Olen toisen vuoden fysiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.

Päädyin hakemaan fysiikan ohjelmaan kaksi vuotta sitten, koska halusin ymmärtää luontoa ja oppia hyödyllisiä taitoja. Valinta on ollut oikea ja nyt voin todeta, että täällä oppii mm. ratkomaan monimutkaisia ongelmia, raportoimaan tutkimuksiaan, analysoimaan, ohjelmoimaan ja simuloimaan ilmiöitä.

Yllätyksenä minulle tuli mahdollisten erikoistumisalueiden lukumäärä. Aihealueita on materiaalifysiikasta kosmologiaan ja kaikkea siltä väliltä. Materiaalifysiikassakin voi erikoistua vielä laskennallisiin menetelmiin tai kokeelliseen tutkimukseen. Omaa suuntautumistaan ei toki tarvitse tietää heti ensimmäisenä vuonnaan.

Poikkitieteellisyys on Kumpulassa positiivinen asia. Opintojaan ei tarvitse rajoittaa vain fysiikkaan, sillä viereisessä rakennuksessa voi käydä opiskelemassa mm. matematiikkaa ja tietojenkäsittelytieteitä.

Kaikista antoisinta ovat uudet tuttavuudet. Seuraa olen löytänyt mm. sulkapalloon, shakkiin ja kirjakerhoon. Opiskelijajärjestöt ja osakunnat järjestävät myös halukkaille paljon juhlia.

-Jani

 

Olen toisen vuoden tähtitieteen opiskelija. Teen toista tutkintoa HY:ssä; minulla on maisteri englantilaisesta filologiasta. Kun aloitin yliopiston, eivät suomen kielen taitoni riittäneet minkään muun opiskeluun, mutta aloin ymmärtää, että filologia ei ollut oma ala. Tähtitiede on aina kiinnostanut, mutta pitkään uskoin, että fysiikan opiskelu vaati matemaattista neroa. Vuoden ennen maisterin saamista päätin kokeilla, minkälaista fysiikan opiskelu oli ja heti huomasin että se kiinnosti enemmän.

Vaihtaminen matemaattis-luonnontieteelliselle alalle humanistiselta vaati paljon työtä, koska olin unohtanut melkein kaiken minkä olin koulussa oppinut. "Isona" haaveilen tutkijan urasta, mutta tähtitieteessä vaadittavilla ohjelmointitaidoilla voi hyvin sijoittua myös moneen muunlaiseen työhön.

Tähtitieteessä eniten kiinnostaa se, kuinka vähän tutkijat tietävät asioista. Aina on jotain uutta löydettävänä ja uusia kysymyksiä. Opiskelussa on haastetta, mutta työllä tehtävät kuitenkin ratkeavat. Fysikaalisten tieteiden opiskelijoilla on myös hyvä yhteishenki ja seuran löytäminen on (joskus liiankin) helppoa.

- Emma

Eihän minua fysiikka saati matematiikka lukiossa kiinnostaneet. Taidelukion kävijänä ajattelin, että soitan soitinta kun en parempaa keksi. Päätin käydä lukion neljään vuoteen, kun aloin uumoilla, että tarvitsen aikaa keksiä jotain parempaa.

Jossain vaiheessa sain päähänpiston tarttua fysiikan kirjoihin; perusteet tämän sekoamisen takana olivat jotakuinkin tasolla "olipas ekassa Mass Effectissä hienonkuuloisia avaruus-jännä-juttuja; minä haluan keksiä näitä." Osoittautui, että itsenäinen opiskelu olikin paljon riemukkaampaa kuin tunneilla käyminen. Koukku iski. Yht'äkkiä halusin ymmärtää paremmin eri luonnonilmiöitä. Jututin opettajia, kirjoitin iltalukion kautta fysiikan ja päätin hakea yliopistoon. Kun en parempaa keksinyt.

Yliopiston valinta oli minulle aina Helsinki vs. Jyväskylä; Helsinkiin päädyin, koska tuolloin tänne riitti lyhyt matematiikka. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta: suoritettuna on nyt kandi teoreettisesta fysiikasta, jonka sivuaineena mm. matematiikka. (Suosittelen silti sitä pitkää matikkaa, 1. vuoteni meni pääasiassa opetellessa tuota tärkeää fyysikon työkalua. Yllätyksekseni se oli kivaa.)

Kanditutkinnossa saatu peruspaketti kykyä ymmärtää fysiikan teoriapuolta tuntuu turvalliselta pohjalta, jolta lähteä syventymään mihin tahansa sitten sattuukin innostumaan; tällä hetkellä materiaalitutkimukseen. Uskallan jo arvella, että tämän homman parissa viihdyn vaikka tohtoriksi. Ja eihän se siihen lopu, hyvä niin.

- Tomi