Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on yksi suurimpia ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavia tekijöitä. Etäsuojelu on yksi keino taistelussa köyhtymistä vastaan. Kaisaniemen puutarhassa esitellään kesällä kasvien etäsuojelua lasisessa huvimajassa, joka on avoinna joka päivä kello 9 – 20 syyskuun loppuun asti.
Alkuperäisten luonnonvaraisten lajien elinolojen heikentyminen ja esiintymien pirstoutuminen rajoittavat
lajien elinkelpoisuutta, vähentävät geneettistä monimuotoisuutta ja saattavat lopulta johtaa lajien sukupuuttoon. Hävinneitä lajeja ei voida tuoda enää takaisin.
Euroopan Unionin Life+ -rahoitettu suomalaisten uhanalaisten kasvien etäsuojeluhanke ESCAPE alkaa olla loppusuoralla. Siemenpankki on perustettu ja sen ylläpito taattu myös jatkossa, Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa säilytetään pakastettuna näytteitä sellaisista kasveista, joita ei voida siemeninä säilöä. Lisäksi hankkeessa on muun muassa kehitetty menetelmiä ja vahvistettu palautusistutuksilla uhanalaisia kasvipopulaatioita.
Hei, me etäsuojellaan kasveja lähellä -näyttely on esillä lasisessa huvimajassa puutarhan Kaisaniemenrannan puolella. Näyttely kertoo yleisölle etäsuojelun haasteista, vaiheista ja onnistumisista sekä ESCAPE-hankkeesta. Näyttelyyn voi tutustua maksutta joka päivä kello 9 – 20 syyskuun loppuun asti.
Luonnonvaraisten eliöiden ex situ- eli etäsuojelu tarkoittaa suojelua niiden luonnollisen elinpaikan ulkopuolella. Etäsuojelua tekevät esimerkiksi eläintarhat, akvaariot, kasvitieteelliset puutarhat ja erilaiset geenipankit.
Tervetuloa!