Opiskelijoiden kokemuksia

Aloitin museologian opinnot toisena opiskeluvuotenani. Tutkintoani teen kansatieteestä, joka on yksi ns. museoaineista. Museologia kiinnosti minua, koska ajattelin että museossa olisi kiva olla töissä joskus tulevaisuudessa. Sitten kun kasvan isoksi ja aikuiseksi.

Museologia on vienyt minua vaikka minne. Suoritin museologian perusopinnot Helsingin yliopistossa ja aineopinnot vaihtoaikanani Newcastlen yliopistossa Englannissa. Jossain vaiheessa sain museosta asiakaspalvelutöitä ja niihin paneuduin useaksi vuodeksi. Kävinpä jopa museoalan konferenssissa puhumassa Lapin synkkä kulttuuriperintö -projektista muutama viikko sitten.

Museologian opiskelu on enemmän töihin tähtäävää kuin moni muu aine humanistisessa tiedekunnassa. Museoiden olemusta ja sielua tutkitaan teoreettisella tasolla, mutta samalla myös mietitään miten ne näkyvät käytännössä. Museologia on ripaus historiaa, koska jokaisen museoammattilaisen tulisi ymmärtää instituutionsa menneisyys. Se on oikeustiedettä, koska esineiden omistusoikeus- tai repatriaatiokysymykset nousevat museologiassa esiin. Se on filosofiaa, koska esine on niin paljon muutakin kuin fyysinen objekti. Se on mediaa ja markkinointia, kirjoittamista ja kirjallisuutta, taidetta ja hyllyjen pystyttämistä. Museologia on myös ripaus kaikkia perinteisiä museoaineita; kansatiedettä, folkloristiikkaa, arkeologiaa, taidehistoriaa, ja niin paljon muuta.

Museologian opinnoissa olen päässyt pohtimaan asioita, joita en olisi muuten ajatellut, mutta joiden tärkeys on helppo huomata. Olen päässyt testaamaan taitojani esimerkiksi yrittämällä selittää merkityksellisiä asioita tiivistämällä ne kahteensataan kirjoitettuun merkkiin. Opiskelen museoita, olen töissä museossa ja vapaa-ajalla usein käyn museoissa. Olen päässyt tutustumaan museoalan ammattilaisiin ja museoalaa opiskeleviin. Etenkin ainejärjestössä toimiminen on ollut hyvä tapa verkostoitua.

Rakkaudesta museoihin huolimatta, nyt kun olen kasvanut melkein aikuiseksi, en suunnittele uraa museoissa. Näillä näkymin haluaisin viettää muutaman vuoden (tai vuosikymmenen) kirjoittaen, tutkien ja maailmalla hutkien. Tulevaisuudessa haluaisin jakaa kokemustani museoiden taustaorganisaatioissa. Sanonkin aina niille, jotka kysyvät mikä minusta tulee isona, että joko työtön työnhakija tai sitten Unescon pomo. Jälkimmäinen näyttää tällä hetkellä todennäköisemmältä.

Haaveilin kymmenvuotiaasta lähtien siitä, että minusta tulisi arkeologi. Liekö vaikutusta Indiana Jonesilla vai jännittävillä hiekkalaatikkolöydöillä, mutta kohti sitä tavoitetta lähdin määrätietoisesti kulkemaan. Tässä sitä nyt ollaan, viittä vaille valmis arkeologian maisteriopiskelija. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia kokemuksia ja kursseja, jotka ovat jo johdattaneet myös oman alan työtehtävien ääreen.

Arkeologian ala tuo oman tärkeän näkökulmansa historian tutkimiseen. Alaa opiskellessa on käynyt selväksi kuinka moneen se taipuu ihmis- ja luonnontieteitä yhdistelevässä olemuksessaan. Materiaalinen historia ja kulttuuri ja niiden tutkimus on alan ominta omaa sisältöä ja sitä painotetaan myös opinnoissa. Arkeologiassa kiehtoi ajatus hyvin käytännönläheisistä tehtävistä, kuten kaivauksilla olemisesta ja vuosituhansia vanhojen esineiden käsittelystä ja tutkimisesta. Tätä on arkeologian opiskelu myös parhaimmillaan ollut, ja näihin tehtäviin liittyvät myös parhaimmat opiskelumuistot.

Aluksi ajattelin, että minusta tulisi kenttäarkeologi ja että elämäni keskittyisi pääosin kaivauksiin ja niistä raportoimiseen. Vuosien kuluessa minua alkoi kuitenkin enemmän kiinnostaa hallinnollinen arkeologia ja siihen liittyvät tehtävät. Työharjoittelu arkisto- ja kokoelmatehtävien parissa ja suuri kiinnostus museoita ja niiden kasvatuksellisia tehtäviä kohtaan ovat vieneet minut hieman erilaiselle urapolulle kuin olin alun perin suunnitellut. Kaivausten lisäksi olen ollut töissä muun muassa museovirkailijana paikallismuseossa, oppaana Hämeen linnassa ja kokoelma-assistenttina museovirastolla. Tähän asti kuljettu urapolku vain osoittaa kuinka erilaisiin ja mielenkiintoisesti vaihteleviin tehtäviin arkeologian opiskelu voi johdattaa. 

Minua on aina kiinnostanut ymmärtää paremmin, mikä johdattelee ihmisten päätöksiä. Äkkisältään voisi ajatella, että esimerkiksi psykologia tarjoaisi vastauksia näihin kysymyksiin. Maailma on kuitenkin täynnä sellaista tietoa, joka muodostaa uskomuksia ja käytänteitä, eli kulttuuria. Kulttuuri ohjaa meidän toimintaamme suuntiin, jotka voivat toisten yhteisöjen näkökulmasta vaikuttaa epärationaalisilta. Tämä eri kulttuuristen ryhmien kohtaaminen on mielestäni kiehtovaa. Sen sijaan, että tarkasteltaisiin aivossa tapahtuvia kemiallisia reaktioita, voimme tarkastella laajempia ilmiöitä, joista me jokainen muodostamme oman identiteetimme.

Kulttuurintutkimuksessa parasta on se, kuinka oppimaansa pystyy soveltamaan ympäröivässä arjessa. Kansatieteen keskittyminen arjen kulttuuriin tarkoittaa sitä, että huomion kohteena on hyvinkin tavalliset asiat, oli sitten kyse merkkitapahtumasta tai ruokakaupan kassajonosta. Kansatiede ennen kaikkea muodostaa näkökulman ja kehyksen, josta lähestyä ympäröivää maailmaa ja elämää. Tämä kehys auttaa ymmärtämään toista, sekä myös näkemään kaikesta pienimmissäkin asioissa useampia puolia. Ympäristömme on täynnä hiljaista tietoa, jota tarkastelemalla voimme myös ymmärtää laajempia kokonaisuuksia. Minulle on joskus sanottu, että kansatieteen tehtävänä on tehdä näkymättömästä näkyvää.

Kulttuurintutkimus joutuu myös jatkuvasti kehittymään yhteiskunnan laajempien trendien mukaan. Yksi uusimpia tutkimuskenttiä on internet, jonka tutkimisesta olen itse myös kiinnostunut. Verkossa tapahtuva keskustelu, eri ihmisten ja yhteisöjen välinen ajatusten vaihtelu, on kiehtovaa aikana, jolloin puhutaan paljon sosiaalisen median roolista ja merkityksestä. Kansatieteessä olen saanut paljon tukea juuri omien kiinnostusten kohteitteni tutkimiseen ja ymmärtämiseen. Kun esitin graduni aineistoksi Twitter-keskusteluja, sanottiin vain, että anna palaa.