Luonnontilainen metsä on Suomessa harvinaisuus ja monelle tuntematon. Kotina metsä -näyttely vie museokävijät tutustumaan metsään valokuvien, videoteosten sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmanäytteiden avulla. Valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo kuvaavat näyttelyssä luonnonmetsien rikasta elämää: erilaisia elinympäristöjä ja elämän muotoja, mutta myös metsien hupenemista ja siihen liittyvää luontokatoa.
Museokorttilaisilla on nyt erityinen mahdollisuus kuulla taiteilijoiden ajatuksia näyttelystä ja heidän pitkästä työstään metsäaiheiden parissa.
Museokortti-klubi: Taiteilijatapaaminen & opastus Kotina metsä -näyttelyssä
Tiistaina 14.10. klo 17.30–19.00 – paikalla Sanni Seppo
Osallistumaan pääsee voimassa olevalla
Kovalainen ja Seppo ovat syventyneet luonnonmetsiin myös näyttelyssä ja kirjassa Pohjoistuulen metsä (2023). Valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvan metsätrilogian muut osat ovat Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009) ja Puiden kansa (1997).
Sanni Seppo (s.1960) on valokuvataiteilija, joka kertoo töissään yhteisöjen aktiivisuudesta puolustaa oikeuksiaan, ihmisen ja luonnon suhteesta sekä hauraista unelmista elää omanlaista elämää. Hän on kiinnostunut myös valokuvalla vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Ritva Kovalaisen voi tavata Museokortti-klubilla 9.12.2025.