Tutkimus

Taiteidenvälisyyteen liittyvien kysymysten lisäksi tutkimuksessa käsitellään taiteenlajien eroja ja yhtäläisyyksiä, kirjallisuuden, kuvallisuuden, esittävien taiteiden, tekstuaalisuuden ja musiikin yleisiä ehtoja ja ilmaisukeinoja.

Estetiikan tutkimuskohteita ovat taiteeseen ja kauneuteen liittyvät filosofiset kysymykset. Viime aikoina myös erilaiset ympäristön ja arkielämän ilmiöt samoin kuin kysymykset modernia maailmaa luonnehtivista havaitsemisen ja kokemisen tavoista ovat nousseet tärkeiksi aiheiksi perinteisempien taidetta koskevien tarkastelujen rinnalle. 

Musiikkitiede tutkii musiikkia osana inhimillistä todellisuutta. Keskeisiä tutkimusaiheita ovat: Miten musiikki ja musiikkiesitykset rakentuvat? Millaisia kulttuurisia merkityksiä musiikkiin liittyy? Mikä on musiikin rooli ihmisen elämässä? Monimenetelmäinen tutkimus tarkastelee musiikin ilmenemismuotoja niin historiassa kuin nykypäivän mediatodellisuudessa ja tuottaa tietoa eri musiikinlajien materiaalisista, ekologisista ja yhteiskunnallisista erityispiirteistä. Tutkimustoiminta tukee opetusta, joka kasvattaa laaja-alaisia populaari-, taide- ja maailmanmusiikin asiantuntijoita.

Teatteritieteessä tutkitaan teatterin ja esittämisen eri muotoja osana ympäröivää yhteiskuntaa. Tutkimusalueet kattavat myös teatterin historian, teorian ja tutkimusmenetelmät sekä esittävien taiteiden aseman ja merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa. Teatteritieteessä myös analysoidaan esityksiä, näytelmätekstejä ja näyttelijän- ja ohjaajantyötä sekä esityksen muita osatekijöitä. Teatterin ja esityksen tutkimista tarvitaan myös metodologisesti, sillä esityksellistyminen on yhteiskunnassa lisääntynyt. Esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa yksilöille mahdollisuuden esityksiin ja luo yleisöjä. 

Televisio- ja elokuvatutkimuksessa tarkastellaan elokuvan suhdetta todellisuuteen, toisaalta muihin taiteenlajeihin ja representaation problematiikkaan ylipäätään. Tutkimuksen lähtökohdat ovat pääasiassa kognitiivisessa elokuvatutkimuksessa ja formalistisessa poetiikassa, keskiössä ovat myös laajemmat esteettiset kysymykset että elokuvan ja television yhteiskunnalliset kytkökset.

Yleisessä kirjallisuustieteessä tutkitaan maailmankirjallisuutta keskittyen erityisesti suurten länsimaisten kielialueiden kirjallisuuteen. Se erittelee sitä, miten kirjallisuus synnyttää merkityksiä ja minkälaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia tehtäviä sillä on aikojen saatossa ollut. Oppiaineessa kehitetään erilaisia menetelmiä tarkastella kirjallisuutta, jotta tehtäisiin oikeutta sen monimuotoisuudelle. Tutkimuksen kohteita ovat esimerkiksi kirjallisuuden lajien problematiikka, kerronnan kysymykset, rajankäynti fiktiivisten ja ei-fiktiivisten tekstien välillä ja intertekstuaalisuus.