Suomen laajimmassa arkeologisen aineiston isotooppianalyysissä selvisi palanen muinaisen karjamme historiaa: luut ja hampaat paljastivat, mitä kasveja eläimet ovat ravinnokseen käyttäneet. Jo tuhansia vuosia suomenkarjan ja suomenlampaiden esivanhempien elämä on ollut niukkaa, mutta nälkää ne ovat nähneet erityisesti keskiajalla.
Arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden nautojen ja lampaiden luiden ja hampaiden isotooppitutkimuksen avulla on saatu uutta tietoa menneisyyden karjanhoidosta, ravitsemuksesta sekä nykyisten maatiaiseläintemme varhaisesta historiasta.
Tutkimus tehtiin Luonnonvarakeskuksen (Luke), Turun yliopiston Arkeologian oppiaineen, Helsingin yliopiston (HY) Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Tukholman yliopiston Arkeologisen tutkimuslaboratorion yhteistyönä. Työhön kuului tähän mennessä laajin arkeologisen aineiston isotooppianalyysi, joka on tehty menneisyyden tutkimiseksi Suomessa.
Vain kestävimmät yksilöt selvisivät nälkiintymisestä ja stressistä
Tutkimusta varten analysoitiin 43 naudan ja lampaan luuta tai hammasta. Arkeologisissa kaivauksissa löydetyistä eläinten luista vanhin oli pronssikaudelta noin 3300 vuoden takaa ja nuorimmat löydöt 1900-luvulta.
Luihin kertyneet isotoopit, alkuaineiden erimassaiset versiot, kertoivat muun muassa sen, että eläinten ruokinta on todennäköisesti vaihdellut eri asuinpaikoilla ja eri vuosina tarjolla olevan rehun mukaan. Kirjallisten lähteiden mukaan oletettiin, että 1700-luvulla nautojen talviajan ravinto oli pääasiassa olkia ja lampaiden kuivattuja lehtipuun oksia, kerppuja. Kun isotooppianalyysin tuloksia verrattiin kirjallisten lähteiden tietoihin, huomattiin, että nautojen ja lampaiden isotooppiarvot poikkesivatkin toisistaan vain vähän.
– Heinäsadon epäonnistuessa koko karja on joutunut tyytymään samaan ravintoon, kerppuihin ja naatteihin. Isotooppiarvoissa näkyy katovuosien nälkiintyminen ja siitä johtuva fysiologinen stressi, kertoo akatemiatutkija Auli Bläuer Lukesta.
Kotieläimet ovat joutuneet kestämään äärimmäisen vaikeita olosuhteita erityisesti pitkän talven aikana keskiajalla.
– Aiempia tutkimuksia tukee myös luuaineistoista saatu tieto, jonka mukaan eläinten koko pieneni keskiajalla. Tämä viittaa hyvin puutteelliseen ruokintaan. Vain kestävimmät selviytyivät, Bläuer toteaa.
Hiilen isotoopit kertovat muutoksista maankäytössä ja asutushistoriassa
Analysoitujen luiden ja hampaiden ikä määritettiin radiohiiliajoituksin. Esihistorialliset näytteet olivat iältään noin 700–3 700 vuotta vanhoja. Keskiaikaiset näytteet ajoittuivat 1200–1550-luvuille ja uuden ajan näytteet 1550-luvulta 1800-luvulle.
Akatemiatutkija Auli Bläuerin mukaan tutkimus vahvistaa käsitystä maankäytön muutoksista aikojen kuluessa.
– Hiilen isotoopin arvot näytteissä laskivat esihistorialliselta ajalta keskiaikaan. Tämä viittaa muun muassa siihen, että metsän merkitys eläinten rehustuksessa lisääntyi. Metsäympäristössä kasvien hiilen isotoopin arvot jäävät tyypillisesti alhaisemmiksi kuin niityillä ja muilla avomailla kasvavilla ruohoilla ja pensailla, Bläuer kertoo.
Väestön määrän kasvaessa eläinten ruokinta siis vaikeutui. Asutus tiivistyi, ja niittyjä tarvittiin yhä laidunnuksen sijasta enemmän muuhun viljelykäyttöön.
Vanhojen alkuperäisrotujen geenit tallella geenipankissa
Varhaisten kotieläinten sitkeää geeniperimää on nykyisissä alkuperäisroduissamme, suomenlampaassa ja suomenkarjassa, jotka jatkavat varhaisimpien eläinpopulaatioiden sukua. Monet vanhoista alkuperäisroduistamme ja siten muinaisten suomalaisten kotieläinten geenit olivat vaarassa hävitä 1970- ja 1980-luvuilla, mutta nykyisin niitä vaalitaan Luken koordinoimassa Kansallisessa eläingeenivaraohjelmassa.
Tutkimustulokset, jotka on tuotettu Suomen Akatemian rahoittamien FinnARCH – Suomalaista arkeologista genetiikkaa ja BoNe –”Naapurista lainaamassa” -tutkimushankkeissa, on julkaistu Fennoscandia Archaeologica -tiedelehdessä.
Lisätietoja:
- Akatemiatutkija, dosentti Auli Bläuer, Luke: arkeologia, muinaiseläinten ruokinta, kotieläinten varhainen historia
- Tutkimusprofessori Juha Kantanen, Luke: Kansallinen eläingeenivaraohjelma, alkuperäisrotujen säilytys
- Intendentti Laura Arppe, Ajoituslaboratorio, Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY: isotooppianalyysit muinaisuuden tutkimisessa
Julkaisu: Bläuer A., Arppe L., Niemi M., Oinonen M., Liden K., Taavitsainen J-P., Kantanen J. 2016. Inferring prehistorical and historical feeding practices from δ15N and δ13C isotope analysis on Finnish archaeological domesticated ruminant bones and teeth. Fennoscandia Archaeologica XXXIII: 171-188.