Laura Lampi

Laura Lampi, kuva Tomas Sjöblom

Laura Lampi halusi lukion jälkeen luokanopettajaksi. Hän ei kuitenkaan heti ensimmäisellä yrittämällä saanut opiskelupaikkaa.

– Tein sitten lukion jälkeen kaksi vuotta hommia koulunkäyntiavustajana. Siitä sain ajatuksen, että voisin hakea muihinkin kasvatusalan koulutuksiin. Pääsin erityispedagogiikan varasijalle ja sitä kautta sain opiskelupaikan.

Yhtenä erityispedagogiikan tärkeimmistä puolista Lampi pitää sitä, että tutkimuksen avulla pyritään pääsemään eroon haitallisista stereotypioista. Erityispedagogiikan koulutuksesta hän kokee ennen kaikkea saaneensa avaran ja monipuolisen ymmärryksen oppimisesta ja opettamisesta.

– Tosi tärkeä asia on, että ihan jokaisella – lapsilla, nuorilla ja aikuisilla – on oikeus oppia ja kaikilla on myös omat tapansa siihen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa oppia tai opettaa.

Lampi valmistui kasvatustieteen maisteriksi keväällä 2017. Pian valmistumisen jälkeen hän sai tutkimusavustajan paikan Koulutuksen arviointikeskuksesta.

– Työnkuvaani täällä kuuluu vähän kaikenlaista, mikä vaihteluineen tekee työstä mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa. Avustavien tehtävien lisäksi pääsen kanssakirjoittamaan esimerkiksi tutkimusraportteja ja artikkeleita.

Tutkimustyössä Lampi näkee erittäin tärkeinä piirteinä terveen itseluottamuksen, pitkäjänteisyyden ja tutkimusetiikan.

– Pitää uskoa itseensä ja omaan kykyynsä analysoida tietoa. Kun tietoa lähtee tulkitsemaan, on tosi tärkeää olla kriittinen sitä kohtaan, miten tieto on tuotettu. Ja se pätee myös omaan työhön.

Tutkijalla on Lammen mukaan myös suuri vastuu siitä, miten tiedettä, tutkimusta ja parhaita käytäntöjä viedään eteenpäin, kehitetään ja hyödynnetään.

– Itseluottamuksesta huolimatta pitää aina muistaa, että oman tutkimuksen tulosten perusteella voidaan tehdä päätöksiä tai tulkintoja, jotka vaikuttavat kasvatustieteen alalla erityisesti lapsiin ja nuoriin. Siinä on aika iso vastuu tutkijalla!

Tulevaisuuden suunnitelmissa Lammella on erityisopettajan työt ja tohtorin tutkinto.

– Haluaisin kyllä opettaa, mutta eiköhän vähän myöhemmin vielä ehdi. Tutkimuksen tekeminen kiinnostaa tällä hetkellä aavistuksen enemmän, ja aion hakea jatko-opiskelijaksi. Ehkä jo tänä keväänä.

Opiskeluajan parhaat muistot liittyvät Lammen kohdalla opiskelukavereihin.

– Päällimmäisenä mieleen tulevat opiskelukaverit. Heidän antamansa tuen sekä lukuisten keskusteluiden ja pohdintojen kautta pystyi kehittämään omaa ajattelua ja osaamista. Heiltä sai sitä tukea ja turvaa, jota tarvitsi varsinkin alussa ja silloin, kun tuntui ettei vaikkapa gradu edennyt ollenkaan. Parhainta on ollut se, että on saanut mahtavia ystäviä ympärilleen, keiden kanssa ihmetellä myös seuraavia askeleita tulevaisuuden työuralla.

Hakijoille Lampi haluaa painottaa, että ei pidä vähätellä omaa itseään tai osaamistaan.

– Ei pidä ajatella, että tarvitsisi olla joku superhenkilö pärjätäkseen ja menestyäkseen. Tärkeintä on, että haluaa ymmärtää asioita ja kehittää itseään. Silloin vastaan tulee mitä hienoimpia onnistumisia ja kiehtovimpia mahdollisuuksia!

Laura Lampi valmistui kasvatustieteen maisteriksi erityispedagogiikasta keväällä 2017. Hän työskentelee haastatteluhetkellä, vajaa vuotta myöhemmin, määräaikaisena tutkimusavustajana Koulutuksen arviointikeskuksessa. Tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on jatko-opinnot sekä erityisopettajan työt.