Paul Fogelbergin syntymä on kirjattu Poriin, vaikka hän syntyikin Helsingin Naistenklinikalla 26.8.1935. Fogelberg vietti varhaislapsuutensa Porissa, mutta kemisti-isän saatua työpaikan Tampereelta, muutti perhe sinne. Hän varttui Tampereella, jossa kävi ruotsinkielisen lukion, Svenska samskolan i Tammerfors, sekä kesäpaikalla Teiskossa. Nuoruudessaan hän kävi töissä Tampellan konepajalla ja harrasti muun muassa musiikkia, valokuvausta, radiotekniikkaa ja partiota, jotka kaikki seurasivat häntä varttuneemmalle iälle asti. Musiikki olisi voinut olla myös ammatti.
Fogelberg opiskeli ensin Teknillisessä Korkeakoulussa sähkötekniikkaa, vaikka oli muistelmateoksessaan Joka paikan höylä sitä mieltä, että maanmittaustekniikka olisi ollut sopivampi ala. Varusmiespalveluksen jälkeen hän haaveili metsänhoitajan urasta Helsingin yliopistossa, mutta koska se olisi kuitenkin vaatinut harjoittelua, veivät maantieteen ja biologian opinnot voiton.
Fogelberg vietti stipendiaattivuoden Bonnin yliopistossa vuonna 1960, sai pro gradun valmiiksi vuonna 1962 Kolmannesta Salpausselästä Saaristomeressä ja maisterin tutkinnon vuonna 1964. Valmistumisensa jälkeen hän toimi maantieteen laitoksella kurssiassistenttina, mutta pyrki myös maantieteen opettajaksi Addis Abebaan siinä onnistumatta. Varhaiseen työuraan kuului myös valtakunnallisen valuma-aluekartan tuottaminen Hydrologisessa toimistossa.
Maantieteilijänä hän oli alun alkaen luonnonmaantieteilijä, jossa hänellä oli suurimmat ansiot Suomen geomorfologian asiantuntijana. Fogelberg toimi maantieteen ruotsinkielisen professori Helmer Smedsin assistenttina ja teki samalla väitöskirjaa toisen Salpausselän deglasiaatiosta ja geomorfologiasta ja erityisesti Vääksyn ja Vierumäen välisestä alueesta. Väitöskirja valmistui vuonna 1970. Sen jälkeen hän toimi maantieteen assistenttina ja apulaisprofessorin viransijaisena Helsingissä, kunnes sai nimityksen maantieteen apulaisprofessoriksi Oulun yliopistoon vuonna 1981. Paluu Helsinkiin koitti vuonna 1982 kun ruotsinkieliseen professuurin viranhaltija Stig Jaatinen jäi eläkkeelle. Mieluisimpana maantieteen opettajan tehtävänä hän piti maasto-opetusta opiskelijoille.
Maantieteessä alkoi 1960-luvun lopulla uutena opintosuuntana kehitysmaantiede, joka tuli ruotsinkielisen professuurin vastuualueelle, ensin Stig Jaatiselle ja sitten Fogelbergille.
Alkuvuosinaan Helsingin yliopiston kehitysmaainstituutti, jonka puheenjohtaja Fogelberg oli, toimi laitoksen tiloissa. Tehtävässään Fogelberg tuli gradunohjaajaksi moniin kehitysmaantieteen opinnäytetöihin, muun muassa Petri Pellikalle. Monet valmistuneet saivat myös työpaikan kehitysyhteistyön piiristä. Fogelberg oli itse asiassa ensimmäinen Helsingin yliopiston professori, joka ohjasi gradua Kenian Taitavuorista, minne Helsingin yliopisto perusti Taitan tutkimusaseman vuonna 2009 professori Pellikan aloitteesta. Monet Taitavuorilla gradun tehneet ovat puolestaan saaneet työpaikan kehitysyhteistyössä. Vaikka Fogelberg ei päätynytkään maantieteen opettajaksi Etiopiaan, oli hänellä vaikutusta kehitysyhteistyön asiantuntijoiden koulutukseen Suomessa.
Professorina Fogelbergille alkoi kertyä tehtäviä tieteellisten sarjojen, Terra, Fennia ja Boreas, toimituskunnissa. Hän myös kirjoitti maantieteen oppikirjoja ja kirjoja suurelle yleisölle. Näistä ansioista hän sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon jo vuonna 1975 teoksesta Skärgård i omvandling yhdessä Stig Jaatisen ja Henrik Österholmin kanssa. Hänet myös valittiin vuoden tiedetoimittajaksi vuonna 1998. Fogelbergilla oli ansiot Suomen tiedetoimittajat ry:n, Suomen tiedekustantajien liiton ja European Association of Science Editorsin perustamisessa.
Sivistyneenä, ystävällisenä ja huomioonottavana esimiehenä hänelle alkoi kertyä myös hallintotehtäviä varadekaanina, laitoksen esimiehenä sekä vararehtorina. Eräs merkittävä ja näkyvä tehtävä oli Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlamenojen johtaminen vuonna 1990. Juhlat olivat merkittävä virstanpylväs yliopistolaisuuden kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Helsingin yliopiston osakunnista koostuneiden airuiden osalta juhlat päättyivät yhteislauluun Foksulle.
Vararehtorina hänen tontilleen lankesi yliopistossa sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, jota hän piti vararehtorikautensa parhaimpana aikaansaannoksena. Toinen tehtävä ruotsinkielisyyden edistämisen rinnalla olivat kansainväliset asiat, ehkä siksi, että hän hallitsi seitsemää kieltä. 1990-luvulla alkoivat myös Erasmus-opiskelijavaihto-ohjelmat. Niiden ongelmana oli aluksi se, että suomalaiset halusivat ulkomaille, mutta ulkomailta oli vähän tulijoita suomalaisiin yliopistoihin. Ratkaisuna nähtiin englanninkielisten kurssien ja koulutusohjelmien lisääminen. Nykyisin yliopiston maisteriohjelmat ovat kokonaan englanninkielisiä.
Fogelberg oli musikaalinen jo lapsena, jolloin hän opiskeli klarinetin soittoa Tampereen musiikkiopistossa. Helsingin yliopistossa hän kuului vuonna 1989 perustetun Helsingin yliopiston musiikkiseuran perustajiin ja teki monia aloitteita kuorotoiminnan, kamarimusiikin harjoitusten ja akateemisten juhlakonserttien perinteen ylläpitämiseksi. Fogelbergin vantaalainen orkesteri Louhi oli usein huolehtimassa musiikista muun muassa promootioissa. Aktiivisena puhallinmusiikin harrastajana hän arvosti soittajantaitoa vastapainona yliopistoelämän älyllisyydelle. Musiikkitaidoillaan hän viihdytti myös maantieteen opiskelijoita Lammin kenttäkurssin illanvietoissa.
Fogelberg sai useita huomionosoituksia työstään. Hänelle myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan komentajan ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan ritarin arvo sekä valtion virka-ansiomerkki. Hän oli myös Tiedekeskus Heurekan kunniajäsen. Hän oli saanut myös Helsingin yliopiston Pacius-palkinnon ansiostaan musiikissa.
Viimeisiä tehtäviä ennen eläkepäiviään oli löytää seuraaja ruotsinkieliseksi vararehtoriksi, johon hän painosti oikeustieteen professori Thomas Wilhelmssonin, joka oli myöhemmin avaamassa rehtorina Taitan tutkimusasemaa Keniassa.
Eläkepäivinään Fogelberg järjesti vielä Suomen Kartaston juhlanäyttelyn Saksaan ja kansainvälisiä konferensseja. Työelämästä vapautus antoi aikaa myös ulkoilulle ja palstaviljelylle, jota hän oli harrastanut jo 1970-luvulta lähtien yliopiston palstalla Martinlaaksossa. Palstan pitämisen perinne kumpuaa äidin keittiöpuutarhasta Teiskosta.
Fogelberg avioitui vuonna 1962 Maj-Britt Nielsenin kanssa saaden kolme lasta, Nina, Heidi ja Ville. Perhe oli hänelle aina tärkeä, senkin takia, että työtehtävät pakottivat häntä olemaan poissa kotoa. Työyhteisössä hän oli hyvin kaikkien kanssa toimeen tuleva. Hän oli empaattinen ja toisia ymmärtävä.
– Jos itse edustaa sellaista elämänfilosofiaa, se heijastuu myös niistä, joiden kanssa on tekemisissä, kirjoittaa Fogelberg.
Vuonna 2015 julkaistussa omaelämänkertakirjassaan Fogelberg listaa itselleen 49 titteliä, joista meille monille ehkä uusia ovat radiosähköttäjä, valokuvaaja, kuorolaulaja ja graafikko. Varsinainen joka paikan höylä.