ja hyönteislajeihin. Polku koostuu kuudesta kampusalueelle asennetusta infotaulusta, ja karttaan merkittyä reittiä seuraten polun pituudeksi tulee n. 1,2 kilometriä. Polun ensimmäinen infotaulu sijaitsee Infokeskus Koronan vieressä (katso oheinen kartta).
Helsingin yliopistossa on tutkittu niittyjä kestävänä vaihtoehtona nurmikoille. Nurmikoihin käytetään maailmanlaajuisesti huomattava määrä resursseja: niiden ylläpitoon kuluu vettä ja kemikaaleja, ja ne aiheuttavat kasvihuonepäästöjä. Niityt ovat nurmikoita paljon helppohoitoisempia, ja nurmikoiden muuttaminen niityiksi onkin houkutteleva vaihtoehto. Niityillä elää valtava määrä kasvi- ja eläinlajeja. Ne myös ylläpitävät maaperän toimintoja, pienentävät tulvariskejä ja parantavat veden laatua.
Niityt ovat olennaisia viheralueita kaupunkiympäristöissä, kuten täällä Viikin kampuksella. Ne toimivat viherkäytävinä eri elinympäristöjen välillä. Näin lajit pystyvät liikkumaan ja leviämään, mikä edistää geneettistä monimuotoisuutta ja populaatioiden säilymistä. Helsingin yliopistolla niittyjen perustaminen on osa luonnon monimuotoisuutta edistäviä aloitteita ja yliopiston ympäristötyötä. Tavoitteena on innostaa ja edistää yleistä tietoisuutta ympäristöstä. Vuonna 2024 Viikin kampukselta on havaittu yli 900 lajia tai muuta taksonia. Kampusalueesta onkin tullut elävä laboratorio, joka ylläpitää lajistoa ja tarjoaa rauhallisia paikkoja, joissa voi pohdiskella, virkistäytyä tai uppoutua luontoon. Lähde siis virkistävälle kävelykierrokselle tutustumaan kampusniittyihin!
Viereinen kuva ja kampusluontopolun kartta: Zowi Oudendijk. Kampusluontopolun logo: Emma Hagman. Luontopolku on toteutettu Helsingin yliopiston Kipinä-rahoituksella.
Eri kasvilajien viihtymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi maaperän ominaisuudet, rinteen kaltevuus ja ilmansuunta. Tällä paikalla on suotuisat olot kissankellolle (Campanula rotundifolia). Kissankellot kasvavat usein kuivilla avoimilla paikoilla, kuten kedoilla ja tienpientareilla. Matalakasvuinen kissankello tukahtuu helposti isompien kasvien alle, jos sen kotiniitty hylätään tai lannoitetaan. Täällä se kukoistaa!
Kissankelloja pölyttävät pääasiassa pienet ja keskikokoiset mesipistiäiset. Tällä paikalla voit nähdä vaikkapa kissankellosoukkomehiläisen (Chelostoma campanularum). Tiukan oligolektisenä lajina se kerää ravinnokseen pelkästään kellokukkien (Campanula) siitepölyä, ja koiraat nukkuvat usein niiden kukissa.
Jos katsot tarkasti, näet, että kissankelloilla on kahden muotoisia lehtiä: tyvilehdet ovat munuaismaisia tai sydämenmuotoisia (eli herttamaisia), varsilehdet puolestaan kapeita ja lähes tasasoukkia.
Tällä paikalla oli aiemmin kuiva ja huonokuntoinen nurmikko, joka on luonnon kannalta kuin karua autiomaata. Viereiseen D-taloon vuonna 2018 muuttaneen Suomen ympäristökeskuksen työntekijät ehdottivat, että siitä voitaisiin kehittää kukkaniitty, jossa kukat saavat kukkia ja eläimille löytyy ravintoa ja suojaa. Nurmikon leikkaaminen lopetettiin ja monet työntekijät kylvivät paikalle luonnosta keräämiään niittykasvien siemeniä. Noin viidessä vuodessa entiselle nurmikolle asettui monia kuivien niittyjen ja paahdeympäristöjen kasveja, kuten jänönapila, kangasajuruoho, neidonkieli ja tummatulikukka.
Luontaiset kuivat niityt eli kedot ovat nykyisin harvinaisia ja pienialaisia. Ne ovat pitkään jatkuneen karjan laidunnuksen synnyttämiä niin sanottuja perinnebiotooppeja, joita on jäljellä enää hyvin vähän. Monet niittyjen lajeista pystyvät onneksi käyttämään myös ominaisuuksiltaan vastaavia, ihmistoiminnan synnyttämiä uusympäristöjä, kuten tekoniittyjä, pienlentokenttiä tai hylättyjä sorakuoppia.
Tässä rinteessä nurmikko on muuttunut kuivaksi niityksi eli kedoksi aivan itsestään, sillä nurmikko ei viihdy kuivalla ja paahteisella paikalla. Tämän kedon tunnusomaisia kasveja ovat ahosuolaheinä (Rumex acetosella) ja harmio (Berteroa incana). Ahosuolaheinä torjuu oksaalihapponsa avulla kasvinsyöjäeläimiä, mutta se ei estä kultasiipien toukkia syömästä kasvia.
Harmio on kotoisin Etelä-Venäjän kuivilta aroilta ja saapui Suomeen 1800-luvulla venäläisten sotilaiden mukana. Se kasvaa melko yleisenä vanhoilla kasarmialueilla, joutomailla, pientareilla, kedoilla, satamissa ja teollisuusalueilla. Nimi harmio tulee kasvin harmaasta värityksestä, minkä aiheuttaa tiheä karvoitus. Harmion karvapeite on sopeuma kuiville kasvupaikoille: se sitoo kosteutta ja estää veden haihtumista kasvista. Monet hyönteislajit viihtyvät harmion kukissa. Löydätkö harmion kukilta kukkakärpäsiä tai kimalaisia?
Nämä edessäsi näkyvät neljä kumparetta olivat aiemmin hoidettua nurmikkoa, joka leikattiin monta kertaa kesässä. Kummuille kylvettiin niittykasveja syksyllä 2023. Ennen kylvöä kummut muokattiin koneellisesti, heinäpaakut poistettiin ja jokaisesta kummusta peitettiin puolet noin 10 cm hiekkakerroksella. Kaikille kummuille kylvettiin sama siemenseos, joka sisälsi 25 eri niittykasvilajia. Kumpujen kasvilajisto tullaan kartoittamaan vuosittain usean vuoden ajan, jolloin saadaan selville, mitkä kylvetyistä lajeista vakiintuvat kummuille ja millainen vaikutus hiekkakerroksella on niityn kehittymiseen. Kokeen tulokset auttavat selvittämään, mitä niittykasveja kannattaa kylvää, kun perustetaan niitty ravinteikkaalle kasvualustalle. Jo kokeen alussa voidaan nähdä, että siankärsämö (Achillea millefolium) viihtyy kummuilla hyvin. Se tarjoaa ravintoa ja suojaa lukuisille eläimille. Löydätkö siankärsämön kukista hyönteisiä tai saalistavia kukkahämähäkkejä?
Kummuille kylvetyt lajit:
Kimalaisilla on luonnossa olennainen tehtävä — ne pölyttävät luonnonkukkia ja viljelyskasveja. Ne pystyvät vapauttamaan siitepölyä värisyttämällä tomaattien, mustikoiden ja muiden kasvien kukkia. Ilman kimalaisia monien kasvien olisi vaikea lisääntyä, mikä heikentäisi satoja ja luonnon monimuotoisuutta. Suomessa on yli 30 kimalaislajia ja niiden suojelu on oleellista ei vain niiden itsensä takia, vaan myös Suomen luonnonmaisemien ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Yleisimmät kimalaislajit Viikin kampuksella ovat:
Kimalaisen elinkaari (kuva alla)
Näiden pörröisten hyönteisten elinkaari alkaa varhain keväällä, kun talvehtineet kuningattaret heräävät (1). Niiden ensimmäinen tehtävä on löytää ravintoa (2) ja sopiva pesäpaikka, kuten hylätty jyrsijän kolo, tai kiven tai puunkannon onkalo. Kun pesä on löytynyt, kuningatar munii (3) ja hautoo munia värisyttämällä lihaksiaan lämmön tuottamiseksi. Ensimmäinen aikuisten jälkeläisten ryhmä, niin kutsutut työläiset, ottavat hoitaakseen ravinnonhankinnan (4), kun taas kuningatar jää pesään munimaan lisää munia. Loppukesästä yhdyskunta tuottaa uusia kuningattaria ja koiraita, jotka parittelevat (5). Koiraat kuolevat pian parittelun jälkeen, kun taas uudet kuningattaret etsivät talvehtimispaikan (6), ja kierto alkaa uudelleen seuraavana keväänä.
Helsingin yliopiston kursseja opiskelijoille
Climate Universityn kaikille avoimet, ilmaiset kurssit, mm. Biodiversiteetti.nyt -verkkokurssi.
Understanding biodiversity change - human impacts on natural populations. Videossa on tekstitykset suomeksi.
Biodiversiteetti ja kestävyys Helsingin yliopistolla. Sivulta löydät aiheeseen liittyviä uutisia, tapahtumia, kurssivinkkejä sekä paljon muuta.