Opiskelu

Oikeustieteellinen koulutus antaa laajat mahdollisuudet toimia monenlaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Koulutus antaa myös valmiuksia vaikuttaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen, ymmärtää syvällisesti yhteiskunnallisia asioita ja ratkaista konflikteja.

Opiskelu modernissa yliopistossa vaatii opiskelijalta sitoutumista. Oikeustieteen opinnot ovat haastavia, ja opiskelijoilta odotetaan aktiivista osallistumista opetukseen ja harjoitustehtäviin sekä itsenäisen opiskelun taitoja. Osallistuminen on kuitenkin palkitsevaa – pääset osaksi vilkasta opiskelija- ja yliopistoyhteisöä ja saat monenlaisia valmiuksia toimia käytännön työelämässä.

Yhteisvalinnan tai avoimen yliopiston väylän kautta saat tutkinnonsuoritusoikeuden sekä oikeusnotaarin että oikeustieteen maisterin tutkintoihin. Suoraan maisterin tutkintoon voit saada tutkinnonsuoritusoikeuden muualla Suomessa suoritetun oikeusnotaarin tai ulkomailla tehdyn vastaavan oikeustieteen alan tutkinnon pohjalta. Kevään 2019 yhteishaussa 20 % uusista opiskelijoista valittiin suoraan ylioppilastodistuksen perusteella. Keväällä 2020 todistuksella valittavien osuus on 40 %. (Oikeustieteet.fi)

Oikeustieteen maisterin koulutusohjelman suoritettuasi sinulla on

  • Syvä ja monipuolinen tieteeseen perustuva ammattiosaaminen aloilla, jotka vastaavat ammatillista suunnittelua, kiinnostusta ja vahvuuksia 
  • Hyvä oikeuden ja yhteiskunnan monitasoisen vuorovaikutussuhteen ymmärrys
  • Hyvät tutkimus- ja tiedonhankintataidot, jotka ovat keskeisiä niin tutkimustyössä kuin oikeustieteen alan muissa työtehtävissä
  • Kyky toimia oikeuden ammattilaisena vaativissa ja monipuolisissa tehtävissä erityisesti oikeustieteen tutkimuksellisia valmiuksia hyödyntäen muuttuvassa moniarvoisessa ja globaalissa ympäristössä
  • Hyvät valmiudet toimia työelämässä oman alansa asiantuntijana, kehittäjänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana sekä yhteistyössä myös muiden alojen asiantuntijoiden kanssa 
  • Kyky syvälliseen oikeudelliseen argumentaatioon ja oikeuden ja yhteiskunnan kriittiseen arviointiin 
  • Kyky oikeudelliseen päätöksentekoon, ongelmanratkaisuun ja oikeustieteellisen tiedon soveltamiseen käytännön tilanteissa sekä kyky ratkaisutilanteeseen liittyvän tiedon ja oikeudellisen aineiston kriittiseen arviointiin
  • Taito oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja syventämiseen
  • Hyvät kirjallisen ja suullisen viestinnän ja argumentaation taidot 
  • Kyky toimia sujuvasti alan digitalisoituneessa toimintaympäristössä
  • Hyvä ymmärrys oikeuteen kytkeytyvistä eettisistä kysymyksistä sekä kyky toimia ammatti- ja tutkimusetiikan mukaisesti 
  • Laaja ymmärrys oikeustieteen maisterin tutkinnon tuottamista ammatillisista valmiuksista ja uravaihtoehdoista

Oikeustieteen maisterin (OTM) tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen ylempi korkeakoulututkinto ja sen tavoitteellinen suoritusaika on kaksi vuotta.

Oi­keus­tie­teen kou­lu­tuk­sen 4. vuo­si (60 op)

Yleisopinnot (10 op)

  • Kieliopinnot 5 op
  • Oikeustieteen menetelmät ja tutkimustaidot 5 op

Kaikille opintosuunnille yhteiset opinnot (10 op, alla mainituista suoritettava kaksi)

  • Oikeus ja yhteiskunta 5 op
  • Oikeuskulttuurit ja oikeusvertailu 5 op
  • Oikeudellinen konfliktinhallinta ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu 5 op

Valinnaiset opinnot (40 op)

  • Valinnaisia opintoja (5 tai 10 op (5 + 5 op) / opintojakso) 35 op
  • Työelämäjakso 5 op

Valinnaisia opintoja voit suorittaa tiedekunnan opetustarjonnasta (valinnaiset opinnot, käytännön taidot, oikeustapauskilpailut) ja opintoina toisesta tiedekunnasta, kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa.

Opiskelijavaihto suositetaan toteutettavaksi 4. opiskeluvuonna.

5. vuo­si (60 op)

Syventävät opinnot 60 op

  • Projektiseminaari 10 op
  • Projektitentti 10 op
  • Tutkielmatyötä tukevat kirjalliset työt 5 op
  • Valinnaiset opinnot 5 op
  • Syventävien opintojen tutkielma 30 op

Opintojen suoritusmuotoja ovat esimerkiksi luentokurssit, ongelmalähtöinen pienryhmäopetus, esseet, kirjatentit, verkkotentit ja seminaariopetus. Suoritusmuodot edellyttävät sekä opettajalta että opiskelijalta aktiivisuutta, sitoutumista ja läsnäoloa. Opiskelijavaihto on ollut suosittua, ja vaihdossa tehtyjä opintoja voi sisällyttää tutkintoon. Voit suorittaa kiinnostuksesi mukaisia valinnaisia opintoja ja syventää osaamistasi ja ammattitaitoasi itseäsi kiinnostavilla oikeudenaloilla. Tieteellisen tutkimuksen tekemistä opit laatiessasi oikeustieteen maisterin tutkielman. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhtenä vahvuutena on teoreettinen tutkimus, joten myös syvällinen oikeuden ja yhteiskunnan ymmärrys kehittyy opintojen aikana.

Oikeustieteen maisterin koulutusohjelmassa ei varsinaisesti erikoistuta eli valita oikeudenalaa, johon pätevöidytään. Oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneilla on pätevyys työskennellä lakimiesammateissa. Oikeustieteen maisterin tutkinto on virkatutkinto, joka on lain mukaan kelpoisuusvaatimuksena moniin oikeushallinnon ja hallinnon alan virkoihin.

Voit suorittaa oikeustieteen maisterin tutkinnon joko Helsingissä tai Vaasassa. Tutkinto suoritetaan joko suomeksi tai ruotsiksi. Valinnaisiin opintoihin sisältyy paljon englanninkielisiä kursseja.

Oikeustieteen maisterin ylemmässä korkeakoulututkinnossa suoritetaan opintojaksoja eri oikeudenaloilta. Tiedekunnassa opetettavat pakolliset oikeudenalat on jaettu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen. Opetus järjestetään niin, että kunkin temaattisen kokonaisuuden alla opetettavat oikeudenalat muodostavat johdonmukaisen ja linjakkaan kokonaisuuden sisällöllisesti ja menetelmällisesti.

Oikeustieteen maisterin koulutusohjelman kurssit

Maisterin tutkintoon sisältyy tutkielman laatiminen. Tutkielma laaditaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa itsenäisesti. Tutkielma on yleensä jonkin oikeudellisen ongelman tutkimista kuvaava teksti. Aiheen voi yleensä valita omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Kaikki tutkielman laatijat osallistuvat projektiseminaariin, jonka aikana tutkielma kirjoitetaan. Seminaarissa opiskelijat saavat kirjoitustyötä tukevaa opetusta ja ohjausta ja esittelevät kirjoitustyötään muille opiskelijoille.

Tutkielmaa tehtäessä harjoitellaan ja opitaan

  • luotettavan oikeudellisen tiedon etsimistä ja sen analysointia
  • omien kannanottojen vakuuttavaa perustelua sekä
  • tieteellisten tutkimus- ja ongelmanratkaisumenetelmien käyttämistä.

Nämä taidot ovat tärkeitä kaikissa juristin ammateissa. Samalla opiskelija saa syvällistä tietoa kirjoittamastaan aiheesta ja voi toimia asiantuntijana projektin alalla. Tutkielman voi tehdä esimerkiksi suomen, ruotsin tai englannin kielellä.

Maisterin tutkinnon suoritettuasi voit hakea tieteelliseen jatkokoulutukseen suorittamaan ensisijassa tohtorin tutkinto. Tohtorin tutkinnon ohjeellinen suoritusaika on neljä vuotta kokopäivätoimisesti opiskellen. Oikeustieteen tohtorin tutkinto on ensisijainen jatkotutkinto tutkijanuralle aikoville ja muille tutkijankoulutusta tarvitseville. Tohtorin tutkinnon suorittaneet voivat tutkijan ammatin ohella työllistyä haastaviin ja arvostettuihin asiantuntijatehtäviin sekä korkeisiin virkatehtäviin. Oikeustieteen tohtorin arvo on arvostettu myös työmarkkinoilla.

Lue lisää tohtorikoulutuksesta

Uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät Helsingin yliopiston kampukset joka syksy lukuvuoden alkaessa. Iso osa opiskelijaelämästä tapahtuu Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Keskustakampuksen kampusalueilla. Opiskelijat arvostavat kotiyliopistossaan etenkin monipuolista opintotarjontaa sekä kanssaopiskelijoitaan. Tältä sivulta löydät tietoa Helsingin yliopiston opiskeluympäristöstä ja opiskelijaelämästä.

Tutustu alla yliopisto-opiskelijan opiskeluympäristöön kotimaassa ja ulkomailla sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin opiskelijoille. Voit lukea myös asioista, jotka sisältyvät opintojen aloittamiseen.

Lue lisää opiskelijaelämästä.

Haluatko kysellä suoraan Helsingin yliopiston opiskelijoilta opiskelusta tai opiskelijaelämästä?Chattaa opiskelijoidemme kanssa ja saat vastauksen moneen kysymykseen!

Opiskelu Helsingin yliopistossa ei ole pelkkiä luentoja ja ryhmätöitä! Yksi parhaista puolista opiskelussa Helsingin yliopistossa on sen monimuotoinen opiskelijayhteisö. Läsnäolevana perustutkinto-opiskelijana olet automaattisesti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYYn) jäsen. Ylioppilaskunnan piirissä toimii noin 250 erilaista opiskelijajärjestöä. Niiden joukosta löydät niin aine- ja tiedekuntajärjestöt kuin osakunnat sekä laidasta laitaan erilaisia harrastejärjestöjä.

Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestötoiminta on aktiivista ja monipuolista ja auttaa sinua verkostoitumaan jo opintojesi aikana. Järjestötoiminnasta voit saada myös opintopisteitä. Tutustu opiskelijajärjestöihin:

Pykälä ry
Codex r.f.
Justus ry/r.f.
ELSA Helsinki

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on kansainvälinen opiskelupaikka. Sen lisäksi, että voit lähteä opiskelemaan tai tekemään työharjoittelun ulkomaille, voit kansainvälistyä kotimaassakin. Tiedekunnassa on useita kansainvälisiä tutkimusyksiköitä, joissa työskentelee kansainvälistä henkilökuntaa. Tiedekunnan vaihto-opiskelijoiden, ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ja henkilökunnan joukossa olet osa kansainvälistä yhteisöä!

Tiedekunta tarjoaa runsaasti englanninkielistä opetusta.

Kansainvälistyminen näkyy tiedekunnassamme hyvin monien oikeudenalojen opiskelussa, joten opiskellessasi pätevöidyt myös kansainvälisiin tehtäviin. Tiedekunnassa opiskellaan muun muassa eurooppaoikeutta, kansainvälistä oikeutta ja kansainvälistä yksityisoikeutta. Tarjolla on lisäksi kursseja esimerkiksi Kiinan oikeudesta ja oikeusvertailusta. Lisäksi myös muiden oikeudenalojen opetuksessa saat perustiedot oikeudenalan kansainvälisestä ulottuvuudesta. Lisäksi yliopiston kielikeskus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet opiskella sinua kiinnostavia kieliä.

Tiedekunnan opiskelijoita rekrytoidaan joka vuosi kymmenittäin uusien opiskelijoiden tuutoreiksi eli pienryhmäohjaajiksi. Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina pääset myös hyödyntämään ja kehittämään kielitaitoasi, verkostoitumaan ja tutustumaan erilaisiin (opiskelu)kulttuureihin heidän kauttaan.  

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa voit osallistua myös kansainvälisiin oikeustapauskilpailuihin. Niissä sinulla on mahdollisuus

  • harjoitella oikeustapausten ratkomista tiimityönä
  • parantaa suullista ja kirjallista kielitaitoa
  • saada ammattisanastoa sekä
  • saada kansainvälisiä kontakteja niin opetushenkilökunnasta kuin muiden osallistujamaiden opiskelijoistakin.

Oikeustieteellisellä tiedekunnalla ja sen opetushenkilökunnalla on laajat yhteiskunnalliset verkostot niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Opiskelijana hyödyt niistä siten, että monilla kursseilla opettavat ja vierailevat käytännön työtä tekevät arvostetut juristit. Opinnot sisältävät myös Käytännön taidot -kursseja. Niitä järjestetään yhteistyössä tiedekunnan ulkopuolisten opettajien kanssa siten, että opiskelijat pääsevät oppimaan käytännön lakimiestaitoja työelämässä olevien juristien johdolla. Ulkomaiset yhteistyökumppanit näkyvät opinnoissasi erityisesti opiskelijavaihdon suhteen.

Tiedekunnalla on vireä alumnitoiminta eli aikaisempien vuosien opiskelijat pitävät yhteyttä tiedekuntaan ja sen opiskelijoihin. Tiedekunnan työharjoittelupaikoissa pääsee tutustumaan käytännön työelämään.  On myös mahdollista tehdä maisterin tutkintoon kuuluvan lopputyön yhteistyössä jonkin työnantajan kanssa.

Oikeustieteen opinnot liittyvät miltei kaikkiin yhteiskunnan ja ihmisten toimintoihin. Lakien opiskelun lisäksi onkin tärkeää ymmärtää sitä ympäristöä, johon säännöt on kehitetty. Sen vuoksi opiskelijan on hyödyllistä täydentää juridisia opintojaan esimerkiksi muiden tiedekuntien tarjoamalla opetuksella. Helsingin yliopistossa on maan laajin valikoima opiskeltavia tieteenaloja.

Kaikki Suomen yliopistot ovat mukana joustavan opinto-oikeuden (JOO) sopimuksessa. Se antaa perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden sisällyttää tutkintoonsa opintoja muista suomalaisista yliopistoista. JOO-opiskelu on opiskelijalle maksutonta. Tiedekunnat voivat päätöksillään rajata ulkopuolisten opiskelijoiden suoritusmääriä, mutta useissa tiedekunnissa voit opiskella sinua kiinnostavia kursseja.

Helsingin yliopiston opiskelijat voivat kesällä maksutta osallistua yliopiston järjestämään avoimeen yliopisto-opetukseen. Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot rekisteröidään yliopiston opiskelijarekisteriin. Avoin yliopisto tarjoaa useista oikeudenaloista tiedekunnan opetusta vastaavia kursseja, jotka voidaan hyväksyä osaksi tiedekunnan tutkintoa.