Viime viikonloppuna järjestettyyn jahtiin osallistui 70 henkeä mukaan lukien kutsuvieraita Metsähallituksesta, Itä-Suomen yliopistosta ja Aalto-yliopistosta. Hyytiälän opetushirvijahteja on pidetty jo n. 60 vuoden ajan. Vuosien varrella sadat metsänhoitajat ovat saaneet jahdeissa riistaoppia. Metsästyslain ja –asetuksen lisäksi on tehty tuttavuutta mm. hirven anatomian kanssa. Ajoketjumetsästyksen ansiosta jahtiin ovat voineet osallistua ajohenkilöinä nekin, joilla ei ole metsästyskorttia tai asetta. Riista-asioiden tuntemus on kuitenkin tärkeää kaikille metsäalalla työskenteleville. Saaliiksi saatiin hirvisonni ja vasa.