1600-luvun opiskelijan arkku

Eläytykää luokassa 1600-luvun opiskelijoiden arkeen! Miten he kommunikoivat, pukeutuivat tai viettivät vapaa-aikaa? Matka-arkusta avautuu ovi nuoren opiskelijan elämään Turussa, joka oli saanut oman akatemian vuonna 1640. Akatemian jatkajaksi tuli myöhemmin Helsingin yliopisto, jonka vaalima Turun ajan historia avautuu nyt innostavalla tavalla. Tuo 1600-luku matka-arkussa luokkaan!

Miten arkkua käytetään ja kenelle se on tarkoitettu?

Arkku elävöittää mainiosti esimerkiksi historian tai äidinkielen opetusta. Sisältö on suunnattu erityisesti 6. luokan opetussuunnitelmaan S4 (Uuden ajan murrosvaihe) ja S5 (Suomi osana Ruotsia), mutta se sopii myös yläkouluikäisille. Arkkuun on koottu 1600-luvun elämästä kertovia esineitä ja niiden avulla suoritettavia tehtäviä. Kopioitava oppilaan tehtävämoniste on mukana arkussa sekä myös verkkosivulla sähköisenä. Arkun voi noutaa Tiedemuseo Liekistä (Fabianinkatu 33, Helsinki) sen aukioloaikoina tai erikseen sovittuna aikana (liekki@helsinki.fi). Kokonsa puolesta arkun saa kulkemaan julkisissa kulkuvälineissä. Arkun laina on maksuton. Laina-aika on 1 viikko. 

Millaisia tehtäviä arkussa on?

Oppilaat voivat harjoitella perinteisen kirjeen kirjoittamista mustekynillä, pelata 1600-luvulla suosiossa olleita lautapelejä sekä ihmetellä entisajan matkustamiseen kulunutta aikaa. Yrttejä haistelemalla voitte myös tutustua kasveihin, joilla hoidettiin esimerkiksi sairauksia. Arkussa on myös viittoja, päähineitä ja kauluksia, joiden avulla voi pukeutua 1600-luvun tapaan. Roolivaatteissa oppilaat voivat kuvata toisiaan ja tulostaa kuvat yhteiseksi luokkakuvamosaiikiksi. Tuoksutervasaippua johdattaa teidät samalla aikaan, jolloin kaikki tervattiin. Lopuksi kukin voi lähettää terveiset seuraavalle luokalle kirjoittamalla viestin 1600-luvun tyyliseen matkapäiväkirjaan. 

Kauanko tehtäviin tarvitaan aikaa?

Opetusmateriaali on jaettu kahteen hieman eri kokoiseen arkkuun, joita lainataan luokille – oppitunnin pituudesta riippuen voi lainata mukaan vain toisen tai molemmat. "Arkea & ilonpitoa” -arkku sisältää osiot: pelit, kirje, matkustus sekä yrtit. "Pitsiä & päähineitä” -arkussa on kaikki asusteet, tuoksutervasaippua ja matkapäiväkirja. Molempien arkkujen tehtävien suorittamiseen yhdessä menee noin 2-3 oppituntia.

Arkku syntyi Tiedemuseo Liekin, Tarton yliopistomuseon ja Uppsalan Gustavianum-museon Pedagoginen arkku -yhteisprojektin tuloksena. Arkun tavoitteena on elävöittää opetusta ja opiskelua sekä antaa oppilaille lisätietoa paikallisista oloista neljä vuosisataa sitten.

Taustamateriaali ja ohjeet

Taustamateriaalia opetukseen: https://studentchest.eu/

Ohje opettajalle (pdf, suomeksi)

Ohje opettajalle (pdf, ruotsiksi)

Tehtävämoniste oppilaalle (pdf, suomeksi)

Tehtävämoniste oppilaalle (pdf, ruotsiksi)

Molemmissa arkuissa:

Tehtävämoniste oppilaalle (paperinen kopioitavissa oppilaille, saatavilla suomeksi tai ruotsiksi)

Arkku 1 (Arkea & ilonpitoa):

Kettu ja hanhet -peli  

Nopat  

Pelikortit

Peliohjeet

Kopio 1600-luvun opiskelijan kirjeestä ja sen lyhennetty suomennos  

Sulkakyniä

Irtomustepulloja

Patruunamustekynät

Vaha

Sinettileimasin

Kirjekuoria

Lehtiö



Kartta

Kompassi

Suurennuslasi    

Maustepusseja

Yrttipulloja

Arkku 2 (Pitsiä & päähineitä):

Viittoja

Röyhelökaulus

Pitsikauluksia

Baskereita

Turbaani

Myssyjä

Tunika

Helmet

 

Tuoksutervasaippua

Matkapäiväkirja

Materiaali on jaettu kahteen arkkuun.

Osaatko kirjoittaa musteella?

Kuvassa Kettu ja hanhet -lautapeli.

Arkussa on useita asusteita, joissa voit kuvauttaa itsesi!