Opiskelijoiden kokemuksia

Ciao!

Nimeni on Aurora, olen ylpeä ”puoliverinen” Suomen italialainen (Harry Potter -fanit voivat nauraa) ja nykyisin iloinen italialaisen filologian kolmannen vuoden opiskelija sekä ainejärjestömme Divina Compagnia ry:n tapahtumavastaava. Hain italialaiseen filologiaan, koska se tarjoaa tosi hyvää koulutusta, joka ei vain huomioi kulttuurieroja suomen ja italian kesken vaan on ajantasolla molemmista.

Vaikka italialainen filologia on tosi pieni tieteenala Helsingissä, mikä aiheuttaa joinkin verran byrokraattisia ongelmia, se on myös kodikas. Kun eteen tulee ongelma, niin kävellään vain käytävälle, koputetaan opettajan oveen ja vastaus on positiivinen ja avulias. Toinen hyvä puoli on, että saa luennoilla enemmän huomiota opettajilta, mikä helpottaa myös suhtautumista tentteihin ja itseopiskeluun.

Opetukseen kuuluu vähän kaikkea: italian yhteiskuntaa, kirjallisuutta, kielioppia, ja sekä yleistä että kielen historiaa. Jos joskus on tuntunut siltä, että olisi tarvetta vahvistaa italian puhetaitoa, niin Kielikeskus tarjoaa mahtavia kaikille avoimia italian kursseja. Lempikurssini on ehdottomasti ollut Kontrastiviinen tarkastelu, missä voin sanoa oppineeni enemmän suomea käyttämällä italiaa.

Monesti ihmisten ensimmäinen reaktio italialaista filologiaa kohtaan on ”ah pizza, pasta ja mandoliini!” (mafia on myös suosittu sana), mutta Italian kulttuuri on totta kai paljon muutakin. Italia on ollut tärkeä eri kulttuurien kohtaamispaikka ja monesti italian opiskelijat itse ovat yllättyneet siitä, että pohjoisen ja etelän välillä on niin suuria eroja eri murteineen, ruokineen ja kulttuureineen.

Mutta mitä italialaisesta filologiasta valmistunut voi tehdä? Mitä ikinä sitten haluat tai pystytkään! Luulo siitä, että kielistä valmistuneilla on ammatillisesti rajoitettu tulevaisuus, on väärä ja ennen kaikkea vanhentunut. Meiltä valmistuu ihmisiä opettajiksi, tutkijoiksi, töihin suurlähetystöihin, matkailualalle, liiketoiminnan alalle, toimittajiksi ja niin edelleen.

Kun puhutaan yliopistosta, on myös tärkeä huomioida opiskelijat. Divina Compagnia ry:n (suom. Jumalainen seurue) jäseniä on niin vähän, että on mahdotonta kuvailla keskiverto-opiskelijaa! Me olemme ehdottomasti Metsätalon ruokalan äänekkäimpiä, mutta myös vaikeimmin löydettäviä vappuna Kaivopuistosta, koska meidän Italian lippu ja haalarit uppoavat massaan.

Olen Mika, Helsingin yliopistossa toista vuottaan aloitteleva Aasian tutkimuksen opiskelija. Pääkieleni on japani, ja olen itsenäisesti ja kansalaisopistossa verkkaisesti opiskellut sitä jo noin vuodesta 2006. Pian edessä ovat kandidaatin tutkielma ja vaihtovuosi, mitä ennen ehdin ainakin tuutoroida syksyn 2017 japanifukseja – odotan orientaatioviikkoa jo innolla! 
  
Vielä alakoulussa en ollut kiinnostunut kielistä – en oikeastaan edes ymmärtänyt vieraiden kielien olemassaoloa. Harrasteiden kautta päädyin kuitenkin kokeilemaan japanin itseopiskelua, sillä halusin ymmärtää lyriikat ja sarjakuvat itse. Kokeilin myös latinan, italian ja suomalaisten viittomien parissa, mutta Japanin kulttuuri ja kieli veivät peruuttamattomasti mukanaan. 
  
Yliopisto-opintojen alkaessa olin hieman huolissani siitä, riittäisikö japanin ensimmäisellä kurssilla kylliksi haastetta – turhaan. Tahti oli niin kova, että tarpeellisen kertauksen lisäksi opin myös uutta. Opettajat ja assistentteina toimivat japanilaiset vaihto-opiskelijat tekivät loistavaa työtä. Parasta opiskelumuistoa miettiessä valinta on vaikea: kenties ensimmäiset täydet pisteeni tentistä, kenties kehut japaninkielisten esseiden perässä, kenties tehtävänanto kääntää vapaavalintainen satu japaniksi? Lukioon verraten opinnot ovat olleet interaktiivisempia (paljon keskustelutehtäviä) ja myös tenttejä ja esseitä on ollut runsaammin. Osa luennoista on myös suunniteltu toiveidemme pohjalta. 
  
Vapaina opintoina (sivuaineina) olen lukenut historian perusopinnot ja tutustunut viestintään ja valtio-oppiin, mutta seuraava kokonaisuus taitaakin tulla tietojenkäsittelytieteestä – valinnanvaraa riittää. Urasuunnitelmatkin ovat vielä kovin auki. Jo vuosia suurimpana toiveenani on ollut löytää mielekäs ja vastuullinen työ, joka vaatii kielitaitoa ja kulttuurintuntemusta ja jolla voisi elättää itsensä Japanissa – tarkemmat yksityiskohdat ehtivät tässä vielä hioutua. Verkostoituminen ja ahkera opiskelu ovat kuitenkin jo kantaneet hedelmää: keväälle suunnitteilla on osin työmatka Japaniin.
  
Yliopistoelämä ei tietenkään ole pelkkää opiskelua. Olen ehtimisen mukaan viettänyt aikaa ainejärjestö Karavaanin kahvihuoneella ja toimin mm. sen hallituksen varajäsenenä. Aika ajoin saamme myös japanilaisia opiskelijaryhmiä opastettavaksi pitkin Helsinkiä – mainioita tilaisuuksia käyttää kieltä oikean elämän tilanteissa! Kursseilla, ainejärjestön kahvihuoneella ja Kielikeskuksen kieliklubissa olen tutustunut lukuisiin muihin opiskelijoihin. Myös yliopiston piiristä löytyvät kerhot, osuuskunnat, sitsit ja muut tilaisuudet tuovat väriä opiskelijaelämään.

Englanti on kiinnostanut minua jo pitkään, sekä kulttuurisesti että kielellisesti. Englannin kieli oli vahvin lukioaineeni, ja pääsinkin opiskelemaan sitä Helsingin yliopistoon heti lukion jälkeen. Opiskeltuani englantia useamman vuoden voin todeta että kiinnostus sitä kohtaan on jopa syventynyt.

Lukioon verraten englannin opiskelu on hyvin erilaista. Enää ei opetella kielen puhumista. Sen pitää jo lähtökohtaisesti olla kunnossa, kuten myös perusasiat kirjoitetussa kielessä. Yliopistossa englannin opiskelu tarkoittaa syvällisempää kielen ymmärryksen karttumista: miten kieli toimii, mistä se rakentuu, miten sitä käytetään eri tilanteissa ja miksi. Toki käytännön kielitaitokin paranee, kun kieltä käyttää ja miettii joka päivä.

Englannin opintojen skaala on laaja. Meillä opiskellaan niin kulttuuria kuin kieltä, ja hyvinkin erilaisiin asioihin voi erikoistua. Olen itse kiinnostunut erityisesti kielestä sen eri käyttökonteksteissa: miten merkitykset rakentuvat toimintaympäristön ja -kontekstin pohjalta, miten samoja sanoja ja ilmauksia tulkitaan eri tilanteissa.

Urasuunnitelmani olivat hyvin auki hakiessani opiskelemaan. Sitä ne ovat edelleen, mutta vaihtoehtoja löytyy runsaasti. Toisaalta kiinnostaisi asiantuntijatehtävät, joissa pääsee hyödyntämään kielellistä osaamista, esimerkiksi viestintä. Toisaalta taas tutkimuskin kiinnostaa.

On hyvä pitää mielessä, että opiskeluun kuuluu muutakin kuin luentoja, seminaareja ja tenttejä. Olen itse osallistunut useamman opiskelijajärjestön toimintaan ja oppinut sitä kautta paljon taitoja, jotka sitovat opintojen teoreettisemmat opit käytännön asioihin ja tehtäviin. Järjestöissä oppii vaikka mitä: esimerkiksi projektinhallintaa, viestintää, tapahtumien järjestämistä. Haluan rohkaista hakijoita pitämään mielen avoimena, kokeilemaan kaikkea rohkeasti ja lähtemään mukaan järjestötoimintaan!

Kiinnostus ranskan kieltä ja kulttuuria kohtaan syttyi lukioaikana, jolloin lähdin vuodeksi vaihtoon keski-Ranskaan. Vaihtovuoden jälkeen halusin jatkaa opintoja kielen parissa, ja syksyllä 2015 pyörähti käyntiin fuksivuoteni Helsingin yliopistolla. Opinnot alkoivat vauhdilla; ensimmäisen vuoden kurssit kertasivat jo tuttuja asioita kieliopin ja historian parissa, sekä loivat uutta laajempaa pohjaa kielen ymmärrykselle mm. fonetiikan ja kielitieteen luennoilla.

Yksi parhaimpia asioita kielten opiskelussa on ollut oppimisen monimuotoisuus. Kandivaiheen perusopinnot koostuivat pienryhmäkursseista ja ryhmätöistä, esseiden kirjoittelusta, ääntämisharjoituksista kielistudiossa sekä massaluennoista eri kielten opiskelijoiden kanssa. Aineopinnoissa olemme päässeet sukeltamaan syvemmälle ranskan yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kielen syntaksiin. Henkilökunta on helposti lähestyttävää ja opetus laadukasta. Suurimmalta osin kurssien suorituskielenä on ollut ranska, mikä on huomattavasti kehittänyt opiskelijan kielitaitoa, oli lähtötaso mikä tahansa!

Pienryhmäopiskelun ansiosta oli myös helppoa tutustua omiin vuosikurssilaisiin heti ensimmäisenä vuonna, ja muiden ranskan opiskelijoiden kanssa on tullut tutuksi ainejärjestömme Bouffe ry:n tapahtumissa ja toiminnassa. Ranskan ohella on ollut aikaa myös valinnaisille opinnoille; fuksivuoden keväällä aloittamani poliittisen historian perusopinnot valtiotieteellisessä ovat tuoneet mukavaa vaihtelua kieliopintoihin. Myös aineenopettajan pedagogiset opinnot tulevat ajankohtaisiksi pian.

Tulevaisuuden työnkuvaan liittyviä haaveita on vähintäänkin yhtä monia kuin mahdollisuuksia! Kielten ohjelma valmistaa opiskelijoista asiantuntijoita valitsemastaan kielessä, opettaa ymmärtämään sekä sen rakennetta, että merkitystä yhteiskunnassa ja kansainvälisessä viestinnässä.

Olen Sofia Tallinen, kolmannen vuoden latinan kielen pääaineopiskelija.  

Alkujaan aloitin latinan lukiossa mielenkiinnosta ja silkasta uteliaisuudesta kieltä kohtaan. Jo lukiossa minulle tuli selväksi, että latinan kielen opiskelu poikkeaa suuresti ns. puhuttujen kielten opiskelusta. Koin, että loputtomalta tuntuvan sanaston opettelun sijaan pääsin suoraan kielen syvimpään olemukseen. Minua viehätti erityisesti myös latinan yleissivistävä luonne. Olen myös kiinnostunut antiikin historiasta, joka onkin keskeinen osa alaamme. Toisin sanoen innostuin latinasta lukiovuosinani niin paljon, että päätin hakea opiskelemaan sitä yliopistoon.

Opiskelu yliopistolla itsessään on todella vaihtelevaa, koska jokainen kurssi on hyvin keskittynyt juuri tiettyihin asioihin. Esimerkiksi kirjallisuuskursseilla pääsee perehtymään laaja-alaisesti eri antiikin auktoreiden teoksiin ja niiden taustoihin, siinä missä kielioppikursseilla saatetaan hioa pieniä yksityiskohtia ja kielioppisääntöjä. Opiskeluun kuuluu kirjallisuuden lisäksi myös arkeologia- ja taidehistoriapainotteisia kursseja. Pidän kovasti siitä, miten laajasti minun on mahdollista pureutua antiikin maailmaan.

Kun hain opiskelemaan latinaa, en oikeastaan ajatellut kovin pitkälle tulevaisuuteen tai työelämään. Tiesin vain, että haluan opiskella latinaa. Opintojeni aikana olen ehtinyt hahmottaa uramahdollisuuksia. Minulla ei oikeastaan ole yhtä ainoaa urasuunnitelmaa vaan useampi vaihtoehto on noussut esille. Yksi mahdollisuus on museoura, jota varten olen sisällyttänyt opintoihini museologian opintokokonaisuuden. Olen myös kiinnostunut opettajan pedagogisista opinnoista, mutta en ole aivan varma siitä, onko opettajan työ juuri minua varten.

Ainejärjestömme Symposion on tiivis porukka, jossa kaikki tuntevat toisensa kohtalaisen hyvin. Alusta alkaen olen kokenut oloni tervetulleeksi. Minusta on tärkeää, että tunnen ihmisiä, jotka jakavat mielenkiintoni antiikin kieliin ja kulttuureihin. Tässä porukassa minulla on myös useimmiten todella hauskaa.

Hakemista miettiville sanoisin vielä, että ei kannata tuijotella hakijatilastojen prosentteja. Kyse ei ole arvonnasta, vaan osaamisesta. Tehkää parhaanne!