Liisa Oikari, museologia

Liisa Oikari tuli yliopistoon museoura mielessä. Hänellä oli esinekonservaattorin paperit taskussa, mutta vakituisia työpaikkoja ei ollut auki, eikä hän ollut innostunut yrittäjyydestä. Museot ja niiden toiminta sen sijaan kiinnosti. Oikari haki ja pääsi lukemaan kansatiedettä Helsingin yliopistoon. Valinnaisina opintoina Oikari on lukenut perinteisiä museoaineita: kulttuuriperintöä, taidehistoriaa ja museologiaa.

– Kansatieteessä itseäni kiinnosti erityisesti esinekulttuuri, mikä on ollut kansatieteessä varsin perinteinen tutkimussuunta. Nykyään tosin kansatiede nähdään laajempana tieteenalana ja tutkimuskohteet vaihtelevat paljon.

Jo opintojen aikana Oikari päätyi museolle töihin. Tie johti monen muun opiskelijan tavoin Kansallismuseon oppaaksi.

– Toimin freelance-oppaana, jolloin pystyin hyvin säätelemään työtuntini opetuksen lomaan. Teen itse asiassa edelleen freelance-opastuksia Kansallismuseossa. 

Oikari aloitti samaan aikaan myös museologian opinnot. Opintojen antama teoreettisempi näkökulma sai vastapainoa työelämästä.

– Museotyön oppii mielestäni parhaiten tekemällä konkreettisia töitä, mutta opintojen kautta saa asiantuntijuutta ja pääsee käsiksi koko museoajatuksen teoriaan, ideologiaan sekä taustaan. Teoreettisen pohjan hahmottaminen tuo museotyölle merkityksellisyyttä.

Museoissa Oikaria viehättää erityisesti niiden läheinen suhde historiaan, aikaan sekä esineisiin.

– Museoissa pääsee koskettamaan menneisyyttä esineiden kautta, joita ovat käyttäneet oikeat historialliset henkilöt. Samalla ajan käsitys muokkautuu. Mannerheimin elinajasta ei lopulta ole kovinkaan pitkä aika, vaikka se ehkä meistä joskus kaukaiselta tuntuukin.

Kansallismuseon lisäksi Oikari työskentelee Gallen-Kallelan Museossa sekä Mannerheim-museossa, joista jälkimmäinen on hänen päätoiminen työpaikkansa. Työtehtävät eri museoissa vaihtelevat, mutta painottuvat lähinnä kokoelmatyöhön. Mannerheim-museossa Oikari on saanut enemmän vastuuta kokoelmanhallinnan puolelta.

– Tein työsuhteeni alussa projektiluontoisen kartoituksen museokokoelman aineistoista sekä suunnitelman siitä, mitä kokoelman eteen pitäisi tehdä, jotta se saataisiin paremmin haltuun ja kokoelman sisältämä tieto yleisön saataville. Siinä ohessa tuli tehtyä paljon luettelointia, kokoelman kunnon tarkkailua sekä museohenkilökunnan avustamista esimerkiksi esineiden taustatietojen selvittämisen osalta. Nyt jatkan projektissa muodostetun kokoelmasuunnitelman edistämistä.

Työpaikat Oikarille ovat avautuneet pääsääntöisesti yliopiston kautta. Oikari kannustaakin tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin ja katsomaan, minne tie johdattaa. 

– Mannerheim-museon kohdalla menin alkujaan tekemään sinne kesäopintoja. Mannerheim ei sinänsä kiinnostanut itseäni kovinkaan paljoa vielä siinä vaiheessa, mutta tartuin mahdollisuuteen suorittaa opintoja, kun en saanut varsinaista kesätyötä. Samalla opin, että Mannerheim on oikeasti todella mielenkiintoinen hahmo. Vaikka jokin aihe ei olisi itselle juuri se ykkösjuttu, niin ei se tarkoita, etteikö se voisi olla mielenkiintoinen.

Museoala on Suomessa pieni ja tiivis. Oikari kannustaakin vierailemaan erilaisissa museoalan tapahtumissa opiskeluaikana, jolloin osallistumismaksu on usein edullisempi, ja tutustumaan mahdollisuuksien mukaan eri toimijoihin. 

– Museologian opintojen yhteydessä meille sanottiin, että kannattaa tutustua kanssaopiskelijoihin: tulevaisuudessa olette kollegoita. Tuttujen kanssa toimiessa yhteistyön tekeminen helpottuu.

Toisaalta museot eivät ole vain kulttuurin parissa työskenteleville. Muilla opinnoilla pystyy erottautumaan työmarkkinoilla ja hakeutumaan itselle sopivampiin tehtäviin. Esimerkiksi tähtitieteen opinnot saattavat nousta arvoon arvaamattomaan, mikäli alaan erikoistunut museo tai muu toimija tarvitsee apua. 

– Minua harmittaa vieläkin, että en käynyt tähtitieteen kurssia. Fuksivuotena oli suunnitelma käydä tähtitieteen kursseilla, mutta en sitten koskaan mennyt. 

Liisa Oikari. Kuva: Tuula Ylikorpi.

Kuva: Tuula Ylikorpi