Suomessa on yli 500 lintujen rengastajaa. Rengastajaksi aikovan tulee riittävän käytännön harjoittelun lisäksi läpäistä rengastustentti, joita on olemassa kolme erilaista. Peruslintutentin lajisto sisältää Suomessa pesiviä lajeja sekä yleisiä läpimuuttajia. Tentissä on esillä 30 linnunnahkanäytettä Luomuksen museokokoelmista. Jokaisesta näytteestä tulisi määrittää laji ja yhden näytteen tarkastelua varten on käytettävissä kaksi minuuttia. Tentissä ei saa olla mukana kirjallisuutta tai muita apuvälineitä kuin kynä ja viivoitin. Kaksi muuta rengastustenttiä ovat seurantapyyntitentti ja lintuasematentti, joissa molemmissa vaaditaan lajinmäärityksen lisäksi myös näytteiden iän ja sukupuolen määritys.
Alla olevista ohjeista selviää, miltä peruslintutentissä mukana olevat linnunnahat voivat näyttää ja miten ne pystytään määrittämään lajilleen.
Virhepisteiden välttelyä
Peruslintutentissä lasketaan virhepisteitä. Väärästä lajinmäärityksestä tulee kuusi virhepistettä, tyhjästä vastauksesta kolme virhepistettä, ja oikeasta vastauksesta ei saa yhtään pistettä. Hyväksytyssä tenttisuorituksessa sallitaan enintään 12 virhepistettä. Epävarmuuden iskiessä voi yrittää taktikoida, koska tyhjästä vastauksesta tulee vähemmän virhepisteitä kuin väärästä lajista. Rengastuslupia myönnetään erilaajuisina. Joissain tapauksissa rajoitetun pesäpoikasluvan voi saada myös suuremmalla virhepistemäärällä. Rengastustenteissä osallistujien ikäraja on 17 vuotta, ja rengastuslupa voidaan myöntää 18 vuotta täyttäneelle. Uudet pesäpoikasluvat rajoitetaan ensimmäisten parin‒kolmen rengastusvuoden ajaksi koskemaan vain muutaman lajin tai lajiryhmän pesäpoikasia. Rajoitettu lupa voidaan myöhemmin laajentaa yleiseksi pesäpoikasluvaksi, jos peruslintutentissä saavutettu tulos on enintään kuusi virhepistettä, ja mikäli rengastaja on toiminut moitteettomasti.
Harjoitus tekee mestarin
Parhaiten lintuja oppii tuntemaan, kun niitä näkee usein maastossa erilaisissa tilanteissa ja lähietäisyydeltä kädessä. Mikäli on kiinnostunut lintujen rengastamisesta, kannattaa hakeutua kokeneen rengastajan mukaan erilaisiin paikkoihin ja eri vuodenaikoina, jolloin pääsee tarkastelemaan monipuolisesti eri lintulajien höyhenpukuja. Paikallisia rengastajia voi tiedustella Rengastustoimiston tai BirdLife Suomen alueellisten lintuyhdistysten kautta.
Missä ja milloin?
Rengastustenttejä järjestetään yleensä kerran vuodessa Helsingissä ja yhdestä kahteen kertaan vuodessa jossain muualla päin Suomea. Jos rengastajan ura kiinnostaa, lähde rohkeasti kokeilemaan taitojasi! Peruslintutentin lajien tunnistamiseen riittävät tavallisenkin lintuharrastajan taidot. Lisätietoja rengastuksesta ja tiedot tulevista tenteistä löytyvät Rengastustoimiston sivuilta tai kysymällä osoitteesta: rengastus@luomus.fi
Selvittäisitkö sinä perustentin?
Kokeile esimerkkikuvien avulla riittäisikö tietosi ja tarkista oikea rivi alta.
Miten meni? Katso alta esimerkkiperustentin oikeat vastaukset ja määritysperusteet.
1) Taviksi tämän näytteen tuntee yleisvärityksen ja vihreän siipipeilin perusteella. Suhteellisen pieni koko on myös hyvä tuntomerkki tämän lajin kohdalla. Huomaa kuitenkin, että kokoa voi olla vaikea hahmottaa lajeista, joita ei yleensä näe kovin läheltä. Nokan tyvi on oranssi toisin kuin heinätavilla, ja päänkuviot ovat tasaiset.
2) Tilhellä pyrstön kärki on keltainen, ja siivellä erottuvat lajille tunnusomaiset kuviot, joissa esiintyy vaihtelua linnun iän ja sukupuolen mukaan.
3) Urpiaisella on pieni punainen laikku päälaella. Muutoin yleisväritys on ruskeankirjava. Linnun yläperän ja kupeiden höyhenet ovat harmaanvalkoiset ja niissä näkyy ruskeaa viirutusta. Nokka on pieni ja vaalea.
4) Mustan päälaen ja tummien siipisulkien tyvelle muodostuvan leveän keltaisen poikkijuovan perusteella tämän pienikokoisen ja ohutnokkaisen varpuslinnun pystyy määrittämään vihervarpuskoiraaksi.
5) Poikasvaiheen jälkeisen sulkasadon jälkeen punarinnalla on laajalti oranssi naama ja rinta, joka rajautuu jyrkästi vaaleaan vatsan höyhenykseen. Pyrstö on ruskea.
6) Taivaanvuohen vatsa on valkoinen ilman poikkijuovitusta. Nokka on pitkä, ja tumman päälaen keskellä kulkee vaalea pitkittäisjuova. Isojen ja keskimmäisten peitinhöyhenten sekä käsisulkien peitinhöyhenten kärjissä ei ole yhtä selkeää valkoista leveää kärkeä kuin heinäkurpalla.
7) Rautiainen on pienikokoinen ja sillä on ohut hyönteissyöjän nokka. Selkä ja siiven peitinhöyhenet ovat kauttaaltaan ruskeankirjavat. Harmaanvärinen pää ruskealla täplityksellä sekä harmaa kurkku ja rinta sopivat myös rautiaiselle.
8) Mustapääkertun pystyy määrittämään joko punaruskean tai mustan päälaen ja muutoin tasaisen harmaanruskean värityksen perusteella. Naaraan lisäksi myös nuorella koiraalla on punaruskea päälaki kesällä ja alkusyksyllä.
Ina Tirri työskentelee Rengastustoimistossa museomestarina.
Juttu on aiemmin julkaistu osana Seurantauutiset 2018 -julkaisua.