Karhunkääpä koitui Kaisaniemen vanhimman puun kohtaloksi

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanhus, kasvihuoneiden ja kasvimuseon välissä sijaitseva siperianlehtikuusi Larix sibirica on kaadettu karhunkäävän aiheuttaman lahon vuoksi. Puu oli kaatohetkellä noin 230-vuotias, eli se on kasvanut Kaisaniemessä jo ennen puutarhan perustamista (1829-1833).

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanhus, kasvihuoneiden ja kasvimuseon välissä sijaitseva siperianlehtikuusi Larix sibirica on kaadettu. Puu oli kaatohetkellä noin 230-vuotias, eli se on kasvanut Kaisaniemessä jo ennen puutarhan perustamista (1829-1833).

Puutarhan vanhimman puun kuntoa on rasittanut vuosia juuristoalueella kasvanut karhunkääpä (Phaeolus schweinitzii). Karhunkäävän synnyttämä laho-ongelma aiheuttaa juurten ja tyven haurastumista, jolloin puun kaatumisriski kasvaa. Puu on kallellaan kasvihuoneiden ja vilkasliikenteisen käytävän yläpuolella.

”Karhunkäävän lisäksi puutarhan remontissa lehtikuusen lähimmät käytävät on uusittu. Todennäköisesti juuristoalueella on puun historian aikana kaivettu muutenkin useasti, mikä on tunnetusti puille tuhoisaa”, kertoo Kaisaniemen puunhoidosta vastaava puutarhuri Heli Fitzgerald.

Puulle on tehty viimeisin kuntokartoitus marraskuussa 2018, jolloin lehtikuusen kunto arvioitiin silmämääräisesti sekä Picus-tomografin ja Resistograph-mikroporan avulla. Tulokset kertovat pitkälle edenneestä lahosta ja erityisesti juuriston kunto on kyseenalainen. Koeporauksista nähtiin, että rungossa on kovaa puuta enää 6-20 %, mikä on huolestuttavan vähän näin isolla puulla.

Mittausten perusteella päädyttiin suosittelemaan puun poistoa ja puu kaadettiin perjantaina 24.5. Puun kasvupaikan läheisyyteen jätetään puusta muistoksi pätkä rungosta.

Lehtikuusen kaadon jälkeen Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vanhimman puun titteli säilyy havupuilla. Puutarhan eteläpäästä, havukasvien rinteestä lohkosta 126 löytyvät jatkossa puutarhan seniorit: 

  1. Pinus cembra subsp. sibirica – Siperiansembra (00ZZ-0282): Hankittu 1830—1840
  2. Pinus strobus – Strobusmänty (00ZZ-0291): Luultavasti hankittu 1830-1840
  3. Pseudotsuga menziesii – Douglaskuusi (00ZZ-0321): Luultavasti hankittu n. 1895

 

Lisätiedot:

Heli Fitzgerald, puutarhuri, heli.fizgerald@helsinki.fi, 0504150307
Pertti Pehkonen, ylipuutarhuri, pertti.pehkonen@helsinki.fi, 0503185404