Kuningatar Kristiina ei ole ainoa vaikutusvaltainen henkilö Helsingin yliopiston historiassa, joka on saanut nimensä kadunnimeen tai muuhun paikannimistöön. Tällaisia henkilöitä on kymmeniä, monet heistä ovat keskeisiä myös Suomen historiassa tai kansainvälisen tieteen kentillä. Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelijat perehtyvät tänä keväänä näihin henkilöihin ja tarinoihin heidän taustallaan.
C. L. Engelin yliopiston ympäristöön jättämä arkkitehtuurinen jälki on meille kaikille tuttu. Mutta millä tavoin Engel tulee näkyväksi helsinkiläisessä nimistössä? Opiskelijat ovat etsineet tietoja Engelin muistoksi jättämästä monipuolisesta nimistöstä. Entä kuka oikein oli Johan Haartman, jonka mukaan on Meilahdessa nimetty katu ja sairaala?
Kuningatar Kristiinasta kaikki alkoi, mutta silti naiset ovat niin yliopistomuseossa kuin kadunnimistössäkin vähemmistössä. Löytyisikö yliopiston historiasta enemmän sellaisia naisia, joita voisi muistaa kadunnimissä? Näitäkin teemoja opiskelijat pohtivat.
Tule tutustumaan opiskelijoiden rakentamaan – nimistöhistoriaa ja puhetaidetta sisältävään – opastuskierrokseen ja kuulemaan lisää! Torstaina 12. maaliskuuta klo 16.00 luvassa on innostava, monipuolinen ja hauskakin kierros!
Lisätietoja:
Kurssin opettajat suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala (terhi.ainiala@helsinki.fi, p. 050 3185251) ja puheviestinnän yliopisto-opettaja Suvi-Tuuli Murumäki (suvi-tuuli.murumaki@helsinki.fi), p. 050 3175446).