Temaattiset kokonaisuudet

Julkisoikeuden temaattisessa kokonaisuudessa opiskellaan neljää, toisiinsa lomittuvaa oikeudenalaa: valtiosääntöoikeutta, julkista eurooppaoikeutta, yleistä hallinto-oikeutta sekä kansainvälistä oikeutta.

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Julkisoikeuden temaattinen kokonaisuus alkaa heti perusopintojen luentosarjan jälkeen ja ajoittuu oikeusnotaarin opintojen ensimmäisen vuoden syksylle, syyskuun loppupuolelta joulukuulle. Kokonaisuudessa käsitellään muun muassa Suomen valtiosäännön lähtökohtia sekä kansallista että kansainvälistä perus- ja ihmisoikeusjärjestelmää, EU:n oikeusjärjestyksen perusteita, hallinto-oikeuden yleisiä oppeja ja julkisuusperiaatetta ja kansainvälisen oikeuden perusteita. Kokonaisuuden tarkoituksena on luoda oikeudellinen yleiskuva siitä, miten valtio ja sen instituutiot toimivat niin itsenäisinä, suhteessa kansalaisiinsa kuin osana Euroopan unionia ja kansainvälistä yhteisöä.

Va­lin­nai­set opin­not

Julkisoikeuden temaattiseen kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • kilpailuoikeutta
  • eurooppaoikeutta
  • ihmisoikeussopimuksia
  • kansainvälistä oikeutta eri oikeudenalojen näkökulmasta.

Yksityisoikeus I temaattisessa kokonaisuudessa opiskellaan aineopinnoissa viittä, toisiinsa kytkeytyvää oikeudenalaa: sopimusoikeutta, yleistä velvoiteoikeutta, esineoikeutta, perhe- ja jäämistöoikeutta sekä insolvenssioikeutta. Kokonaisuuden aineopinnot suoritetaan ensimmäisen vuoden kevätlukukaudella.

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Yksityisoikeus I -kokonaisuuteen kuuluvat oikeudenalat määrittävät yksilön ja yhteisön oikeusaseman perustan yksityisoikeudellisessa mielessä. Yksityisoikeudellisilla oikeussuhteilla tarkoitetaan yksilön ja yhteisön suhteita muihin yksityisiin toimijoihin. Yksityisoikeudellisiin oikeussuhteisiin kuuluvat

  • velkasuhteet, joita tarkastellaan sopimusoikeuden sekä yleisen velvoiteoikeuden opintojaksoissa
  • omistusoikeuteen ja muihin esineeseen kohdistuviin oikeuksiin liittyvät oikeussuhteet, joihin paneudutaan esineoikeudessa sekä
  • perhesuhteet, joihin liittyviin varallisuus- ja henkilöoikeudellisiin kysymyksiin tutustutaan perhe- ja jäämistöoikeudessa.

Insolvenssioikeus puolestaan keskittyy siihen problematiikkaan, miten yksityisoikeudelliset oikeudet, esimerkiksi velkojan oikeus saada saatavalleen suoritus tai pantinomistajan oikeus panttiin, toteutetaan tilanteessa, jossa vaatimusten kohteena oleva taho on maksukyvytön.

Va­lin­nai­set opin­not

Yksityisoikeus I -kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • lapsioikeutta
  • jäämistö- ja aviovarallisuusoikeutta
  • urheiluoikeutta
  • viestintä- ja informaatio-oikeutta.

Kiinnostaako markkinoiden tehokkaan toiminnan turvaaminen? Entä mikä on tekijänoikeuteen sisältyvä isyysoikeus, miten haetaan patenttia ja mitä tehtäviä on tavaramerkillä? Tiedätkö, millaisia oikeuksia on kuluttajalla, millä perusteilla työntekijä voidaan irtisanoa tai minkä maan laki sääntelee riitoja eri EU-maissa asuvien henkilöiden välillä?

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Yksityisoikeus II -temaattisessa kokonaisuudessa jatketaan yksityisoikeudellisten oikeudenalojen opiskelua. Kokonaisuuden opinnot ajoittuvat toisen vuoden syyslukukaudelle. Yksityisoikeus II -kokonaisuudessa tutustut erilaisiin yksilöiden ja yritysten toimintaa raamittaviin oikeuden osa-alueisiin viidessä opintojaksossa. Markkinaoikeudessa pääpaino on kilpailuoikeudessa. EU:n sisämarkkinaoikeudessa puolestaan tarkastellaan EU:n neljää perusvapautta sekä valtiontukia ja julkisia hankintoja koskevaa sääntelyä. Immateriaalioikeudessa pureudutaan aineettomiin oikeuksiin ja kuluttajaoikeudessa elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin suhteisiin muun muassa mainonnassa. Työoikeutta opiskellaan kahdessa erässä käyden läpi sen yksilöllisiä ja kollektiivisia puolia. Lisäksi kansainvälinen yksityisoikeus tarjoaa välineitä rajat ylittävien oikeussuhteiden tarkasteluun.

Va­lin­nai­set opin­not

Yksityisoikeus II -kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • sosiaalioikeutta
  • tekijänoikeuksia
  • kokonaisuuden aineopintojen oikeudenaloja syventävästä näkökulmasta.

Rikos, prosessi, hallinto, ympäristö -temaattisessa kokonaisuudessa opiskellaan neljää, toisiinsa liittyvää oikeudenalaa: rikosoikeutta, prosessioikeutta, hallintomenettely- ja hallintoprosessioikeutta sekä ympäristöoikeutta. Kokonaisuuden opinnot ajoittuvat toisen lukuvuoden keväälle.

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Kokonaisuudessa käsitellään seuraavia aihepiirejä opintojaksoittain:

  • rikosoikeuden yleisiä oppeja, rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää sekä eurooppalaista ja kansainvälistä rikosoikeutta.
  • oikeudenkäyntiä ja vaihtoehtoisia riidanratkaisutapoja, kuten välimiesmenettelyä ja sovittelua.
  • hyvän hallinnon perusteita, oikaisuvaatimusmenettelyä sekä oikeudenkäyntiä hallintoasioissa.
  • ympäristöoikeuden yleisiä oppeja, sääntelyä ja oikeudellisen ratkaisun teoriaa.

Va­lin­nai­set opin­not

Rikos, prosessi, hallinto, ympäristö -temaattiseen kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • ilmasto-oikeutta
  • kriminalistiikkaa
  • oikeuspsykologiaa
  • sekä harjoitella syyttäjäntyötä ja oikeudenkäynnin prosesseja.

Talous, yhteiskunta ja oikeus -temaattisessa kokonaisuuden opinnot ajoittuvat kolmannen vuoden syksylle.

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Talous, yhteiskunta, oikeus -temaattisessa kokonaisuudessa käsitellään talouden, yrittäjyyden ja etiikan yhteyttä oikeuteen sekä yhtiö-, arvopaperimarkkina- ja tilinpäätösoikeutta ja vero-oikeutta.  Kokonaisuuden tavoitteena on antaa opiskelijalle kuva talouden toiminnasta ja sitä koskevan sääntelyn sisällöstä ja suhteista. Kokonaisuuden keskiössä on yrityksen organisoituminen yhteisöksi, eri yhteisömuodot ja niiden sääntely, kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskeva sääntely, arvopaperimarkkinoiden toiminta ja sääntely sekä niin kansallinen kuin kansainvälinen vero-oikeus.

Va­lin­nai­set opin­not

Talous, yhteiskunta ja oikeus -kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • arvopaperimarkkinaoikeutta
  • osakeyhtiöoikeutta
  • arvonlisäverojärjestelmään tai yritysverotukseen liittyviä oikeudellisia ongelmia.

Oikeuden yleistieteiden temaattinen kokonaisuus suoritetaan kolmannen vuoden keväällä.

Pa­kol­li­set ai­neo­pin­not

Oikeuden yleistieteiden temaattinen kokonaisuus antaa kuvan Euroopan oikeushistorian suurista linjoista ja oikeudellisesta muutoksesta yhteiskunnallisessa kontekstissaan. Kurssi perehdyttää modernin oikeuden rakenteeseen, käsitteisiin, periaatteisiin ja rationaalisuuteen sekä jäsentää niitä ongelmia, joita oikeuden eurooppalaistuminen ja globalisaatio aiheuttavat modernille oikeudelle. Samalla opiskelija saa kokonaiskuvan oikeudellisen ajattelun aate- ja käsitehistoriaan sekä oikeustieteen luonteesta tieteenä ja käytäntönä.

Va­lin­nai­set opin­not

Oikeuden yleistieteiden kokonaisuuteen liittyvissä valinnaisissa opinnoissa voit opiskella muun muassa:

  • oikeusfilosofiaa
  • oikeushistoriaa
  • oikeusvertailua
  • oikeussosiologiaa.