Lahjoittajille

Tiedekunnan tutkimuksella ja opetuksella edistetään oikeudenmukaisuutta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tiedekunnan tavoitteena on vahvistaa entisestään rooliaan monipuolisena akateemisena asiantuntijana ja vaikuttaa tutkimus- ja opetustoimintansa kautta keskusteluun ja päätöksentekoon yhteiskunnan eri sektoreilla.

Lahjoittajat ovat edistäneet merkittävästi tiedekunnan tutkimusta ja opetusta. Lahjoitusvarat ovat tehneet mahdolliseksi reagoida kokonaan uusiin oikeudellisiin kysymyksiin, joita esimerkiksi tekninen kehitys tai kansainvälisen liiketoiminnan haasteet ovat aiheuttaneet. Lahjoituksilla vahvistetaan huippututkimusta ja monitieteisyyttä sekä tuodaan uusia tekijöitä nouseville aloille.

Lahjoitusten avulla tiedekuntaan on saatu useampia professuureja sekä työelämäprofessuurit. Panostus professuuriin on merkittävä sijoitus tärkeän tutkimusalueen vahvistamiseen tai uuden tutkimusalan synnyttämiseen. Lahjoittamisen tapoja on kuitenkin monia. Lahjoittajana on mahdollista tukea tutkimusta ja opetusta oikeustieteellisen tiedekunnan omien rahastojen kautta, palkita opiskelijoita stipendein tai tukea ruotsinkielisen oppimateriaalin kääntämistä.