Ura ja työelämä

Kulttuuriperintöprosessien ymmärtäminen on olennaista kaikessa kulttuurin, historian, yhteiskunnan ja yksilön suhteita sivuavassa ammatillisessa toiminnassa. Maisteriohjelmassa valmistut kulttuuria syvällisesti ja laaja-alaisesti ymmärtäväksi asiantuntijaksi, jolla on edellytykset toimia esimerkiksi järjestöissä ja hallinnossa, museoissa ja arkistoissa, matkailualalla sekä viestinnän, koulutuksen ja tutkimuksen piirissä. Muun muassa digitaaliset ihmistieteet ovat voimakkaasti kasvava kulttuuriperintötutkimuksen alue. Se on erityisen tärkeä museo-, arkisto- ja kirjastoaloilla. JOO-opinnot tarjoavat mahdollisuudet pätevöityä myös arkisto- ja kirjastoaloille. Jos olet kiinnostunut tutkijan urasta, voit myös maisterin tutkinnon jälkeen hakea johonkin Helsingin yliopiston tohtoriohjelmista. Näiden yleisten urapolkujen lisäksi ohjelman tieteenalat rakentavat erikoistunutta osaamista erilaisiin työtehtäviin.

Arkeologit työskentelevät kulttuuriperintöalan asiantuntija- ja hallintotehtävissä ja pätevöityvät toimimaan arkeologisten kenttätutkimusten johdossa..

Folkloristeja tarvitaan aloilla, joilla edellytetään epävirallisen viestinnän, yhteisöllisten ilmaisumuotojen ja perinneprosessien ymmärrystä.

Kansatieteilijöitä tarvitaan materiaalisen kulttuurin, kulttuuristen jatkumoiden sekä soveltavan kulttuurianalyysin asiantuntijatehtävissä, mm. maahanmuuttajatyössä ja palvelujen kehittämisessä.

Taidehistorioitsijan urat avautuvat taidemuseoihin, gallerioihin ja taidekauppaan sekä aloille, joilla edellytetään visuaalisen ja materiaalisen kulttuurin ymmärrystä.

Uskontotieteilijöitä tarvitaan siellä, missä inhimilliseen vuorovaikutukseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan limittyy uskonnollisia ilmiöitä, mm. kansainvälisissä tehtävissä ja maahanmuuttajatyössä. Uskontotieteilijöistä voi tulla myös aineenopettajia.

Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.

Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.

Urapalvelut

  • tarjoaa uraohjausta ja työnhaun neuvontaa,
  • järjestää infoja, työpajoja ja työelämätapahtumia,
  • välittää opiskelijoille soveltuvia työ- ja harjoittelupaikkoja,
  • jakaa yliopiston tuen harjoitteluun ja
  • fasilitoi ryhmämentorointiohjelmia.

Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.

Liisa Oikari tuli yliopistoon museoura mielessä. Hänellä oli esinekonservaattorin paperit taskussa, mutta vakituisia työpaikkoja ei ollut auki, eikä hän ollut innostunut yrittäjyydestä. Museot ja niiden toiminta sen sijaan kiinnosti. Oikari haki ja pääsi lukemaan kansatiedettä Helsingin yliopistoon. Valinnaisina opintoina Oikari on lukenut perinteisiä museoaineita: kulttuuriperintöä, taidehistoriaa ja museologiaa.

– Kansatieteessä itseäni kiinnosti erityisesti esinekulttuuri, mikä on ollut kansatieteessä varsin perinteinen tutkimussuunta. Nykyään tosin kansatiede nähdään laajempana tieteenalana ja tutkimuskohteet vaihtelevat paljon.

Jo opintojen aikana Oikari päätyi museolle töihin. Tie johti monen muun opiskelijan tavoin Kansallismuseon oppaaksi.

– Toimin freelance-oppaana, jolloin pystyin hyvin säätelemään työtuntini opetuksen lomaan. Teen itse asiassa edelleen freelance-opastuksia Kansallismuseossa. 

Oikari aloitti samaan aikaan myös museologian opinnot. Opintojen antama teoreettisempi näkökulma sai vastapainoa työelämästä.

– Museotyön oppii mielestäni parhaiten tekemällä konkreettisia töitä, mutta opintojen kautta saa asiantuntijuutta ja pääsee käsiksi koko museoajatuksen teoriaan, ideologiaan sekä taustaan. Teoreettisen pohjan hahmottaminen tuo museotyölle merkityksellisyyttä.

Museoissa Oikaria viehättää erityisesti niiden läheinen suhde historiaan, aikaan sekä esineisiin.

– Museoissa pääsee koskettamaan menneisyyttä esineiden kautta, joita ovat käyttäneet oikeat historialliset henkilöt. Samalla ajan käsitys muokkautuu. Mannerheimin elinajasta ei lopulta ole kovinkaan pitkä aika, vaikka se ehkä meistä joskus kaukaiselta tuntuukin.

Kansallismuseon lisäksi Oikari työskentelee Gallen-Kallelan Museossa sekä Mannerheim-museossa, joista jälkimmäinen on hänen päätoiminen työpaikkansa. Työtehtävät eri museoissa vaihtelevat, mutta painottuvat lähinnä kokoelmatyöhön. Mannerheim-museossa Oikari on saanut enemmän vastuuta kokoelmanhallinnan puolelta.

– Tein työsuhteeni alussa projektiluontoisen kartoituksen museokokoelman aineistoista sekä suunnitelman siitä, mitä kokoelman eteen pitäisi tehdä, jotta se saataisiin paremmin haltuun ja kokoelman sisältämä tieto yleisön saataville. Siinä ohessa tuli tehtyä paljon luettelointia, kokoelman kunnon tarkkailua sekä museohenkilökunnan avustamista esimerkiksi esineiden taustatietojen selvittämisen osalta. Nyt jatkan projektissa muodostetun kokoelmasuunnitelman edistämistä.

Työpaikat Oikarille ovat avautuneet pääsääntöisesti yliopiston kautta. Oikari kannustaakin tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja katsomaan, minne tie johdattaa. 

– Mannerheim-museon kohdalla menin alkujaan tekemään sinne kesäopintoja. Mannerheim ei sinänsä kiinnostanut itseäni kovinkaan paljoa vielä siinä vaiheessa, mutta tartuin mahdollisuuteen suorittaa opintoja, kun en saanut varsinaista kesätyötä. Samalla opin, että Mannerheim on oikeasti todella mielenkiintoinen hahmo. Vaikka jokin aihe ei olisi itselle juuri se ykkösjuttu, niin ei se tarkoita, etteikö se voisi olla mielenkiintoinen.

Museoala on Suomessa pieni ja tiivis. Oikari kannustaakin vierailemaan erilaisissa museoalan tapahtumissa opiskeluaikana, jolloin osallistumismaksu on usein edullisempi, ja tutustumaan mahdollisuuksien mukaan eri toimijoihin. 

– Museologian opintojen yhteydessä meille sanottiin, että kannattaa tutustua kanssaopiskelijoihin: tulevaisuudessa olette kollegoita. Tuttujen kanssa toimiessa yhteistyön tekeminen helpottuu.

Toisaalta museot eivät ole vain kulttuurin parissa työskenteleville. Muilla opinnoilla pystyy erottautumaan työmarkkinoilla ja hakeutumaan itselle sopivampiin tehtäviin. Esimerkiksi tähtitieteen opinnot saattavat nousta arvoon arvaamattomaan, mikäli alaan erikoistunut museo tai muu toimija tarvitsee apua. 

– Minua harmittaa vieläkin, että en käynyt tähtitieteen kurssia. Fuksivuotena oli suunnitelma käydä tähtitieteen kursseilla, mutta en sitten koskaan mennyt.

Loviisasta kotoisin olevalle Ulrika Rosendahlille maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta näytti jo varmalta jatkolta koulutuspolulla. Hän oli ehtinyt käydä jo vuoden verran maatalouskoulua, minkä lisäksi hän oli kotoisin maatilalta. Loppumetreillä historia-aineet veivät voiton. Hän haki lukemaan historiaa ja pääsi sisään, mutta vaihtoi melkein heti arkeologian puolelle.

–  Arkeologia oli alusta asti ollut päätavoite. Koin, että oli helpompi päästä sisään ensin lukemaan historiaa ruotsiksi ja sitten vaihtaa arkeologiaan, joten satsasin siihen. Se oli taktinen veto. 

Arkeologiassa ja historiassa Rosendahlia kiinnosti erilaiset tavat elää ja yhteiskunnan toiminta. 

–  Halusin oppia, miten maailma on ennen vanhaan toiminut ja ymmärtää sekä tarkastella sitä mielenkiintoisena ilmiönä. 

Sama menneisyyden kiehtovuus on jatkunut tähän päivään asti. Yliopistolle tullessaan Rosendahl ei juurikaan tiennyt, mihin arkeologian tai historian opinnot oikeastaan valmentavat työelämän puolella. Pääasia oli, että työ olisi kiinnostavaa ja siihen löytyisi intohimoa. 

– Luulen, että hain enemmän tutkijan tyyppistä hommaa. Itseäni ei kiinnostanut arkeologian puolella luonnontieteet vaan humanistisempi puoli, vaikka molemmat näyttelevät tärkeää osaa. 

Kenties erikoistuminen juuri humanistisempaan suuntaan johdatti Rosendahlin museoalalle. Opintojen aikana Rosendahl osallistui monille muun muassa Espoon kaupunginmuseon ja Museoviraston järjestämille kaivauksille. Yksi näistä oli Bembölen pienet kaivaukset Espoon kaupunginmuseon johdolla. 

– Ensimmäisen kaivaustyön jälkeen ymmärsin kysellä paikkoja kaivauksille suoraan. Sain tätä kautta jalkani oven väliin. Valmistumisen jälkeen kävi hyvä tuuri ja Espoon kaupunginmuseolta vapautui museolehtorin paikka, johon hain ja jonka myös onnekseni sain.

Museolehtorin toimenkuva on pitänyt sisällään paljon muutakin kuin perinteistä arkeologian työtä.

–  Voi olla, että samana päivänä istuin päivittämässä nettisivuja, otin vastaan muinaisesinelöytöjä tai osallistuin näyttelyihin liittyvien tapahtumien suunnitteluun. Opinnoissani ei etenkään viestintää oltu juuri käsitelty, mutta isossa organisaatiossa oli helppoa oppia työn ohessa. 

Rosendahl viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaa Uudenmaan keskiaikaisesta kyläasutuksesta ja sen synnystä sekä toimii Espoon kaupunginmuseossa vielä hetken ennen kuin siirtyy Loviisan kaupunginmuseon museointendentiksi. Hänellä on myös aikaa huolehtia perheen maatilasta Loviisassa. Hyvin erilaisilta tuntuvista aloista on kuitenkin ollut hyötyä. 

– Se, että tuntee esimerkiksi maaseudun ja maatilan käytänteitä nykyaikana tarkoittaa myös, että pystyy jollain tapaa helpommin tarttua aikaisempien aikakausien maatilojen toimintaan.

Tulevia arkeologeja Rosendahl neuvoo miettimään työelämää suhteellisen laajasti. 

– Työelämä vaatii muitakin taitoja kuin jonkin aikakauden opettelua. Kieli-, vuorovaikutus- sekä viestintätaidot ovat taitoja, joita vaaditaan kaikkialla. Itselläni on auttanut esimerkiksi ruotsin kielen taito tosi paljon niin väitöskirjan kuin työelämän osalta. Arkeologia on hauskaa ja mielenkiintoista, mutta yksistään sillä ei välttämättä pärjää. 

Monesti myös opiskeluajoilta peräisin olevat verkostot ja oivallukset kantavat hedelmää myöhemmässä elämässä. Rosendahl neuvookin tunkemaan mukaan kaiken maailman projekteihin, jos meinaa alalle jäädä. 

– Opiskeluaikana meillä oli keskiajan arkeologiasta kiinnostunut porukka. Porukassa järjestimme erilaisia kaivausprojekteja: kartoitettiin paikkoja, haettiin lupia ja rahoitusta, kaivettiin sekä kirjoitettiin jälkiraportit. Toki valvomassa oli aina joku valmistunut arkeologi, mutta pääasiassa kaikki järjestettiin täysin opiskelijalähtöisesti. Se oli opettavaista ja jännää.

Yliopistossa pääaineeni oli uskontotiede humanistisessa tiedekunnassa. Opiskellessani olin kiinnostunut erityisesti teoreettisista ja tieteenfilosofisista kysymyksistä. Käytin paljon aikaa tieteellisten, kuten myös poliittisten ja uskonnollisten ajattelutapojen omaksumiseen ja sen pohtimiseen, miltä maailma näyttäytyy kunkin teoreettisen linssin läpi katsottuna. Pidin paljon yliopiston kriittisestä ja keskustelevasta ilmapiiristä tieteenfilosofisine väittelyineen.

Luin paljon ymmärtääkseni opinnoissani käsiteltäviä aiheita, myös kirjallisuutta, jota opintoni ei suoranaisesti edellyttänyt. Perehtymiseen käyttämäni aika ei näkynyt suoraan opintoviikoissa, joita lopulta keräsin tutkintoni edellyttämän minimimäärän. En myöskään käyttänyt aikaa urapolkuni pohtimiseen tai suunnitellut strategioita, joiden avulla pääsen parhaiten työelämään kiinni. Tutkijanura oli minulle ainoa ja itsestään selvä vaihtoehto.

Pääsin jo ennen valmistumistani jatko-opiskelijana mukaan tutkimusryhmään, joka tutki etnografisesti islamin monimuotoisuutta ympäri maailmaa. Oma väitöskirjasuunnitelmani käsitteli Kairon ylemmän keskiluokan musliminuorten arvomaailmaa. Olin suorittanut opintoihini vapaaehtoisena kuuluvan työharjoittelun Suomen suurlähetystössä Egyptissä ja tätä kautta suuntauduin Lähi-idän tutkimukseen. Opiskelin sivuaineina arabian kieltä ja valtio-oppia, jotka tukivat suuntautumistani.

Tutkimusryhmäni saatua hakemansa apurahan Suomen Akatemialta matkustin Egyptiin ja aloitin tutkimukseni teon. Koin elämäni suurimman takaiskun, kun jouduin luopumaan työstäni burnoutin vuoksi. Lähdin opiskelemaan hevosalaa, jonka myötä olisin tehnyt rakkaimmasta harrastuksestani itselleni uuden ammatin. Vaikka konkreettinen, fyysinen työ eläinten parissa oli monella tavalla upeaa, huomasin kaipaavani yliopistomaailmaa ja siihen liittyvää tapaa lukea, kirjoittaa, ajatella ja keskustella.

Naimisiin mentyäni palasin kaupunkiin ja sain kaksi lasta. Lasten ollessa pieniä työskentelin jonkin verran freelance-toimittajana, josta minulla oli jo opiskeluajoiltani kokemusta. Kokeilin myös siipiäni libretistinä kirjoittamalla tekstin laajaan kuoroteokseen. Tietokirjailijan ura tarjoutui minulle suunnitellessani laajaa, minua monin tavoin henkilökohtaisesti kiinnostavaa artikkelia Lapinlahden sairaalasta. Artikkeli ei alkuperäisessä muodossaan toteutunut, mutta minua pyydettiin kirjoittamaan kirja aiheen tiimoilta.

Koen nykyisessä tietokirjailijan työssäni pystyväni hyödyntämään yliopistossa oppimiani taitoja. Työ tuntuu mielekkäältä ja haastavalta, ja voi sanoa, että sitä tehdessäni toteutan unelmaani. Työhön liittyy epävarmoja elementtejä: apurahojen jatkuvuus ei ole taattua, ja luova työ on päivästä toiseen kiinni omasta luomisvoimasta ja kyvystä vailla turvallisia rakenteita, jotka liittyvät vakituiseen palkkatyöhön.

Humanistin koulutus opettaa moninäkökulmaisuutta ja joustavuutta sekä auttaa tietyllä tavalla sietämään epävarmuustekijöitä. Sen tarjoama sivistys merkitsee myös kykyä nähdä nykyhetken yhteiskunnallinen tilanne historiallisena olosuhteena, joka oli aiemmin erilainen ja ajan myötä muuttaa muotoaan taas toisenlaiseksi. Valppaus siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu juuri nyt auttaa katseen kääntämiseen yhteisöä sekä erilaisten ihmisten yhteistä tulevaisuutta kohti.