Opiskelu

Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelma on ainoa monikielinen ja monikulttuurisessa toimintaympäristössä toteutuva kaunokirjallisuuden analyysiin ja tuntemukseen keskittyvä maisteriohjelma Suomessa.

Joskus parhaan kuvan opinnoista saa opiskelijoilta itseltään. Anna opiskelijoiden kertoa, millaista on opiskella kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa!

Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelman opinnot sisältävät osioita, joissa voit kehittää kirjallisuuden tuntemustasi ja paneutua valitsemiisi kirjallisuuden tutkimusmenetelmiin ja analysointitapoihin. Opinnoissa on tekstianalyysin metodien lisäksi tärkeällä sijalla kirjallisuudenhistoriaan sekä kaunokirjallisuuteen perehtyminen. Voit erikoistua opinnoissasi yhden kielialueen kirjallisuuteen ja syventyä siten esimerkiksi kotimaisen, pohjoismaisen, angloamerikkalaisen, venäläisen, ranskalaisen tai saksalaisen kielialueen kirjallisuuteen.

Miksi kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelma?

Kirjallisuudentutkimuksen maisterit sijoittuvat esimerkiksi koulutuksen, tutkimuksen, kulttuurihallinnon, mainonnan, viestinnän ja kustannusalan tehtäviin.  Maisteriohjelmassa kotimaiseen kirjallisuuteen tai yleiseen kirjallisuustieteeseen erikoistuvat ja aineenopettajan pedagogiset opinnot suorittavat opiskelijat voivat valmistua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi. Myös monet kirjailijat ovat opiskelleet kirjallisuustiedettä.

Tutkinnon suorittanut maisteri:

  • toimii työelämässä oman alansa asiantuntijana
  • osaa soveltaa työssään tieteellistä tietoa ja menetelmiä ja pystyy kestävään tieteelliseen päättelyyn ja argumentaatioon
  • kykenee ratkaisemaan työssään esiin tulevia uusia ja monitahoisia ongelmia
  • pystyy suunnittelemaan, toteuttamaan ja raportoimaan itsenäisen tieteellisen tutkimuksen, jossa hyödyntää ja kriittisesti analysoi aiempaa tutkimusta ja
  • kykenee tunnistamaan oman osaamisensa rajat ja tarvittaessa täydentämään taitojaan ja asiantuntemustaan itsenäisellä opiskelulla tai projektikumppanien avulla.
Rakenne ja sisältö

Maisteriohjelman laajuus on 120 opintopistettä (op) ja voit suorittaa maisterintutkinnon kahdessa lukuvuodessa kokopäiväisesti opiskellen.

Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelmassa tutkintosi koostuu seuraavista opinnoista: 

  • kirjallisuudentutkimuksen syventävät opinnot 90 op, joihin sisältyy tutkielma 30 op
  • valinnaiset opinnot enintään 30 op

Kirjallisuudentutkimuksen  maisteriohjelmassa on paljon erikoistumisalasta riippumattomia opintoja. Opintojen suunnittelu nojautuu kuitenkin siihen, että valitset jonkin erikoistumisalan.

Opettajaksi suuntautuvat opiskelijat

Opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan kandivaiheessa, mutta ne suoritetaan vasta maisterivaiheessa.

Aineenopettajaksi valmistuvien koulutus on rakennettu siten, että sekä kandidaatin- että maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa suorittavat hakevat oikeuden pedagogisiin opintoihin kandidaatintutkinnon suoritusaikana. Pelkkää maisterintutkintoa suorittamaan valitut opiskelijat eivät voi hakea tutkinnonsuoritusaikana opettajan pedagogisiin opintoihin. Maisterintutkinnon suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea oikeutta suorittaa opettajan pedagogiset opinnot maksuttomina erillisinä opintoina.

Lue lisää opetettavan aineen opinnoista

Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelman erikoistumisaloja ovat:

  • kotimainen kirjallisuus
  • yleinen kirjallisuustiede
  • pohjoismainen kirjallisuus (ruotsinkielinen nordisk litteratur)
  • englanninkielinen kirjallisuus
  • venäläinen kirjallisuus
  • ranskan kieli ja ranskankielinen kulttuuri
  • espanjankielisten maiden kulttuuri ja kirjallisuus

Eri kielialueiden kirjallisuuksiin keskittyvissä erikoistumisaloissa sinun on hallittava kyseisen kielialueen kieltä.  

Lue lisää kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelman erikoistumisaloista.

Opetuskieli

Maisteriohjelman opetuskielet ovat lähtökohtaisesti suomi ja ruotsi, opetusta voidaan antaa myös englanniksi. Erikoistuessasi jonkin kielialueen kirjallisuuteen, voit suorittaa opintoja myös kyseisen kielialueen kielellä.

Kurssit ja opetus

Voit koostaa valinnaiset opintosi melko vapaasti koulutusohjelman tarjonnasta tai toisista koulutusohjelmista. Humanistisen tiedekunnan koulutusohjelmat tarjoavat valmiiksi paketoituja 15, 30 tai 60 opintopisteen laajuisia opintokokonaisuuksia, joiden tarjonnasta valitsemalla voit ratkaisevasti edistää mahdollisuuksiasi hakeutua haluamallesi alalle. Sinun kannattaa myös tutustua muiden tiedekuntien koulutusohjelmien tarjoamiin kokonaisuuksiin.

Sekä oman opintosuunnan opinnot että muut opinnot voivat sisältää myös kansainvälistymis- tai työelämäjakson.

 Maisteriohjelman kurssit sisältävät mahdollisuuksien mukaan myös työelämäorientaatiota ja urasuunnittelua edistäviä näkökulmia. Lisäksi laadit henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja  annat palautetta maisteriopinnoista oppimisen tukijärjestelmän (HowULearn) kautta. Viimeksi mainituista suorituksista et saa opintopisteitä.

Lue lisää kursseista.

Opinnäytetyö

Maisterintutkinnon lopputyö on nimeltään maisterintutkielma. Maisterintutkielma on itsenäinen tieteellinen työ. Tutkielman tekoon olet saanut harjoitusta kandidaatintutkinnossa (kandidaatintutkielma ja proseminaari). Seminaarityöskentely on kiinteä osa tutkielman tekoa.

Tutkielman tavoitteena on kehittää tutkimukseen tarvittavia perusvalmiuksia. Niistä tärkeimpiä ovat kyky itsenäiseen tiedonhakuun, olemassa olevan tiedon erittely ja kriittinen arviointi sekä itsenäinen tiedon tuottaminen ja soveltaminen. Lisäksi tutkielman tekeminen harjoittaa projektinhallinnan taitoja ja laajojen kokonaisuuksien hallintaa.

Lähtökohtaisesti tutkielma kirjoitetaan suomeksi tai ruotsiksi, mutta muilla kielillä opetettavissa seminaareissa voidaan edellyttää, että opiskelija kirjoittaa tutkielmansa kyseisellä kielellä.

Maisterintutkielman laadittuasi:

  • sinulla on valmius työskennellä pitkäjänteisesti sekä kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia
  • osaat rajata ja käsitellä valitsemaasi tutkimusongelmaa
  • hallitset omassa työssäsi tarvitsemasi teoriat ja tutkimusmenetelmät
  • osaat perustella työhön liittyviä valintojasi ja päätelmiäsi muille ja ottamaan vastaan palautetta
  • olet osoittanut perehtyneisyytesi tutkielman aihepiiriin ja alan kirjallisuuteen ja
  • kykenet käyttämään sujuvaa ja oikeaoppista kieltä tieteellisessä viestinnässä.
Jatko-opinnot

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta on Suomen johtava humanistisen tutkimuksen keskus. Tiedekunta on vahvasti tutkimusorientoitunut ja tiedekunnassa tehtävä tutkimus on monilla aloilla eurooppalaista ja kansainvälistä huipputasoa.

Jos olet valmistuttuasi kiinnostunut jatko-opinnoista, sinun kannattaa pyrkiä johonkin humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun tohtoriohjelmaan. Luonteva hakukohde on filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutukseen pääset tutustumaan yleisemmin tohtorikoulutusta esittelevällä sivustolla.

Opiskelu ja opiskelijaelämä

Uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät Helsingin yliopiston kampukset joka syksy lukuvuoden alkaessa. Iso osa opiskelijaelämästä tapahtuu Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Keskustakampuksen kampusalueilla. Opiskelijat arvostavat kotiyliopistossaan etenkin monipuolista opintotarjontaa sekä kanssaopiskelijoitaan. Näiltä sivuilta löydät tietoa Helsingin yliopiston opiskeluympäristöstä ja opiskelijaelämästä:

Lue lisää opiskelijaelämästä.

Opiskelu Helsingin yliopistossa ei ole pelkkiä luentoja ja tenttejä! Yksi parhaista puolista opiskelussa Helsingin yliopistossa on sen monimuotoinen opiskelijayhteisö. Läsnäolevana perustutkinto-opiskelijana olet automaattisesti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYYn) jäsen. Ylioppilaskunnan piirissä toimii noin 250 erilaista opiskelijajärjestöä. Niiden joukosta löydät niin aine- ja tiedekuntajärjestöt kuin osakunnat sekä laidasta laitaan erilaisia harrastejärjestöjä.

Tutustu opiskelijajärjestöihin:
Katharsis
Putkinotko ry
Humanisticum
Osakunnat
Ylioppilaskunta

Haluatko kysellä suoraan Helsingin yliopiston opiskelijoilta opiskelusta tai opiskelijaelämästä? Chattaa opiskelijoidemme kanssa ja saat vastauksen moneen kysymykseen!

Kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen

Maisteriohjelmassa sinua opettavat kotimaiset ja ulkomaiset kirjallisuuden asiantuntijat, joiden kontaktien ja yhteistyöverkostojen kautta kansainvälistyminen tapahtuu luontevasti.

Opintojen aikana sinun on mahdollista myös lähteä opiskelijavaihtoon, jolloin suoritat osan tutkintoon kuuluvista opinnoista ulkomaisessa yliopistossa. Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelmalla on monia yhteistyökumppaneita, joiden avulla ovet avautuvat useisiin pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin yliopistoihin. Hyvin suunniteltu ja ajoitettu opiskelijavaihto tarjoaa mahdollisuuden monipuolistaa tutkintoa ja löytää uusia näkökulmia omiin opintoihin. Vaihtoon lähdetään useimmiten kandidaatintutkinnon aikana, mutta myös maisterintutkintoon on mahdollista sisällyttää vaihto-opiskelu.

Vaihtoon voit lähteä opiskelijavaihto-ohjelman kautta tai voit hankkia vaihtopaikan itsenäisesti. Kaikkiin vaihto-ohjelmiin kuuluu stipendi tai apuraha, jonka suuruus riippuu ohjelmasta, vaihdon kestosta ja kohdemaasta. Jos olet hankkinut vaihtopaikan itse, voit hakea matka-apurahaa. Ulkomailla voit suorittaa myös maisterintutkintoon kuuluvan työharjoittelun.

Helsingin yliopistossa on paljon kansainvälisiä opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita, joihin kannattaa tutustua aktiivisesti. Voit esimerkiksi toimia tuutorina Helsingin yliopistoon tulleille vaihto-opiskelijoille. 

Ver­kos­tot

Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelma tekee tiivistä yhteistyötä muiden humanistisen alan koulutusohjelmien kanssa. Yhteistä henkilökuntaa ja yhteisesti opetettuja kursseja on seuraavien maisteriohjelmien kanssa: 

Yliopiston ulkopuolella kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelman tärkeimmät yhteistyökumppanit muodostuvat kulttuurialan toimijoista. Mahdollisuuksia yhteistoimintaan tarjoavat esimerkiksi

Harjoittelupaikkoja löydät esimerkiksi lukuisista kirjakustantamoista, käännöstoimistoista ja kirjallisuuden alan messuilta.