Kasveista liuenneen eloperäisen aineksen pitoisuuksista johtuva järvien ja kosteikkojen vähittäinen tummuminen on muutos, joka vaikuttaa laajalti boreaalisiin alueisiin. Helsingin yliopistossa tarkastettu väitöskirja tarkastelee muutoksen vaikutusta makeanveden elinympäristöistä riippuvaisiin eläimiin, vedessä elävistä selkärangattomista vesiliskoon eli manteriin.
Tummumistutkimuksessa on tähän asti keskitytty etupäässä järviin ja jokiin sekä planktoniin. Clarisse Blanchetin väitöstutkimuksen uudenlainen lähestymistapa tarkastelee ekologisia mittakaavoja ekosysteemi-insinööreistä yhteisöihin ja yksilöihin yhdistämällä pitkän aikavälin seurantaa, ympäristötyyppien eri skaaloja ja lajiyhteisöjen tutkimusta. Tutkimuksen aineisto on kerätty Etelä-Suomen Evon alueelta, jossa paikallisten järvien tilaa on seurattu pitkäjänteisesti Lammin biologisella asemalla.
Evon alueen järvien, majavatulvikkojen ja kausikosteikkojen vesien tummuminen vähensi niiden selkärangattomien yhteisöjen lajimäärää. Samalla selkärangattomien yksilömäärä kasvoi hieman, minkä perusteella yhteisöt eivät taannu tasaisesti, vaan niiden rakenteessa vallitseviksi tulevat muuttuneissa oloissa paremmin pärjäävät yleislajit.
Ympäristötyyppi osoittautui yhtä vahvaksi yhteisörakenteeseen vaikuttavaksi tekijäksi. Selkärangattomien lajien kirjo oli suurin majavatulvikoissa. Kahden Evon alueella toisiinsa yhteydessä olevan järven pitkäaikaisseuranta osoitti lisäksi, että tulvikkojen kaltaiset paikalliset häiriöt voivat aiheuttaa tummumista vähintään yhtä tehokkaasti kuin laajemmat alueelliset tekijät, kuten ilmasto ja happamoitumisesta toipuminen. Majavatulvikkojen olosuhteet ovat siis selkärangattomille suotuisat, vaikka vesien tummuminen vaikuttaa negatiivisesti selkärangattomien lajimäärään. Kausikosteikoissa oli niiden veden tummuuden suuresta vaihtelusta huolimatta eniten selkärangattomia yksilöitä. Elinympäristöjen väliset erot viittaavat siihen, että makean veden ympäristöjen monimuotoinen verkosto saattaa osittain korvata vesien tummumisen haitat maisematasolla.
Väitöskirjan neljännessä artikkelissa Blanchet tarkasteli veden tummuuden osalta vaihtelevilla paikoilla esiintyvien manterien väritystä. Havaintojen perusteella manterien kaikkien ruumiinosien ultraviolettivalossa näkyvien värien kirkkaus väheni tummemmissa vesissä suojavärityksen muuttuessa olosuhteiden mukaan: ultraviolettisäteitä voimakkaasti sitovassa vedessä petoeläinten on vaikeampi erottaa vähemmän UV-säteitä heijastavaa ruumista.
Koiras- ja naaraspuoliset manterit reagoivat eri tavoin. Naarailla ultraviolettivalossa näkyvät värit himmenivät enemmän vatsassa ja pyrstössä. Koirailla himmeneminen oli vähäisempää samoissa ruumiinosissa, joita käytetään soidinviestintään. Löydös viittaa siihen, että koiraat joutuvat sovittamaan yhtäältä erottuvuuttaan petoeläimille ja toisaalta lisääntymisen kannalta tärkeitä visuaalisia signaaleja. Vesien odotetaan tummenevan entisestään monissa manterien pesimäympäristöissä, joten ultraviolettivaloon perustuvien signaalien tietoarvo saattaa vähitellen heikentyä.
Lammin biologinen asema on Blanchetille tuttu jo hänen akateemisen uransa alkumetreiltä. Hän aloitti siellä harjoittelijana vuonna 2019, ja aseman pitkäaikaisaineistot ja infrastruktuuri olivat keskeinen osa väitöstutkimusta. Lammi on osa valtakunnallista yliopistojen tutkimusasemaverkostoa, joka tarjoaa tutkijoille kestävän kenttätutkimusinfrastruktuurin ja mahdollisuuksia Suomen monimuotoisen luonnon seurantaan.