Tutkintotaso
Tohtorin tutkinto
Aloituskausi
2019 Kevät
Opintojen laajuus ja kesto
--- opintopistettä, 4 vuotta
Opetuskieli
englanti, suomi, ruotsi
Lukuvuosimaksu EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille
0 €

Bottom content

Koulutus

Tohtorin tutkinto tuottaa erittäin syvällisiä tieteenalakohtaisia valmiuksia ja tietotyövalmiuksia. Tohtorikoulutuksen aikana tohtorikoulutettavan itsenäinen tieteellinen tutkija- ja asiantuntijaidentiteetti muodostuu ja syvenee. Tohtorin tutkinnon tuottamia tieteenalakohtaisia valmiuksia ovat erittäin syvällinen ymmärrys tieteenalojen luonteesta, keskeisistä teorioista, käsitteistä, tutkimusmenetelmistä, teorian ja käytännön välisestä suhteesta, tietojen sovellettavuudesta käytännössä sekä taito tuottaa uutta tieteellistä tietoa. Tohtorikoulutettavien tekemän tutkimuksen tulee aina pyrkiä etsimään uutta tietoa ja mahdollisuuksien mukaan tuottamaan sellaisia tietoja ja käsitteitä, jotka vaikuttavat oppialojen tulevaisuuteen aina uusien alojen syntyä ja olemassa olevien alojen yhdistämistä myöten. Sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa tehty tutkimustyö voi vaihella täysin kvalitatiivisesta kvantitatiiviseen ja kuvailevasta käsitteelliseen tutkimukseen. Lähestymistavasta ja oppiaineesta riippumatta ohjelmalla on kuitenkin seuraavat kaikille yhteiset tavoitteet:

  • tohtorikoulutettaville tarjotaan riittävästi muodollista koulutusta ja ohjausta sekä asianmukainen tutkimusympäristö, jotta he kykenevät tekemään tutkimustaan valitsemallaan sosiaalitieteiden alalla niin omaperäisellä, merkityksellisellä ja täsmällisellä tavalla kuin mahdollista
  • koulutettaville tarjotaan asianmukaista koulutusta tutkimusetiikassa ja heidät ohjataan ymmärtämään sen merkitys sosiaalitieteiden tutkimuksessa
  • koulutettaville tarjotaan tärkeimpien valmiustaitojen koulutusta ja sellaista koulutusta, joka valmistaa heidät työllistymään akateemisten ja muiden työnantajien palvelukseen sekä kanssakäymiseen työelämässä
  • koulutettaville tarjotaan tilaisuuksia kansainväliseen kanssakäymiseen ja/tai yhteistyöhön

Opetusta järjestetään pääsääntöisesti englanniksi ja jonkin verran suomeksi. Väitöskirjan voi kirjoittaa englanniksi, suomeksi tai ruotsiksi.

Tohtoriohjelmassa tehdään maan laaja-alaisinta sosiaalitieteiden tutkimusta tieteenalan seuraavilla osa-alueilla: viestintä, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, sosiaalipsykologia, yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö, sosiologia ja yhteiskuntatilastotiede.

Näiden alojen tohtoriopiskelijat hyödyntävät työssään empiirisiä, kokeellisia, teoreettisia, tekstuaalisia, historiallisia, vertailevia, käsitteellisiä, soveltavia, strategisia ja käytännöllisiä lähestymistapoja yhteiskunnallisten ilmiöiden kaikkien osa-alueiden tutkimiseen. Tutkimuskohteina voivat olla kaikki ihmisiin ja ihmistenvälisiin suhteisiin, kanssakäymiseen, toimintaan, rakenteisiin, tulkintoihin ja käsitteisiin, uskomuksiin, viestintään, estetiikkaan sekä aineellisiin ja ympäristöllisiin olosuhteisiin liittyvät tekijät.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat empiirisistä käsitteellisiin ja tekstuaalisiin sen mukaan, mikä menetelmä sopii parhaiten kuhunkin tutkimuskysymykseen tai -ongelmaan.

Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma on sitoutunut Helsingin yliopiston missioon, jonka mukaan ”korkealaatuinen tutkimus ja koulutus sekä aktiivinen yhteiskunnallinen vuorovaikutus muuttavat maailmaa paremmaksi” (Missio). Tämä nivoutuu hyvin yhteen yliopiston perusarvojen kanssa, joiden mukaan yliopiston ”toiminta vaikuttaa taloudelliseen, henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin tarjoamalla tutkimuksen tuloksia yhteiskunnan käyttöön sekä kouluttamalla osaavia asiantuntijoita”.

Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma on sitoutunut takaamaan tohtorikoulutettaville parhaat mahdolliset tutkimusolosuhteet tämän tavoitteen saavuttamiseksi, oli työ sitten täysin teoreettista, käsitteellistä, käyttötarkoitukseltaan soveltavaa, ammatillista tai jopa kaupallista.

Tohtorintutkinto koostuu kolmesta osa-alueesta:

Tieteenalakohtaiset opinnot (30 opintopistettä) + Yleiset valmiustaidot (10 opintopistettä) + Väitöskirja

Osa-alue 1: Tieteenalakohtaiset opinnot (30 opintopistettä)

  1. Osallistuminen tutkimusseminaariin, valitse 10-20 op
  2. Metodologiset ja teoreettiset lähestymistavat, valitse 5-20 op
  3. Tutkimusetiikka, valitse 1-5 op
  4. Osallistuminen konferensseihin ja tieteenalan tutkijayhteisöihin, valitse 2-10 op
  5. Räätälöidyt opinnot, vapaavalintaiset opintojaksot, valitse 0-10 op
  6. Henkilökohtainen opintosuunnitelma, 0 op

Osa-alue 2: Yleiset valmiustaidot (10 opintopistettä)

  1. Yleiset akateemsiet taidot (esim. tieteellinen kirjoittaminen, suullinen esittäminen, julkaiseminen)
  2. Yliopistopedagogiikka, yliopisto-opettajan taidot
  3.  Tutkimuksen johtaminen, tieteellinen viestintä, tiedeyhteiskunnassa
  4. Urasuunnittelu ja yleiset työelämätaidot

Osa-alue 3: Väitöskirja

Väitöskirja on omaan itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys. Väitöskirjan etenemistä tulee esitellä oman tieteenalan tutkijaseminaarissa. Väitöskirjatutkimuksen toteutus ja aikataulutus suunnitellaan yhdessä väitöskirjan ohjaajien kanssa.

Väitöskirjatutkimuksen laadittuaan opiskelija:

  • on perehtynyt syvällisesti omaan erityisalaansa
  • osaa soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa;
  • kykenee hallitsemaan laajoja asiakokonaisuuksia, analysoimaan niitä johdonmukaisesti ja eri näkökulmia huomioon ottaen sekä tekemään niiden pohjalta uutta tietoa antavia päätelmiä
  • osaa raportoida tutkimuksen tuloksista selkeästi, johdonmukaisesti ja kiinnostavasti
  • omaa taidot ajallisesti ja aiheeltaan rajatun projektin hallintaan ja kykenee saavuttamaan asetetut tavoitteet

Sosiaalitieteiden tohtoriohjelmasta valmistuneet työllistyvät monille eri aloille ja etenkin tehtäviin, joissa menestyminen edellyttää osaamista seuraavilla alueilla: viestintä, tiedon jäsentäminen, yhteiskunnallisten sitoumusten ja vuorovaikutusten ymmärtäminen, yhteiskunnallisten ongelmien käsitteleminen, henkilöstövoimavarat sekä ihmisten ymmärtäminen eroavaisuuksista huolimatta. Ohjelmasta valmistuneet työllistyvät tutkijoiksi, opettajiksi ja korkean tason hallintotehtäviin yliopistoissa ja korkeakouluissa sekä julkisen sektorin analyytikoiksi, tutkijoiksi, neuvonantajiksi, käytäntöjen kehittäjiksi ja esimiehiksi. Kansalaisjärjestöistä töitä löytyy analytiikan, tutkimuksen, käytäntöjen kehittämisen, johtamisen ja neuvonantotehtävien parissa. Yksityiselle sektorille palkattujen ohjelmasta valmistuneiden tohtoreiden toimenkuvat liittyvät viestintään, henkilöstöhallintoon, analytiikkaan ja tutkimukseen, markkinoiden ja käytäntöjen kehittämiseen sekä kansainvälisiin suhteisiin.

Kansainvälistymisjakso on tohtorikoulutuksen tärkeimpiä osa-alueita, jonka tohtorikoulutettavat voivat suorittaa tutkimustyön ja koulutuksen missä tahansa vaiheessa osana tutkimusohjelmaa. Kansainvälistymisjakson suoritusvaihtoehtoja ovat mm:

  • tutkimustyön esitteleminen kansainvälisissä konferensseissa
  • lyhyet tutkimusvierailut ulkomaisiin yliopistoihin erityistaitojen hankkimiseksi
  • ulkomaisten yliopistojen erikoisasiantuntijoiden ohjaustilaisuudet
  • kansainvälisesti tunnustettujen akateemisten asiantuntijoiden säännölliset vierailut Helsinkiin niin esittelemään tutkimustaan kuin myös antamaan palautetta tohtorikoulutettavien tutkimustyöstä
  • koulutus, joka liittyy tutkimustulosten lähettämiseen kansainvälisesti tunnettuihin julkaisuihin.

Tohtoriohjelmassa tehdään maan laaja-alaisinta sosiaalitieteiden tutkimusta tieteenalan seuraavilla osa-alueilla: viestintä, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, sosiaalipsykologia, yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö, sosiologia ja yhteiskuntatilastotiede.

Hakeminen
Alla linkit valintaperusteisiin. Jos ohjelmaan on monta hakuväylää, näet listassa eri väylät. Yhteishaussa voit hakea kandiohjelmiin päähaussa ja maisteriohjelmiin maisterihaussa. Avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella voi hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän haussa. Voit hakea siirtoa toisesta korkeakoulusta tai toiseen kandiohjelmaan Helsingin yliopiston sisällä siirtohaussa.
Tiedekunnat

Tohtoriohjelmat

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavat tekevät väitöstutkimustaan huippututkijoiden ohjauksessa osana kansainvälistä tiedeyhteisöä. Helsingin yliopisto kuuluu ainoana suomalaisena yliopistona Euroopan parhaiden tutkimusyliopistojen liittoon LERUun (League of European Research Universities) ja on jäsen eurooppalaisten yliopistojen tohtorikoulutusneuvostossa (EUA Council for Doctoral Education).

Tohtorikoulutus tapahtuu tutkimus- ja tutkijalähtöisesti toimivissa tohtoriohjelmissa. Tohtoriohjelmia on kaikkiaan 32, ja niistä jokainen kuuluu yhteen Helsingin yliopiston neljästä tutkijakoulusta. Tutkijakoulujen tehtävänä on alansa tohtoriohjelmien kokonaisuuden koordinointi ja laadun kehittäminen. Tutkijakoulut myös tarjoavat kaikille tohtorikoulutettaville yhteistä yleisten valmiustaitojen koulutusta.

Suurin osa tohtoriohjelmista on usean tiedekunnan yhteisiä, jolloin tohtoriohjelmassa on tohtorikoulutettavia ja siitä voi valmistua tohtoriksi kaikista näistä tiedekunnista.