Opiskelijoiden kokemuksia

Olen Polly Anderson ja opiskelen kasvatustiedettä luokanopettajan ruotsinkielisessä opintosuunnassa.

Lukion jälkeen en tiennyt mitä tekisin. Lähtisinkö opiskelemaan, ja siinä tapauksessa mitä? Pidin siis välivuoden ja tein sijaisuuksia useissa eri Helsingin kouluissa. Silloin minulle valkeni kuinka monipuolinen ja jännittävä opettajan ura on. Päätin hakea Helsingin yliopistoon seuraavana syksynä aloittavaan ruotsinkieliseen luokanopettajan koulutukseen. Pääsin sisään ja olen nyt opiskellut täällä kaksi vuotta.

Luokanopettajan opinnoissa parhaita asioita ovat mielenkiintoiset kurssit, vaihtelevat opetusmenetelmät ja kaikki ne ihmiset, joihin olen päässyt tutustumaan. Tuntuu mielekkäältä opiskella opettajaksi, koska opettajilla ja koululla on niin suuri vaikutus hyvinvointiin maailmassa. Yliopiston opettajat ovat omien alojensa huippuasiantuntijoita, ja heidän opetuksensa seuraaminen on todella inspiroivaa. Antoisaa on myös se, että opintoihimme kuuluu paljon ryhmätöitä ja keskustelua, jolloin pääsemme yhdessä pallottelemaan ideoita ja ajatuksia.

Luokanopettajana tarvitset sekä taitoa opettaa eri aineita että ymmärrystä erilaisista rakenteista ja muutoksista yhteiskunnassa sekä koulun roolista yhteiskunnassa. Opimme myös kuinka voi opettaa oppilaita, joilla on erilaisia tarpeita ja miten terveyttä edistetään koulussa. Keskustelemme usein ajankohtaisista asioista, kuten sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja monikielisyydestä. Luokanopettajan ammatti on sosiaalinen, ja senkin takia meistä pitää tulla asiantuntijoita, jotka ymmärtävät ihmisiä ja miten ihmiset toimivat yksin ja ryhmissä.

Opiskelu yliopistossa tuo mukanaan paljon vapautta. Suunnittelen itse aikatauluni niin, että siihen mahtuu sekä opiskelua että töitä, treeniä ja sosiaalinen elämä. Helsinki on siitäkin erinomainen opiskelukaupunki, että täällä on tarjolla niin paljon erilaisia opiskeluympäristöjä ja mahdollisuuksia erilaisiin opintovierailuihin. Opiskelijaelämäkin on tietysti tärkeää, ja Helsingissä löytyy kerhoa, ohjelmaa ja harrastusta joka lähtöön.

Kun saan opintoni valmiiksi, haluaisin työskennellä joko luokanopettajana tai koulutussuunnittelijana. Toisaalta olen myös miettinyt yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintoja, koska ne mahdollistaisivat työskentelyn henkilöstökehityksen saralla. Suosittelen lämpimästi luokanopettajan opintosuuntaa kaikille, joita kiinnostaa ihmiset, kehitys ja oppiminen, ja jotka etsivät monipuolisia opintoja, joihin kuuluu kaikkea musiikista ja historiasta tutkimusmenetelmiin ja sosiologiaan.

Lastentarhanopettajaksi opiskelu: mistä siinä oikeastaan on kyse?

Lastentarhanopettajan opinnot (25.9.20218 alkaen varhaiskasvatuksen opettajan opinnot) ovat ihana yhdistelmä leikkiä ja oppimista. Opinnoista suurin piirtein puolet ovat teoriaa, eli kirjojen lukemista ja erilaisiin teorioihin perehtymistä, puolet taas käytännön harjoitusta. Käytännön harjoitukset voivat olla mitä tahansa lastenlaulujen laulamisesta vesiväreillä maalaamiseen; kaikkea sitä, mitä päiväkodissa lasten kanssa tehdään. Emme siis istu lukemassa paksuja kirjoja koko ajan, mutta emme toisaalta myöskään askartele kaiket päivät. Saamme parhaat puolet molemmista. Koska meillä lastentarhanopettajina on vastuuta lasten pedagogisesta kehityksestä päiväkodissa, meillä pitää olla perustiedot lasten kehityksestä ja varhaiskasvatuksesta. Niihin teemoihin meidän teoriaopintomme siis keskittyvät.

Me opiskelijat emme myöskään vietä koko opiskeluaikaamme yliopistolla, vaan vietämme paljon aikaa varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa. Tämä on mielestäni yksi koulutuksen ehdottomasti parhaista puolista. Sen lisäksi, että työskentelemme kokopäiväisesti päiväkodeissa työharjoittelujakson aikana, meillä on myös paljon erilaisia projekteja, joissa työskentelemme eri päiväkotiryhmien kanssa. Olemme esimerkiksi käyneet kirjastoissa lukemassa lapsille kirjoja, järjestäneet teematyöpajoja ja vierailleet päiväkodeissa tutustumassa siihen, miten heidän toimintansa käytännössä toimii.

Hain itse lastentarhanopettajan koulutukseen koska rakastan viettää aikaa lasten kanssa ja opettaa heitä. Odotan innolla sitä, että saan olla osa lasten varhaista kasvamista ja nähdä heidän kehitystään, kunhan parin vuoden päästä valmistun ja siirryn työelämään. Minusta lapset ovat aina olleet ihania olentoja. Lapset ovat spontaaneja ja voivat sanoa ihan mitä sattuu. Juuri se tekee päiväkodin arjesta kiinnostavaa. Koska jokainen päivä on erilainen, työstä ei koskaan tule tylsää.

Nuorempana suunnittelin hakevani lähihoitajan koulutukseen yläasteen jälkeen, koska ajattelin jo silloin, että olisi kiva työskennellä lasten kanssa. Lopulta en kuitenkaan tehnyt niin, mitä olen ajoittain hieman katunutkin. Enää en tosin kadu päätöstäni ollenkaan, koska tunnen lastentarhanopettajan koulutuksen ja työn sopivan minulle vielä paremmin.

Porkkanana opintoihin on myös se tosiasia, että lastentarhanopettajille on todella kova kysyntä. Meille on lähestulkoon varmaa, että työllistymme heti, kun valmistumme kolmen vuoden opintojen päätteeksi. Monille toisen vuoden opiskelukavereillani on jo luvattu vakinaisia virkoja.

Olen Minttu, 29-vuotias lastentarhanopettajaopiskelija ja kahden varhaiskasvatusikäisen lapsen äiti. Olen koko ikäni toiminut pienten lasten kanssa mitä moninaisemmissa yhteyksissä vaihdellen pikkuveljieni kaitsemisesta ammatilliseen työskentelyyn. Olen elämässäni tiennyt vain kaksi asiaa varmasti: sen, että haluan tulla äidiksi sekä sen, että haluan työskennellä lasten parissa. Päädyin Helsingin yliopistoon opiskelemaan lastentarhanopettajaksi muutaman mutkan ja yhden alanvaihdon kautta. Olen aikaisemmalta koulutukseltani toimintaterapeutti (AMK), mutta kuntoutusala ei kuitenkaan koskaan tuntunut siltä omalta jutulta. Haluni opiskella varhaiskasvatusta roihahti tehdessäni lastenhoitajansijaisuuksia päiväkoteihin ja opintojen myötä alaa kohtaan tuntemani palo on vain voimistunut.

Lastentarhanopettajan opinnot (25.9.20218 alkaen varhaiskasvatuksen opettajan opinnot) ovat olleet minulle inspiroivia ja ymmärrystä syventäviä. Vaikka varhaiskasvatus on minulle alana tuttu aiemman työkokemukseni kautta, opinnot tuottavat alituisesti ahaa-elämyksiä ja vievät minua askel kerrallaan kohti rautaista lastentarhanopettajan pätevyyttä ja ammattitaitoa. Hakiessani opiskelemaan minulla ei ollut sen suurempia suunnitelmia, kuin valmistua lastentarhanopettajaksi kolmessa vuodessa, mutta jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana suunnitelmani muuttivat muotoaan. Nyt haaveilen jatkavani maisterinopintoihin ja hankkivani siinä ohessa varhaiskasvatuksen erityisopettajan (VEO) pätevyyden.

Opintojen ohella lähdin mukaan ainejärjestötoimintaan. Sen kautta olen saanut valtavasti kokemusta tapahtumien järjestämisestä, edunvalvontatyöstä, erilaisten järjestöjen ja muiden tahojen välisestä yhteistyöstä. Järjestötoiminta on tuonut mukanaan myös lukemattomia mahdollisuuksia verkostoitua samanmielisten opiskelijoiden kanssa ja luoda työelämäkontakteja. Kiireisen opiskelijaelämän keskellä on myös hyvä saada mahdollisuus pysähtyä hetkeksi, osallistua erilaisiin tapahtumiin ja tutustua uusiin ihmisiin, jotta jaksaa taas opiskella.

Perhe-elämän, opiskelun ja ainejärjestötoiminnan yhdistäminen on vaatinut itseltäni ja lähipiiriltäni joustavuutta ja kompromisseja, mutta hyvän tukiverkon, vahvan motivaation ja tehokkaan ennakoinnin avulla se on ollut täysin mahdollista. Olen myös henkilökohtaisesti kokenut oman äitiyteni tukevan opintojani, koska olen päässyt näkemään varhaiskasvatuksen niin vanhemman kuin ammattilaisenkin silmin.

Varhaiskasvatus on äärettömän arvokas ala, jossa rakennetaan parasta mahdollista tulevaisuutta. Pienen lapsen varhaisvuosien oppimispotentiaali on niin valtava, että alalle tarvitaan päteviä, motivoituneita ja innostuneita osaajia, joilla on halua ja taitoa hoitaa, kasvattaa ja opettaa yhteiskuntamme pienimpiä toimijoita.

Syksyllä 2013 aloitin opintoni matematiikan koulutusohjelmassa. Matematiikka oli minulla sujunut koulussa aina hyvin ja lukion jälkeen se oli kiinnostavin ala lähteä lukemaan. Ensimmäisen yliopisto-opiskeluvuoteni aikana kiinnostuin mahdollisuudesta valmistua matematiikan aineenopettajaksi. Keväällä 2014 hain matematiikan aineenopettajan koulutusohjelmaan, kävin soveltuvuushaastattelussa ja sitä kautta sain opinto-oikeuden opettajan pedagogisiin opintoihin.

Matematiikan lisäksi tutkintooni täytyy sisällyttää toinenkin opetettava aine. Täksi valikoitui fysiikka, vaikka vaihtoehdoksi tutkintoon olisi kelvannut mikä tahansa koulussa opetettava aine. Huomionarvoinen asia on se, että eksoottisemmalla aineyhdistelmällä on ehkä vaikeampi työllistyä niin, että saa vakipaikan. Ensimmäiset kolme vuotta opiskelin siis Kumpulassa. Neljäntenä vuotenani suoritin pedagogiset opinnot, jolloin kampus vaihtui Siltavuorenpenkereelle. Viides vuosi alkoi jälleen Kumpulassa ja opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa olen opiskellut siis vain vuoden. Suoritin pedagogiset opinnot yhteen putkeen, koska halusin saada ne kerralla valmiiksi. Opeopinnot voi halutessaan hajauttaa myös useampaan pienempään jaksoon. Verrattuna matematiikan opiskeluun oli kyseinen vuosi hyvin erilainen, enemmän pohdintaa ja keskustelua, vähemmän eksakteja määritelmiä.

Parasta opettajaopinnoissa olivat opetusharjoittelut, joissa pääsi pitämään omia oppitunteja peruskoulussa ja lukiossa. Siellä ohjaavan opettajan alaisuudessa suunniteltiin pidettävät oppitunnit ja saatiin palautetta siitä, kuinka hyvin ne sujuivat. Näin sain arvokasta kokemusta ja käytännön ohjeita opettamiseen. Opetettavia tunteja ehti harjoittelussa pitämään harmillisen vähän, mutta harjoittelussa oli kyllä muutakin sisältöä, kuten toisten tuntien seuraamista. Harjoitteluni suoritin Viikin normaalikoululla.

Opettajaopintojeni ansiosta minusta valmistuu pätevyyden saanut matematiikan ja fysiikan aineenopettaja peruskouluun ja lukioon. Opettajaopinnot ovat tietysti valttikortti muussakin työnhaussa, joten opettaminen ei tosiaankaan jää ainoaksi työllistymisvaihtoehdoksi. Järjestötoiminnasta olen saanut myös arvokasta kokemusta työelämään. Lyhyesti kiteytettynä opiskeluaikana vastaantulevia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää.

Hei!

Olen Ellinor Lindholm ja opiskelen ensimmäistä vuottani yleisen ja aikuiskasvatustieteen ruotsinkielisessä opintosuunnassa täällä Helsingin yliopistossa. Moni ei varmaankaan ole koskaan kuullut, että yleistä ja aikuiskasvatustiedettä voisi opiskella, ja vielä useampi ei varmaankaan tiedä mistä on kysymys. Yritän siis antaa pienen maistiaisen siitä, mitä meillä oikein opiskellaan.

Yleinen ja aikuiskasvatustiede tarkoittaa, ainakin minun kohdallani, että keskitytään kasvatustieteen ydinkysymyksiin. Sen jälkeen tie on leveä ja monihaarainen, ja voit itse pitkälti valita sen, mikä sinua kiinnostaa eniten.

Itse päätin ryhtyä opiskelemaan yleistä ja aikuiskasvatustiedettä koska pelkäsin joutua ”lokeroon”, jossa voisin työskennellä vain yhdessä ammatissa ja samanlaisissa tehtävissä koko ikäni. Ihan niin ei tietenkään ole muissakaan koulutuksissa, eikä suoraan ammattiin johtavissa koulutuksissa ole mitään vikaa, mutta itse halusin suuren vapauden tehdä sitä, mikä tuntuu parhaalta ilman tutkinnon asettamia rajoituksia. Minulla ei siis ole tällä hetkellä mitään selkeää tai valmista urasuunnitelmaa, vaan annan sen rakentua opintojeni aikana.

Mitä niissä opinnoissa sitten käytännössä tehdään? Opiskelu on hyvin vapaata ja laaja-alaista, jokaiselle on jotakin ja on helppoa löytää itselleen sopivia opintoja. Keskustelemme paljon ja teemme erilaisia ryhmätöitä. Työskentelymme ja keskustelumme liittyvät usein yhteiskunnan ja työelämän päivänpolttaviin kysymyksiin. Kukaan ei voi ratkaista kaikkia maailman ongelmia, mutta kasvatustieteilijänä voi ainakin yrittää parantaa ihmisten välisiä suhteita. Koska jos jotain, niin meistä tulee ihmisten asiantuntijoita.

Parasta opinnoissani on tähän mennessä ollut opiskelijakaverit yleisen ja aikuiskasvatustieteen ruotsinkielisessä opintosuunnassa. Meitä ei ole erityisen montaa, mikä on varmasti auttanut meitä kehittymään todella tiiviiksi ryhmäksi. Vähän kuin perheeksi, jonka puoleen voi aina kääntyä. Suosittelen lämpimästi hakemaan meidän opintosuuntaamme, niin nähdään ehkä ensi syksynä!

Olen Ella-Maria, ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelija. Innostukseni opettajuutta kohtaan heräsi Skotlannissa au pair -kokemuksen aikana, jolloin toimin myös vapaaehtoisena avustajana kaitsemieni lasten koulussa. Siellä pääsin henkilökohtaisesti näkemään oman vaikutuksen lasten kehittymiseen sekä välittömästi että pitkällä kaavalla. Kokemus jätti mieleen myös paljon ideoita, joita haluaisin kokeilla ja jotka olivat hyvin erilaisia verrattuna omiin opettajakokemuksiin.

Omat opettajakokemukset ovat lapsuudessa olleet hyvin perinteisiä. Nyt opintojen aikana on konkretisoitunut se, kuinka opettajuus on paljon muutakin kuin luokan edessä seisomista ja asioiden selittämistä. Se, kuinka paljon vastuuta ja merkitystä meillä tulevina opettajina voi olla. Samaan aikaan tämä ajatus on sekä pelottava/jännittävä, että todella voimaannuttava: Minua miellyttää ajatus siitä, että pystyy vaikuttamaan ja auttamaan niin monen pienen ihmisen erittäin tärkeässä kehityksen vaiheessa. Tuntuu, että olen matkalla kohti ammattia, jolla todella on merkitystä.

Tähän mennessä itse opiskelu on ollut hyvin mielekästä ja mieltä avartavaa. Kaikkea ajatellaan sekä opettajan ja tulevien oppilaiden, että oman oppijuuden kannalta. Ryhmätyötaitoja harjoitellaan käytännössä, ja observointeja ja muiden opiskelijoiden kanssa harjoittelua on runsaasti. Luentojakin on paljon, ja lukea saa, mutta ”pakkopulla”-efektiä ei pääse syntymään, kun aiheet ovat oikeasti itseä kiinnostavia ja tulevaan ammattiin sovellettavia.

On myös sanottava, että opettamista opettavien ja opiskelevien ihmisten kanssa on erittäin helppoa tehdä yhteistyötä. Tämä näkyy erityisesti järjestötoiminnassa, jossa ihmisten oma-aloitteisuus on yllättänyt, mutta myös tapahtumien ja ryhmäytymisiltojen kautta: kaikissa vaiheissa ja ryhmästä riippumatta olo on ollut hyväksytty ja erilaistenkin ihmisten kanssa toimiminen on onnistunut mutkitta.

Moi!

Olen Nora Taipale, kolmannen vuoden innokas erityispedagogiikan opiskelija. Kiinnostuin erityispedagogiikasta ja opettamisesta vasta lukion jälkeen, kun päädyin välivuodeksi sattumalta töihin alakouluun koulunkäynnin ohjaajaksi. Ohjaajan työ tutustutti minut koulumaailmaan oppimisvaikeuksien ja käyttäytymisen haasteiden näkökulmasta, mikä kiehtoi minua kovasti. Pääsin työskentelemään yhteisopetusluokassa erityisopettajan ja kahden luokanopettajan kanssa, ja tiimityöskentelyn lomassa pääsin harjoittelemaan myös opettajan roolia.

Hakiessani Helsingin yliopistoon tiesin haluavani erityisluokanopettajaksi, jolla on oma luokka ja oppilaat. Erityispedagogiikan opiskelijat voivat opiskella joko opettaja- tai asiantuntijasuuntauksessa. Itse hain heti ensimmäisenä vuonna opettajasuuntaukseen, josta saa laaja-alaisen erityisopettajan pätevyyden.

Fuksivuonna opiskelin erityispedagogiikan perusopintoja sekä aineopintoja, joissa tutustuttiin muun muassa suomalaisen koulutuksen ja erityispedagogiikan historiaan, lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen sekä matematiikan oppimisen vaikeuksiin, käyttäytymisen haasteisiin sekä syrjäytymiseen. Toisen vuoden keväällä hain oikeutta suorittaa monialaisia pedagogiikan opintoja, minkä jälkeen voin toimia sekä luokanopettajana että erityisluokanopettajana.

Luokanopettajan opinnot sisältävät muun muassa käytännönläheisiä didaktiikan kursseja, joissa opitaan havainnollistamaan ja opettamaan kaikkia kouluaineita. Erityispedagogiikan opintoihin kuuluu lisäksi harjoitteluja, joissa päästään harjoittelemaan tuntien suunnittelua, tiimityöskentelyä sekä opettamista kouluissa.

Opiskelussa minulle parasta on ollut sen tuoma yhteisö. Ainejärjestömme Erikeepperi ry on pieni mutta kodikas järjestö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja ovat yhtä erkkaperhettä. Yhteisöllisyys näkyy ja tuntuu niin kampuksella opiskellessa kuin illan hämärtyessä sitseillä. Tervetuloa joukkoon!