- Tämä ”mannerjäätikön alta paljastunut” maa alkaa vähitellen täyttyä kasveista, ylipuutarhuri Marko Pesu kertoo pilke silmäkulmassaan ja heilauttaa kättään Kumpulan kartanolta alas laskevaa rinnettä kohti. Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan suomalaisen osan – Hortus Fennicuksen – rakentaminen on vastikään aloitettu.
Mannerjäätiköstä ylipuutarhuri puhuu, koska viime kesän opastuksilla kerrottiin ”Suomen” vasta vapautuneen jään painosta ja odottelevan kasveja. Nyt kasvien aika on koittanut.
Tosin Kumpulassa ei jäädä odottelemaan luontaista sukkessiota eli kasvilajiston muutosta. Nykyinen Suomen kasvisto kun on 10 000 vuoden kehityksen tulosta. Kumpulaan kasvit saapuvat puutarhurien päättämän aikataulun mukaan.
Tavoitteena on saada Kumpulan puutarhan Eurooppa-osan ja hyötykasvitarhan väliin mahdollisimman kattava valikoima kotimaisia kasveja. Etelä- ja Keski-Suomessa viihtyvä lajisto varmaan saadaankin viihtymään verraten hyvin.
- Vaikeampia ovat sitten vaikkapa tuntureiden kasvatit. Miten luoda Helsingin korkeudelle samanlaiset elinolosuhteet kuin pohjoisen suurtuntureilla, ja pitää esimerkiksi kahdeksan kuukautta lumi maassa?”, ylipuutarhuri Pesu pohdiskelee Suomi-puutarhan haasteita.
Toistaiseksi kasvitieteellisessä puutarhassa on aloitettu helpommilla lajeilla. Ensimmäisenä haettiin peruspuulajeja, kuten koivua ja mäntyä, lähialueilta. Alueen rakentaminen täytyy aloittaa puista, ylipuutarhuri muistuttaa. Varttuessaan ne luovat varjopaikkoja vaativammille lajeille.
Suomi-hanke jatkuu todennäköisesti syksyllä. Silloin aiotaan hakea Kumpulaan pala ehtaa suomalaista suota. Monttu on jo valmiiksi odottamassa.
- Soita ei ole aiemmin juuri siirrelty. Pari vuotta sitten rakensimme pienen suolampareen tuonne Pohjois-Amerikan alueelle puutarhan toiselle laidalle. Rahkasammalet ja sarat ovat siellä selviytyneet tähän asti kunnialla, Pesu kertoo.
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna 30.9. asti päivittäin klo 9 – 19.
Jyrängöntie 2, Helsinki
Pääsymaksu: aikuiset 4 €, lapset 2 €
alle 7 v. ilmaiseksi, kausikortti 10 €
Pääsylipun hinnalla pääsee opastukselle kesä-elokuun ajan tiistaisin ja torstaisin klo 15. Lauantaisin on puutarhurin erikoisopastus klo 13.
Puutarhassa on myös viehättävä kahvila-myymälä (myymälä on avoinna päivittäin klo 9–19 ja kahvila klo 10–18)
Tervetuloa!
Lisätietoja:
Ylipuutarhuri Marko Pesu
Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvitieteellinen puutarha
marko.pesu(at)helsinki.fi
p. 050-337 5281
Kuvia median käyttöön: www.luomus.fi/info/media/kuvia/kumpula/hortusfennicus
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha: www.luomus.fi/kumpula
Maksulliset opastukset ryhmille: www.luomus.fi/nayttelyt/opastukset
Luonnontieteellinen keskusmuseo: www.luomus.fi