Ulrika Rosendahl, arkeologia

Loviisasta kotoisin olevalle Ulrika Rosendahlille maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta näytti jo varmalta jatkolta koulutuspolulla. Hän oli ehtinyt käydä jo vuoden verran maatalouskoulua, minkä lisäksi hän oli kotoisin maatilalta. Loppumetreillä historia-aineet veivät voiton. Hän haki lukemaan historiaa ja pääsi sisään, mutta vaihtoi melkein heti arkeologian puolelle.

–  Arkeologia oli alusta asti ollut päätavoite. Koin, että oli helpompi päästä sisään ensin lukemaan historiaa ruotsiksi ja sitten vaihtaa arkeologiaan, joten satsasin siihen. Se oli taktinen veto. 

Arkeologiassa ja historiassa Rosendahlia kiinnosti erilaiset tavat elää ja yhteiskunnan toiminta. 

–  Halusin oppia, miten maailma on ennen vanhaan toiminut ja ymmärtää sekä tarkastella sitä mielenkiintoisena ilmiönä. 

Sama menneisyyden kiehtovuus on jatkunut tähän päivään asti. Yliopistolle tullessaan Rosendahl ei juurikaan tiennyt, mihin arkeologian tai historian opinnot oikeastaan valmentavat työelämän puolella. Pääasia oli, että työ olisi kiinnostavaa ja siihen löytyisi intohimoa. 

– Luulen, että hain enemmän tutkijan tyyppistä hommaa. Itseäni ei kiinnostanut arkeologian puolella luonnontieteet vaan humanistisempi puoli, vaikka molemmat näyttelevät tärkeää osaa. 

Kenties erikoistuminen juuri humanistisempaan suuntaan johdatti Rosendahlin museoalalle. Opintojen aikana Rosendahl osallistui monille muun muassa Espoon kaupunginmuseon ja Museoviraston järjestämille kaivauksille. Yksi näistä oli Bembölen pienet kaivaukset Espoon kaupunginmuseon johdolla. 

– Ensimmäisen kaivaustyön jälkeen ymmärsin kysellä paikkoja kaivauksille suoraan. Sain tätä kautta jalkani oven väliin. Valmistumisen jälkeen kävi hyvä tuuri ja Espoon kaupunginmuseolta vapautui museolehtorin paikka, johon hain ja jonka myös onnekseni sain.

Museolehtorin toimenkuva on pitänyt sisällään paljon muutakin kuin perinteistä arkeologian työtä.

–  Voi olla, että samana päivänä istuin päivittämässä nettisivuja, otin vastaan muinaisesinelöytöjä tai osallistuin näyttelyihin liittyvien tapahtumien suunnitteluun. Opinnoissani ei etenkään viestintää oltu juuri käsitelty, mutta isossa organisaatiossa oli helppoa oppia työn ohessa. 

Rosendahl viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaa Uudenmaan keskiaikaisesta kyläasutuksesta ja sen synnystä sekä toimii Espoon kaupunginmuseossa vielä hetken ennen kuin siirtyy Loviisan kaupunginmuseon museointendentiksi. Hänellä on myös aikaa huolehtia perheen maatilasta Loviisassa. Hyvin erilaisilta tuntuvista aloista on kuitenkin ollut hyötyä. 

– Se, että tuntee esimerkiksi maaseudun ja maatilan käytänteitä nykyaikana tarkoittaa myös, että pystyy jollain tapaa helpommin tarttua aikaisempien aikakausien maatilojen toimintaan.

Tulevia arkeologeja Rosendahl neuvoo miettimään työelämää suhteellisen laajasti. 

– Työelämä vaatii muitakin taitoja kuin jonkin aikakauden opettelua. Kieli-, vuorovaikutus- sekä viestintätaidot ovat taitoja, joita vaaditaan kaikkialla. Itselläni on auttanut esimerkiksi ruotsin kielen taito tosi paljon niin väitöskirjan kuin työelämän osalta. Arkeologia on hauskaa ja mielenkiintoista, mutta yksistään sillä ei välttämättä pärjää. 

Monesti myös opiskeluajoilta peräisin olevat verkostot ja oivallukset kantavat hedelmää myöhemmässä elämässä. Rosendahl neuvookin tunkemaan mukaan kaiken maailman projekteihin, jos meinaa alalle jäädä. 

– Opiskeluaikana meillä oli keskiajan arkeologiasta kiinnostunut porukka. Porukassa järjestimme erilaisia kaivausprojekteja: kartoitettiin paikkoja, haettiin lupia ja rahoitusta, kaivettiin sekä kirjoitettiin jälkiraportit. Toki valvomassa oli aina joku valmistunut arkeologi, mutta pääasiassa kaikki järjestettiin täysin opiskelijalähtöisesti. Se oli opettavaista ja jännää.

Ulrika Rosendahl, kuva Tero Juutilainen

Teksti ja kuva: Tero Juutilainen