Sukupuolentutkimus kouluttaa ajattelemaan kriittisesti ja moniulotteisesti

Helsingin yliopiston tohtoriopiskelija Astrid Joutseno

Muusikkona tunnettu Astrid Joutseno (taiteilijanimeltään Astrid Swan) valmistelee väitöskirjaansa materiaalisesta ja digitaalisesta äitiydestä äitiblogeissa. Miten Astrid yhdistää tutkimuksen ja taiteen?

”Aloitin opiskeluni englantilaisen filologian opiskelijana, mutta tuolloin sivuaineopinnot sai etsiä vapaasti mistä tahtoo, ja minä olin heti innostunut naistutkimuksesta. Olin heti myyty ensimmäisellä luennolla. Tuntui, että olen löytänyt jotakin salaista ja minulle kuuluvaa sekä hieman vaarallista ja silmät avaavaa.

Valmistuin vuonna 2009 maisteriksi silloisesta naistutkimuksesta. Tuolloin kaipasin aikaa, jolloin voisin keskittyä yksistään musiikin tekemiseen, joten elelin vuosia muusikkona valmistuttuani. Ajatus tutkimisesta ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan.

Kaipasin oppimisen ja kirjoittamisen tuomia haasteita ja tutkijayhteisöä. Vuonna 2014 sain jatko-opinto-oikeuden Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen. Olin saanut lapsen vuonna 2012 ja siinä prosessissa löysin äitiblogien maailman. Siitä tuli tutkimuskohteeni vähän vaivihkaa, kun ymmärsin, että moni minua kiinnostava kysymys sukupuolesta, äitiydestä, elämäkirjoittamisesta ja luovuudesta näyttäytyy äitiblogi-ilmiössä.

Kriittinen, rakentava ja asiantunteva humanisti-taiteilija

Koen, että taiteilijana ja tutkijana olen aina tekemässä havaintoja ja tutkimassa ympäristöä ja kaikenlaisia suhteita. Siinä mielessä nämä työt ovat samaa havaintojen tekemistä, niiden kirjaamista eri menetelmin ja analysoimista taiteellisesti tai tieteellisesti. Mitä enemmän teen molempia töitä, sitä vähemmän näen niiden välillä eroa.

Minusta taiteellinen työ tarjoaa luovia ja kokeilevia työskentelymetodeja akateemiselle työlleni ja toisaalta tutkiminen syöttää substanssia luovaan työhöni. Molemmat vuotavat toisiinsa.

Minusta sukupuolentutkimus oppiaineena kouluttaa ajattelemaan kriittisesti ja moniulotteisesti, sekä mahdollistaa monitieteisen ja oikeasti uutta synnyttävän tutkimuksen tekemisen. Minusta on tullut tämä kriittinen, rakentava ja asiantunteva humanisti-taiteilija juuri tällä näkemyksellä nimenomaan koulutuspolkuni takia. Sukupuolentutkimus on antanut mielettömät substanssit ja sellaiset taidot esimerkiksi lähestyä rakenteita ja toisaalta yksilöitä ja jopa tehdä taidetta, että en tiedä mistä muualta olisin evääni saanut.

Rohkeat, kunnianhimoiset ja vastuulliset sukupuolentutkijat

Sukupuolentutkijat ovat hirveän rohkeaa ja kunnianhimoista sekä vastuullista väkeä. Minusta sukupuolentutkijoilla on usein todella suuret vaikuttamispyrkimykset ja vähemmän jäädään piipertämään omissa pienissä piireissä. Tästä on se hyöty, että ehkä vahingossa ja yhdessä ja tahallaankin tässä löytyy planeetalle uusia mahdollisuuksia. Ja jos ei, niin ainakin ollaan yritetty.

Suosittelen sukupuolentutkimusta sellaiselle, joka on kiinnostunut kriittisestä tiedon tuottamisesta ja on innokas yhdistämään monia näkökulmia ja tutkimaan niiden suhteita, tekemään synteesejä ja katsomaan kriittisesti omia ja toisten ajatuksia ja tekoja. Sellaiselle, joka tuntee, ettei ole löytänyt omaa paikkaansa tai joka on jumahtanut paikalleen. Sellaiselle, joka sietää epämukavuutta ja on rohkea ja joka on tästä ajasta kiinnostunut. Kaikille, jotka ovat hakeutuneet opiskelemaan yliopistoon oikeastaan.”

- Astrid Joutseno, sukupuolentutkimuksen tohtoriopiskelija ja muusikko