Globevac haluaa tuoda rokotteet kaikkien saataville
Globevac kehittää teknologiaa, jonka avulla rokotteet säilyttävät tehonsa kaikissa lämpötiloissa. Näin rokotteita saadaan globaalisti sinnekin, minne niitä on tähän asti ollut vaikea saada kylmäketjun katkeamisen vuoksi. Lisäksi rokotteiden kustannukset alenevat merkittävästi.

Joka minuutti kolme lasta maailmassa kuolee, koska heille ei saada toimitettua toimivia rokotteita. Monet varsinkin viruspohjaiset rokotteet vaativat kylmät kuljetus- ja varastointitilat. Kylmäketju ei saa katketa, tai rokote menee piloille ja menettää tehonsa. Tällaisia ovat esimerkiksi tuhkarokkorokote sekä monet trooppisiin sairauksiin kehitetyt rokotteet.

- Rokotteet ovat olemassa, mutta ongelmana on, että siihen mennessä, kun ne saadaan ihmisille, ne eivät enää toimi, Globevacin projektikoordinaattori Manlio Fusciello Helsingin yliopiston farmaseuttisten biotieteiden osastolta sanoo.

Ongelma koskettaa varsinkin kehittyviä maita, esimerkiksi Afrikassa.

- Länsimaat kykenevät järjestämään tarvittavan logistiikan, vaikka se onkin kallista.

Globevac pyrkii ratkaisemaan rokotteiden säilyvyyteen liittyvän ongelman ja saamaan rokotteet kaikkien lasten ulottuville. Sen kehittämällä teknologialla jo olemassa olevia rokotteita voidaan muokata niin, että ne säilyttävät tehonsa kaikissa lämpötiloissa.

- Viruspohjaisten rokotteiden lisäksi teknologia voi mahdollisesti soveltua myös esimerkiksi mRNA-rokotteisiin.

Tavoitteena saada rokotteet lapsille kaikkialla maailmassa

Globevacin kehittämästä teknologiasta on apua esimerkiksi humanitaarisissa rokotuskampanjoissa alueilla, joilla kylmäketju ei toimi.

- Toivomme, että tämän teknologian avulla lapset kaikkialla voivat saada perusrokotukset, esimerkiksi tuhkarokkoa ja jäykkäkouristusta vastaan, ja että voisimme saada yleiset lastensairaudet hävitettyä, Manlio Fusciello sanoo.

Lisäksi teknologia auttaa alentamaan rokotuskustannuksia. Rokotusten hinnasta 80 prosenttia syntyy tällä hetkellä kuljetuksesta ja varastoinnista. Globevacin teknologian avulla rokotteissa voidaan saada merkittävää säästöä myös vauraissa maissa.

- Esimerkiksi AstraZeneca ja Johnson & Johnsonin viruspohjaiset covid-19-rokotteet maksavat noin neljä euroa per rokote. Kaikkien eurooppalaisten rokottaminen kahdesti tulisi maksamaan kaksi miljardia euroa. Tästä 80 prosenttia on kuljetus- ja varastointikustannuksia. Jos rokotteet säilyvät teknologiamme avulla ilman kylmäketjua, voimme puhua miljardiluokan säästöistä vuodessa pelkästään tässä yhdessä tapauksessa.

Teknologiasta hyötyvät lisäksi valmistajat.

- Globevac voi olla läpimurtoteknologia myös rokotevalmistajille.

Ainutlaatuinen teknologia, jonka taustalla on vuosikymmenten tutkimustyö

Globevacin kehittämä teknologia on edullinen ja kestävä. Se pohjautuu vankkaan virologiseen ja immunologiseen tutkimukseen sekä solututkimukseen.

- Perustutkimus on kehitystyön ytimessä, koska ainoa tapa saada tietää, toimiiko jokin rokote, on selvittää, reagoiko immuunijärjestelmä siihen, Manlio Fusciello sanoo.

Globevac on Helsingin yliopiston farmaseuttisten biotieteiden osastolla toimivan Immunoviroterapia-tutkimusryhmän projekti. Ryhmällä on yli 20 vuoden kokemus syövän virushoidoista ja geeniterapiasta.

- Meillä on kokemusta ja osaamista arvioida, onko Globevacilla todellista potentiaalia.

Globevacilla on Business Finlandin rahoitus. Seuraavaksi ovat alkamassa prekliiniset testit, jotka valmistuvat seuraavan vuoden kuluessa.

Innovaation taustasta tarkemmin

Globevac-hanke sai alkunsa viisi vuotta sitten ImmunoViroTherapy-tutkimusryhmästä, jota professori Vincenzo Cerullo johtaa Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnassa. Ajan myötä hankkeessa luotiin kestävä ja edullinen tapa säilyttää ennen kaikkea syöpärokotteita. Ratkaisu soveltuu mahdollisesti myös viruspohjaisiin rokotteisiin, jolloin köyhistä maista voitaisiin hävittää lastentauteja ilman katkeamatonta kylmäketjua. Professori Cerullon ajatuksena oli kehittää keino säilyttää ja kuljettaa virusrokotteita niin, että ne eivät menettäisi tehoaan epäsuotuisien lämpö- ja ilmasto-olosuhteiden muutosten takia.

Parhaillaan käynnissä olevan pandemian aikana on käynyt selväksi, että SARS-CoV-2-rokotteiden säilyvyyden takaavaan kylmäketjuun liittyy haasteita. Helsingin Innovaatiopalvelut Oy korostikin tutkimusryhmän kehittämän ratkaisun vaikutusmahdollisuuksia ja kehotti hakemaan Business Finlandilta Research to Business -rahoitusta.

Tutkimusryhmälle myönnettiin kahden vuoden rahoitus, jonka turvin yliopiston tutkijat aikovat osoittaa konseptin toimivaksi ja vahvistaa sitä, minkä lisäksi pian ryhdytään käsittelemään esikliinisistä tutkimuksista saatavaa dataa. Merkittävän rahoituksen ansiosta ImmunoViroTherapy-ryhmä pystyy tekemään ratkaisevan tärkeää yhteistyötä biomolekyylien säilymiseen erikoistuneiden professori Kirsi Mikkosen ja dosentti Fabio Valoppin sekä virologi Giuseppe Balistrerin kanssa.

Näiden Helsingin yliopiston huippututkijoiden yhteistyön pohjalta GlobeVAC pyrkii kehittämään ratkaisun, jonka avulla rokotteita voidaan varastoida ja säilyttää ilman lämpötilarajoituksia.

 

Haluatko ryhtyä innovaation yhteistyökumppaniksi, rahoittajaksi tai oletko muuten kiinnostunut kuulemaan siitä lisää? Ota yhteyttä: Tutkimusryhmän johtaja, professori Vincenzo Cerullo, vincenzo.cerullo@helsinki.fi, +358503185754.

Globevac on mukana Slush 2021 -teknologia- ja kasvuyritystapahtumassa, jonka teemana on tänä vuonna kestävyys, moninaisuus ja yhteiskuntavastuu.

Ongelma

Lapsia kaikkialla maailmassa ei saada rokotettua yleisiä sairauksia vastaan, koska monet viruspohjaiset rokotteet vaativat kylmäketjun.

Ratkaisu

Globevac kehittää teknologiaa, jolla jo olemassa olevia rokotteita saadaan muokattua niin, että ne säilyttävät tehonsa kaikissa lämpötiloissa.

Liiketoimintamalli

Lasten globaalin terveyden edistämisen lisäksi se tuo merkittäviä säästöjä rokottamiseen sekä uudenlaisen teknologian rokotevalmistajien käyttöön. Globevac on prekliinisen testauksen vaiheessa.

Tule mukaan

Globevac etsii sijoittajiksi suuria, rokotteita valmistavia lääkeyhtiöitä sekä humanitaarisia ja lasten terveyteen liittyviä säätiöitä ja järjestöjä.

Ota yhteyttä

Verkkosivu

Tutkimuksen kaupallistaminen

Helsinki Innovation Services toimii apuna tutkimustulosten kaupallistamisessa esimerkiksi perustamalla spinout-yhtiöitä ja lisensoimalla tai myymällä liikeideoita ja uusia, omistamiaan teknologioita.