Alalta valmistuneet työskentelevät tyypillisesti opetus- tai koulutustehtävissä, tiedotuksen ja viestinnän parissa tai kustannusalalla. Maisteriohjelma antaa hyvät valmiudet myös erilaisiin kulttuurialan tehtäviin sekä kirjasto- ja tutkimusalalle. Lisäksi sitä voi suositella kirjailijoiksi aikoville.
Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nosti vuoden 2015 aikana esiin 375 humanistia. Tutustu humanisteihin!
Opinnot ovat osa uraasi. Helsingin yliopistossa urasuunnittelu kuuluu kaikkiin tutkintoihin. Urapalvelut tukee yhteistyössä koulutusohjelmien kanssa kasvuasi asiantuntijaksi osana opintojasi ja erillisin palveluin.
Urapalvelut on tukenasi aina ensimmäisestä opintovuodestasi lähtien ja vielä vuoden valmistumisen jälkeen.
Urapalvelut
Tutustu urapalvelujen koko tarjontaan Opiskelijan ohjeissa, teemoissa Työ ja ura sekä Harjoittelu.
Antti Majander pohti ensin oikeustieteen opintoja, mutta pääsykoekirjat olivat kauheita. Lopulta lapsuudenkaveri totesi, että sinähän luet koko ajan, miksi et hae opiskelemaan kirjallisuutta. Voiko sitä opiskella, Majander yllättyi.
Nyt yleistä kirjallisuustiedettä opiskellut Majander vastaa Helsingin Sanomien kirja-arvioista. Hän päättää, mistä kirjoista arviot tilataan, haastattelee kirjailijoita ja arvioi itsekin kirjan vähintään joka toinen viikko. Oma kirjoittaminen on vain pieni osa Majanderin työstä. Hän lukee arvioimansa kirjat, kun muu perhe nukkuu.
– Kirjallisuuskritiikkiä on turha mystifioida. Kaikilla on mielipide, kun lukee jonkin kirjan, eikä oikeita mielipiteitä ole. On vain paremmin tai huonommin perusteltuja mielipiteitä.
Abiturienttina en tiennyt, mitä tehdä: halusin vain lukea ja kirjoittaa kaunokirjallisuutta, mutta se ei tuntunut realistiselta uravaihtoehdolta. Teimme retken Helsingin yliopistoon, ja päärakennuksen antiikkinen hohde teki minuun vaikutuksen. Äidinkielenopettaja suositteli lähtemään yliopistoon lukemaan kirjallisuustiedettä ja sitten ryhtymään opettajaksi.
Yleisen kirjallisuustieteen fuksina huomasin jo ensimmäisessä opastuksessa äidinkielenopettajaksi halajaville, ettei se kuulostanut minun jutultani. Rakastin humanistisia aineita ja hamstrasin sivuaineita. Pitkänä sivuaineena luin estetiikkaa ja suomen kieltä, lisäksi luin hieman kotimaista kirjallisuutta, filosofiaa, elokuva ja tv-tutkimusta, latinaa, ranskaa ja saksaa. Ja tietysti enemmän yleistä kirjallisuutta kuin mitä tutkintoon ikinä mahtuu.
Sitten iski kauhu: mistä humanisti saa ikinä töitä? Otin pitkiksi sivuaineiksi myös viestintää ja informaatiotutkimusta, kokeilin kirja-arvostelujen kirjoittamista sekä tein Otavalla työharjoittelun. Pidin myös kahta lukupiiriä, mutta siihen osallistumiseni ainejärjestömme Katharsiksen toimintaan jäikin.
Opintojeni ollessa loppusuoralla löysin yllättäen yliopistolta uuden perheen: menin mukaan Humanistispeksiin. Tuskin tietämättä, mikä speksi edes on, olin jo mukana käsikirjoittamassa, sanoittamassa ja näyttelemässä. Sille tielle jäin; olen tavalla tai toisella ollut mukana jo seitsemässä Humanistispeksin produktiossa.
Vuosien paniikin jälkeen huoli työnsaannista osoittautui täysin turhaksi. Välittömästi valmistuttuani ja tehtyä graduni Peter Panista sain ensimmäisen määräaikaisen paikkani Töölön kirjastosta, tietenkin lastenosastolta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus ja kirjasto ottivat minut syleilyynsä, ja tällä hetkellä olen vakituisena Oulunkylän kirjastossa. Puolet työajastani kierrän ympäri Helsinkiä kirjavinkkaamassa lapsia ja nuoria, pidän satutunteja, järjestän lapsille tapahtumia ja pukeudun hassuihin rooliasuihin.
Vuosi sitten unelmani toteutui, enkä työkseni enää vain lue kirjallisuutta vaan myös kirjoitan sitä: julkaisin ensimmäisen nuortenromaanini Kaarnan kätkössä. Väkiveriset -fantasiasarjan toinen osa Kiven sisässä ilmestyi nyt syksyllä, ja jo keväällä on tulossa seuraava jatko-osa Veden vallassa.
Ohjeeni aloitteleville opiskelijoille: älä anna jästien masentaa! Älä jätä yrittämättä, älä valitsematta aineita, jotka sinua oikeasti kiinnostavat, vain siksi, että pelkäät. Kaikkein eniten omalta opiskeluajaltani kadun sitä aikaa, jonka käytin työllistymisestä murehtimiseen.
Äidinkieli oli läpi kouluaikojen lempiaineeni, ja olen harrastanut lukemista ja kirjoittamista aina. Kotimainen kirjallisuus oli siten luonteva, itsestään selvältäkin tuntunut valinta. Opiskelemaan hakeutuessani en juuri miettinyt tulevia ammattinäkymiä: halusin vain tehdä sitä, mitä pidin tärkeänä ja missä tunsin olevani hyvä. Enemmän ja käytännöllisemminkin olisi voinut miettiä.
Kotimaisen kirjallisuuden, folkloristiikan ja suomen kielen opiskelu oli hyvin palkitsevaa. En tuntenut siihen aikaan olevani luennoilla istuvaa tyyppiä, vaan tein suuren osan opinnoista esseinä, tutkielmina ja kirjatentteinä. Tätä nykyä arvostaisin luento-opetusta enemmän ja osallistuisin siihen aktiivisemmin.
Opintoni - etenkin kotimaisen kirjallisuuden - opettivat hallitsemaan suuria asiakokonaisuuksia, lukemaan analyyttisesti monenlaisia tekstejä sekä kirjoittamaan sujuvasti. Opiskelu oli myös laaja-alaisesti sivistävää.
Löysin tutkijakutsumukseni laatiessani suomen kielen aineopintojen praktikumtyötä nimistöntutkimuksen alalta. Opinnäytetyö helsinkiläislasten etunimistä imaisi mukaansa ja antoi ensikokemuksen tutkimustyöhön liittyvästä flow-kokemuksesta. Sittemmin merkittävästi osoittautui kotimaisen kirjallisuuden professorin Pirjo Lyytikäisen johtama graduseminaari. Kun Aino Kallaksen tuotantoa käsittelevä pro gradu -tutkielmani oli edennyt esitarkastusvaiheeseen, Pirjo ehdotti, että laatisin aiheesta myös väitöskirjan. Tuolloinkaan en osannut ajatella kovin käytännöllisesti, vaan tartuin tarjoukseen ja ryhdyin tutkijaksi.
Kirjallisuudentutkijan työ on varmastikin lähimmin yliopistossa opittuja tietoja ja taitoja vastaavaa työtä. Käytännössä työ on monella tapaa epävarmaa ja kuormittavaakin. Kilpailu tutkimusrahoituksesta käy vuosi vuodelta kovemmaksi, virkoja riittää yliopistoon kohdistuvien leikkausten myötä yhä harvemmalle eikä tutkijoiden asiantuntemusta aina osata laajemmin arvostaa. Kääntöpuolena on työn palkitsevuus, vaativuus ja myös vapaus, jota ruuhkavuosia elävänä pienten lasten vanhempana arvostan entistä enemmän.
Omalla tutkijapolullani yksi askel on johtanut toiseen. Väitöskirjaa tehdessäni pääsin toimittamaan kirjevalikoiman Aino Kallaksen ja kriitikko Anna-Maria Tallgrenin tuotannosta. Väitöskirjan jälkeen puolestaan tarjoutui tilaisuus laatia Aino Kallaksen elämäkerta, joka ilmestyi tämän vuoden keväällä ja käännetään ensi vuonna viron kielelle. Tätä nykyä teen post doc -tutkimusta Suomen ja Viron kirjallisista suhteista. Tutkimustyön ohessa olen myös opettanut ja toiminut kirjailijaseuran (Aino Kallas Seura) puheenjohtajana. Ennen päätoimiseksi tutkijaksi ryhtymistäni ehdin työskennellä hetken myös kotimaisen kirjallisuuden amanuenssin tehtävissä. Tähän tehtävään pääsin varmaankin opiskeluaikaisen työkokemukseni ansiosta: toimin muun muassa korkeakouluharjoittelijana humanistisessa tiedekunnassa.
Opiskelupaikkaa miettivän kannattaa miettiä, missä on hyvä ja mistä on kiinnostunut, mutta myös tulevista työmahdollisuuksista kannattaa ottaa selvää. Tutkijanurasta haaveilevan on syytä pitää mielessä alan realiteetit: koko ajan kovenevan kilpailun rahoituksesta ja epävarmuuden tulevaisuudesta. Humanistisella koulutusalalla erityistaidot ovat usein valtti, eikä monipuolisen kielitaidon merkitystä voi liikaa korostaa. Opiskeluaikaiset mahdollisuudet kannattaa käyttää hyväksi - hakeutua opiskelijavaihtoon, hakeutua korkeakouluharjoitteluun. Monelle nämä ovat avanneet odottamattomia tulevaisuudennäkymiä.
Samalla kannattaa olla rohkea ja uskoa unelmiin. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että humanistisen koulutusalan valinta on myös kannanotto sivistyksen, tutkitun tiedon ja tasavertaisuuden puolesta.
Silja Vuorikuru (s. 1977) opiskeli Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta. Lisäksi hän suoritti perus- ja aineopinnot folkloristiikasta sekä suomen kielestä. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2012 ja työskentelee nykyisin post doc -tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosastolla.
Kaikki Helsingin yliopiston entiset tutkinto-opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä työntekijät ovat alumnejamme. Helsingin yliopiston alumneja on maailmanlaajuisesti lähes 200 000, ja jo yli 30 000 henkilöä on osa alumnitoimintaamme.
Lue lisää Helsingin yliopiston alumneista ja heidän toiminnastaan.