Opiskelu

Kulttuuriperinnön maisteriohjelmassa voit opiskella arkeologiaa, folkloristiikkaa, kansatiedettä, taidehistoriaa, uskontotiedettä sekä museologiaa ja kulttuuriperinnön tutkimusta. Ohjelman opetus rakentuu kulttuurin empiiriselle ja teoreettiselle tutkimukselle, jonka kautta opit ymmärtämään ilmiöiden ajallisia kerrostumia, alueellista ja sosiaalista muuntelua sekä viestintä- ja ilmaisumuotojen moninaisuutta. Kulttuuriperinnön maisteriohjelman opetusmuotoihin kuuluvat esimerkiksi seminaarityöskentely, luentokurssit, aineistonkeruuseen ja -hallintaan tähtäävät harjoituskurssit, projektit, kenttäkurssit, tentit ja esseet.

Joskus parhaan kuvan opinnoista saa opiskelijoilta itseltään. Anna opiskelijoiden kertoa, millaista on opiskella Helsingin yliopiston kulttuuriperinnön maisteriohjelmassa!

Maisteriopinnoissa keskityt pitkälti oman tieteenalasi opintoihin ja tieteenalakohtaisten valmiuksien syventämiseen. Syventävät opintosi tukevat lopputyönä laadittavan pro gradu -tutkielman valmistumista. Pro gradu on itsenäinen tieteellinen työ, jota laatiessasi kehität tutkimukseen tarvittavia valmiuksia. Niistä tärkeimpiä ovat kyky itsenäiseen tiedonhakuun, tiedon erittely ja kriittinen arviointi sekä itsenäinen ja luova tiedon tuottaminen ja soveltaminen.

Kulttuuriperinnön maisteriohjelmassa

  • Valmistut kulttuuria syvällisesti ja laaja-alaisesti ymmärtäväksi asiantuntijaksi.
  • Saat monipuoliset tiedolliset ja taidolliset edellytykset toimia kulttuurin alalla järjestöissä ja hallinnossa, museoissa ja arkistoissa sekä viestinnän, koulutuksen ja tutkimuksen piirissä.
  • Opit ymmärtämään ilmiöiden ajallisia kerrostumia, alueellista ja sosiaalista muuntelua sekä viestintä- ja ilmaisumuotojen moninaisuutta.
  • Monitieteisessä oppimisympäristössä opit hallitsemaan alasi erityiskysymykset ja erilaisten näkökulmien ja tutkimussuuntausten vuoropuhelun.
  • Tutkimustaitojen ja -sisältöjen lisäksi opit soveltamaan kriittistä ja luovaa ajattelua työelämässä. Siirrettäviin taitoihin kuuluvat mm. projektisuunnittelu, tieto- ja tiedekirjoittaminen sekä suullinen ja sähköinen viestintä.
  • Harjaannut tutkimusaineistojen tuottamiseen, järjestämiseen ja analysointiin etnografisia ja arkeologisia kenttätöitä tehden, haastatellen ja kulttuuria dokumentoiden.
  • Opit saattamaan aineistot arkistojen ja museoiden käyttöön sekä tuottamaan ja soveltamaan tutkimustietoa yhteiskunnassa.
  • Osaat valmistuttuasi toimia asiantuntijana monilla kulttuurin sektoreilla osallistaen yhteisöjä ja välittäen tietoa kulttuurin monimuotoisuudesta, jatkuvuudesta ja muutoksesta.
  • Kehität asiantuntijuuttasi sen edustamalla tieteenalalla valitsemasi opintosuunnan syventävissä opinnoissa. 
  • Seminaarin ja tutkielman kirjoittamisen jälkeen sinulla on monia työelämässä tarvittavia yleisiä taitoja ja valmiuksia. Niistä tärkeimpiä ovat kyky itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittely ja kriittinen arviointi sekä itsenäinen ja luova tiedon tuottaminen ja soveltaminen.
  • Laadittuasi maisterintutkielman osaat sekä useita tieteelliseen tutkimukseen että sen soveltamiseen ja työelämään liittyviä taitoja. Osaat rajata ja käsitellä valittua tutkimusongelmaa sekä tuottaa uutta tietoa.
  • Opit hallitsemaan omassa työssäsi hyödynnetyt teoriat ja tutkimusmenetelmät ja olet perehtynyt tutkielman aihepiirin tietosisältöihin. Kykenet tieteelliseen viestintään ja sinulla on valmius työskennellä pitkäjänteisesti. Lisäksi tutkielman tekeminen harjoittaa projektinhallinnan taitojasi ja laajojen kokonaisuuksien hallintaa.

Maisterintutkinnossa keskityt tieteenalasi opintoihin ja tieteenalakohtaisten valmiuksien syventämiseen täydentäen niitä muilla opinnoilla. Syventävien opintojen jaksot tukevat lopputyönä laadittavan tutkielman valmistumista. Tieteenalan syventäviin opintoihin voi sisältyä myös työelämäopintoja, jotka on mahdollista suorittaa työharjoitteluna. Maisterintutkintoon voi sisällyttää muiden tieteenalojen opintoja oman mielenkiinnon ja mahdollisuuksien mukaan. 

Maisteriohjelman laajuus on 120 opintopistettä (op) ja voit suorittaa sen kahdessa lukuvuodessa kokopäiväisesti opiskellen.

Ohjelmaan kuuluvat seuraavat opinnot:

  • vähintään 60 op valitsemasi opintosuunnan syventäviä opintoja, joihin sisältyy tutkielma 30 op ja siihen liittyvä yhden sivun kypsyysnäyte. Jotkut opintosuunnat tarjoavat 75 op laajuiset syventävät opinnot
  • enintään 60 op muita opintoja

Hakiessasi kulttuuriperinnön maisteriohjelmaan valitset yhden maisteriohjelman opintosuunnista. Suoritat tämän opintosuunnan opinnot (vähintään 30 op) ja laadit opinnäytteen (30 op).

Opintosuunnat ovat:

  • arkeologia
  • folkloristiikka
  • kansatiede
  • taidehistoria
  • uskontotiede

Lisäksi maisteriohjelma tarjoaa museologian ja kulttuuriperinnön tutkimuksen opintokokonaisuudet. Jotta voit hakea haluamaasi opintosuuntaan, sinulla tulee olla suoritettuna:

  1. kandidaatintutkinto jostakin kotimaisesta tai ulkomaisesta yliopistosta
  2. riittävä määrä soveltuvia opintoja siltä tieteenalalta, jonka valitset opintosuunnaksesi.

Lue lisää opintosuunnista.

Opettajaksi suuntautuvat uskontotieteen opintosuunnan opiskelijat

Opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan kandivaiheessa, mutta ne suoritetaan vasta maisterivaiheessa.

Aineenopettajaksi valmistuvien koulutus on rakennettu siten, että sekä kandidaatin- että maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa suorittavat hakevat oikeuden pedagogisiin opintoihin kandidaatintutkinnon suoritusaikana. Pelkkää maisterintutkintoa suorittamaan valitut opiskelijat eivät voi hakea tutkinnonsuoritusaikana opettajan pedagogisiin opintoihin. Maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea oikeutta suorittaa opettajan pedagogiset opinnot maksuttomina erillisinä opintoina.

Lue lisää opetettavan aineen opinnoista

Opetusmuotoihimme kuuluvat esimerkiksi seminaarityöskentely, luentokurssit, aineistonkeruuseen ja -hallintaan tähtäävät harjoituskurssit, projektit, kenttäkurssit, tentit ja esseet. Opetusmuodot tukevat työelämässä tarvittavien valmiuksien saavuttamista. Harjaannut itsenäiseen ongelmanratkaisuun, ryhmätyöskentelyyn, projektinhallintaan sekä tutkimustietojen ja -taitojen soveltamiseen. Lisäksi maisteriohjelmaan kuuluu käytännön työelämäopintoja. Valinnainen korkeakouluharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden oman alan työkokemuksen kartuttamiseen. Työharjoittelua järjestävät esimerkiksi museot, arkistot, järjestöt, ministeriöt ja yritykset. Kannustamme opiskelijoitamme suorittamaan osan opinnoistaan ulkomaisissa yliopistoissa ja rakennamme kansainvälistä oppimisympäristöä.

Lue lisää kursseista.

Maisterintutkinnon lopputyö on itsenäinen tieteellinen työ. Tutkielman tekoa olet harjoitellut kandidaatintutkinnossa (kandidaatintutkielma ja proseminaari) ja voit myös jatkaa kandidaatintutkielmasi aihepiirin parissa maisterintutkielmassasi. Työhön voi kuulua soveltava osio, jossa tutkielman tuloksia hyödynnetään esimerkiksi näyttelyssä tai muussa kulttuuriproduktiossa. Työ voidaan tehdä myös tilaustyönä, jonka aiheen ja/tai aineiston on antanut yliopiston ulkopuolinen toimija.

Tutkielmaa laatiessasi kehität tutkimukseen tarvittavia perusvalmiuksia. Niistä tärkeimpiä ovat kyky itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittely ja kriittinen arviointi sekä itsenäinen ja luova tiedon tuottaminen ja soveltaminen. Laadittuasi pro gradu -tutkielman osaat sekä useita tieteelliseen tutkimukseen että sen soveltamiseen ja työelämään liittyviä taitoja. Osaat rajata ja käsitellä valittua tutkimusongelmaa sekä tuottaa uutta tietoa. Hallitset omassa työssäsi hyödynnetyt teoriat ja tutkimusmenetelmät ja olet perehtynyt tutkielman aihepiirin tietosisältöihin. Kykenet tieteelliseen viestintään ja sinulla on valmius työskennellä pitkäjänteisesti. Lisäksi tutkielman tekeminen harjoittaa projektinhallinnan taitojasi ja laajojen kokonaisuuksien hallintaa.

Tutkielma suunnitellaan ja laaditaan ohjaajan tuella syventäviin opintoihin kuuluvan seminaarityöskentelyn puitteissa. Tuotat seminaarissa tutkimussuunnitelman ja tutkielmaasi liittyvän esitelmän sekä kommentoit muiden töitä. Seminaarikäytännöt ja tehtävätyypit vaihtelevat opintosuunnittain.

Suomen ja ruotsin lisäksi tutkielman voi kirjoittaa englanniksi.

Filosofian maisterin tutkinnon jälkeen on mahdollista hakea suorittamaan filosofian tohtorin tutkintoa, joka on tieteellinen jatkotutkinto. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta on vahvasti tutkimusorientoitunut, ja siellä tehtävä tutkimus on monilla aloilla eurooppalaista ja kansainvälistä huipputasoa.

Jos olet valmistuttuasi kiinnostunut jatko-opinnoista, sinun kannattaa pyrkiä johonkin humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun tohtoriohjelmaan. Maisteriohjelman aloja lähinnä ovat: 

Jatko-opinto-oikeutta voi hakea myös muista tiedekunnista ja yliopistoista.

Tutustu Helsingin yliopiston tohtorikoulutukseen.

Uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät Helsingin yliopiston kampukset joka syksy lukuvuoden alkaessa. Iso osa opiskelijaelämästä tapahtuu Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Keskustakampuksen kampusalueilla. Opiskelijat arvostavat kotiyliopistossaan etenkin monipuolista opintotarjontaa sekä kanssaopiskelijoitaan. Tältä sivulta löydät tietoa Helsingin yliopiston opiskeluympäristöstä ja opiskelijaelämästä. Tutustu alla yliopisto-opiskelijan opiskeluympäristöön kotimaassa ja ulkomailla sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin opiskelijoille. Voit lukea myös asioista, jotka sisältyvät opintojen aloittamiseen. Lue lisää opiskelijaelämästä.

Opiskelu Helsingin yliopistossa ei ole pelkkiä luentoja ja tenttejä! Yksi parhaista puolista opiskelussa Helsingin yliopistossa on sen monimuotoinen opiskelijayhteisö. Läsnäolevana perustutkinto-opiskelijana olet automaattisesti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYYn) jäsen. Ylioppilaskunnan piirissä toimii noin 250 erilaista opiskelijajärjestöä. Niiden joukosta löydät niin aine- ja tiedekuntajärjestöt kuin osakunnat sekä laidasta laitaan erilaisia harrastejärjestöjä.

Kulttuuriperinnön maisteriohjelman piirissä vaikuttaa useita eri opiskelijajärjestöjä, jotka edustavat eri opintosuuntien opiskelijoita sekä kiinnostuksen kohteita. Järjestöt tarjoavat opiskelijoille erilaisia tapahtumia, aktiviteetteja sekä opinto- ja työelämäopastusta. Lisäksi humanistisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö Humanisticum kerää yhteen kaikki humanistiopiskelijat ja järjestää yhteishumanistisia tapahtumia sekä valvoo humanistiopiskelijoiden etua yliopistolla.

Tutustu opiskelijajärjestöihin:

Eidos ry
Fibula ry
Mythos ry
NEFA-Helsinki
Osakunnat
Ylioppilaskunta

 

Opintojen aikana voit kansainvälistyä monin tavoin sekä ulkomaisissa yliopistoissa että kotiyliopistossa.

Erinomainen tapa kansainvälistyä on lähteä opiskelijavaihtoon. Vaihdossa suoritat osan tutkintoon kuuluvista opinnoista ulkomaisessa yliopistossa. Hyvin suunniteltu ja ajoitettu opiskelijavaihto tarjoaa mahdollisuuden monipuolistaa tutkintoa ja löytää uusia näkökulmia omiin opintoihin. Monet opiskelijat lähtevät vaihtoon kandidaatintutkinnon aikana, mutta myös maisterintutkintoon on mahdollista sisällyttää vaihto-opiskelu.

Voit lähteä vaihtoon joko jonkin opiskelijavaihto-ohjelman kautta tai hankkien vaihtopaikan itsenäisesti. Kaikkiin yliopiston vaihto-ohjelmiin kuuluu stipendi tai apuraha, jonka suuruus riippuu ohjelmasta, vaihdon kestosta ja kohdemaasta. Ulkomailla voit suorittaa myös työharjoittelun.

Myös Helsingin yliopisto tarjoaa mahdollisuuksia kansainvälistymiselle. Opiskelijat esimerkiksi toimivat tutoreina Helsingin yliopistoon tulleille vaihto-opiskelijoille. Humanistisessa tiedekunnassa toimii laaja joukko opetus- ja tutkimushenkilökuntaa, joiden tausta on kansainvälinen. He tuovat opintoihin ja opiskeluun kansainvälistä näkökulmaa.

Kulttuuriperinnön maisteriohjelma tekee tiivistä yhteistyötä muiden maisteriohjelmien kanssa. Läheisimmät yhteistyökumppanit humanistisessa tiedekunnassa ovat:

Yhteistyötä on myös tiedekuntarajojen yli esimerkiksi teologisen, bio- ja ympäristötieteellisen, valtiotieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan maisteriohjelmien kanssa. Lisäksi ohjelma työskentelee yhdessä useamman sen alaan läheisesti kuuluvan apulaisprofessorin kanssa. Tätä kautta pääset opiskelemaan esimerkiksi alkuperäiskansojen tutkimusta, digitaalisia ihmistieteitä, digitaalista uskonnontutkimusta sekä meriarkeologiaa (opetus ruotsiksi).

Työharjoittelun järjestämiseen on useita vakiintuneita reittejä ja myös opiskelijat voivat hankkia itsenäisesti harjoittelupaikkoja. Maisteriohjelman opiskelijat voivat suorittaa työharjoittelua mm. muistiorganisaatioalalla arkistoissa, museoissa, järjestöissä, valtionhallinnossa ja viestimissä. Työelämäkontakteja hyödynnetään myös opetuksessa.

Opetusta järjestetään myös yhteistyössä muiden suomalaisten ja ulkomaisten yliopistojen kanssa. Myös JOO-opinnot tarjoavat yhteistyökanavia.