Opiskelu

Kasvatustieteiden maisteriohjelmassa kouluttaudut opetuksen, oppimisen ja johtamisen tehtäviin sekä yhteiskunnallisiin, kasvatustieteellistä asiantuntijuutta edellyttäviin tehtäviin. Kasvatustieteiden opinnoissa saat valmiudet myös ammattitaitosi ylläpitämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen sekä tieteellisiin jatko-opintoihin.

Opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia yhdistää kiinnostus inhimilliseen kasvuun, kehitykseen, käyttäytymiseen ja oppimiseen. Kasvatustieteet tunnetaan innovatiivisista opetuskokeiluista ja uudenlaisten opetustapojen kehittämisestä. Opetus perustuu uusimpaan, korkeatasoiseen kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimukseen.

Miksi kasvatustieteiden maisteriohjelma?

Tutkinnon suoritettuasi sinulla on kasvatustieteellisen asiantuntijan osaaminen. Olet syventänyt tietojasi ja taitojasi tieteenalan luonteesta, keskeisistä teorioista, käsitteistä ja tutkimusmenetelmistä. Ymmärrät teorian ja käytännön välisen suhteen ja osaat soveltaa itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa tieteellistä ajattelu- ja toimintatapaa erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

Koulutuksessa yhdistyvät henkilökohtainen kasvu sekä kasvatuksen yhteiskunnalliset ja kulttuuriset merkitykset ja tehtävät elinikäisen oppimisen ja asiantuntijuuden edistäjänä. Koulutusohjelmasta valmistuttuasi sinulla on hyvät valmiudet akateemisen asiantuntijuuden ylläpitämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen.

Rakenne ja sisältö

Kasvatustieteiden maisteriohjelma sisältää useita opintosuuntia.

Suomenkieliset opintosuunnat ovat

  • Erityispedagogiikan opintosuunta
  • Kotitalousopettajan opintosuunta
  • Käsityönopettajan opintosuunta
  • Luokanopettajan opintosuunta
  • Varhaiskasvatuksen opintosuunta
  • Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintosuunta

Ruotsinkieliset opintosuunnat ovat

  • Studieinriktningen för allmän pedagogik och vuxenpedagogik
  • Studieinriktningen för klasslärare

Lue lisää kasvatustieteiden kandiohjelman ja maisteriohjelman opintosuunnista.

Kasvatustieteen maisterin tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä. Tutkinto suoritetaan kahdessa lukuvuodessa.

Kurssit ja opetus

Opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia yhdistää kiinnostus inhimilliseen kasvuun, kehitykseen, käyttäytymiseen ja oppimiseen. Kasvatustieteet tunnetaan innovatiivisista opetuskokeiluista ja uudenlaisten opetustapojen kehittämisestä. Opetus perustuu uusimpaan, korkeatasoiseen kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimukseen.

Lue lisää kursseista.

Opinnäytetyö

Maisterin tutkintoon sisältyvä opinnäytetyö on 30 opintopisteen laajuinen syventävien opintojen kirjallinen tutkielma. Tutkielmassa opiskelija osoittaa kykyä tieteelliseen ajatteluun, tutkielman aihepiirin tuntemukseen, tutkimusmenetelmien hallintaan ja tieteelliseen kielenkäyttöön.

Jatko-opinnot

Kasvatustieteen maisterin tutkinto antaa valmiuden hakea jatko-opintoihin Helsingin yliopiston soveltuviin tohtorikoulutusohjelmiin tai muiden suomalaisten tai kansainvälisten yliopistojen soveltuviin tohtoriohjelmiin.

Lue lisää tohtorikoulutuksesta.

Opiskelu ja opiskelijaelämä

Uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät Helsingin yliopiston kampukset joka syksy lukuvuoden alkaessa. Iso osa opiskelijaelämästä tapahtuu Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Keskustakampuksen kampusalueilla. Opiskelijat arvostavat kotiyliopistossaan etenkin monipuolista opintotarjontaa sekä kanssaopiskelijoitaan. Tältä sivulta löydät tietoa Helsingin yliopiston opiskeluympäristöstä ja opiskelijaelämästä.

Lue lisää opiskelijaelämästä.

Tutustu alla yliopisto-opiskelijan opiskeluympäristöön kotimaassa ja ulkomailla sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin opiskelijoille. Voit lukea myös asioista, jotka sisältyvät opintojen aloittamiseen.

Tutustu opiskelijoiden omiin kertomuksiin kasvatustieteiden opiskelusta kandiohjelman sivuilla.

Haluatko kysellä suoraan Helsingin yliopiston opiskelijoilta opiskelusta tai opiskelijaelämästä? Chattaa opiskelijoidemme kanssa ja saat vastauksen moniin kysymyksiin!

Kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen

Maisteriohjelman opiskelijoita kannustetaan suorittamaan osa opinnoistaan vaihdossa ulkomailla. Vaihdossa suoritetut opinnot käytetään pääsääntöisesti tutkintoon sisältyviin valinnaisiin opintoihin.

Mahdollisen vaihto-opiskelun lisäksi opiskelija voi saa kansainvälisiä valmiuksia

  • osallistumalla englanninkieliseen opetukseen
  • toimimalla tuutorina kansainvälisille opiskelijoille ja
  • opiskelemalla kieliopintoja ja kulttuurien tuntemukseen liittyviä opintoja

Opintojen aikana on myös hyvät mahdollisuudet tavata yliopistolla vierailevia, suomalaiseen kasvatustieteeseen ja opettajankoulutukseen tutustuvia kansainvälisiä ryhmiä.