Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS tutkii nyt sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyyttä. Edellisestä kartoituksesta on 20 vuotta, joten uusi tieto tulee tarpeeseen. Havaintojen keräämisessä tarvitaan kaikkien apua ympäri Suomea. Kartoituksen etenemistä seuraa myös Yle Luonto. Tiedot havainnoista puolestaan kerätään Suomen Lajitietokeskuksen uusille sivuille.
– Kaikki havainnot ovat arvokkaita, jotta kuva eri lajien levinneisyydestä olisi mahdollisimman kattava, sanoo kartoituksesta vastaava suunnittelija Markus Piha Luomuksesta.
Kartoituksen perusteella selvitetään sammakkoeläinten ja matelijoiden levinneisyydessä tapahtuneita muutoksia ja niiden syitä. Tuloksia päästään vertaamaan 1980–2000-luvuilla kerättyihin levinneisyystietoihin.
Havaintojen ilmoittaminen onnistuu helposti Suomen Lajitietokeskuksen verkkosivuilla. Työn alla olevaan palveluun voi tutustua jo laajemminkin. Valmistuessaan se kokoaa Suomen luonnon monimuotoisuuden samaan osoitteeseen ja palvelee tutkijoita, yhteisöjä ja tavallisia kansalaisia.