Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tutkitaan parhaillaan, miten lepakot ajoittavat iltaisen lähtönsä päiväpiiloista. Päiväpiilot ovat lepakoiden käyttämiä suojapaikkoja. Liikkeelle lähtiessään lepakot joutuvat tasapainoilemaan ravinnon saatavuuden ja turvallisuuden välillä: myöhäinen lähtö voi tarkoittaa vähemmän hyönteisravintoa, mutta varhainen lähtö lisää riskiä, että lepakko päätyy itse saaliiksi, esimerkiksi lehtopöllölle tai nuolihaukalle.
Tyypillisiä päiväpiiloja ovat esimerkiksi ontot puut, kallionkolot, luolat sekä rakennusten rakenteet. Esimerkiksi ullakot ovat usein lepakoiden suosiossa. Ihmiset ovat harvoin edes tietoisia lepakoiden olemassaolosta, vaikka molemmat asuttaisivat samaa rakennusta.
– Lepakot ovat varsin huomaavaisia kämppäkavereita eli niillä ei ole tapana jyrsiä puuta tai muita materiaaleja. Lepakoista on harvoin harmia niiden asuttaessa ullakkoa tai välikaton tiloja, kertoo väitöskirjatutkija Samanvitha Santusht.
Päiväpiilon vaatimukset vaihtelevat yksilöiden ja vuodenaikojen mukaan. Touko-kesäkuun vaihteessa lepakkonaaraat kerääntyvät lisääntymisyhdyskuntiin kasvattamaan poikasia. Juuri tällaisia yhdyskuntien päiväpiiloja havaitaan usein kesäisin rakennuksissa. Samat yksilöt käyttävät tyypillisesti samoja paikkoja vuodesta toiseen.
Ilmoita havaintosi päiväpiilosta Helsingin seudulta
Tutkimuksessa lepakoille soitetaan lehtopöllön huhuilua ja mustarastaan laulua kaiuttimesta. Lepakoiden päiväpiiloista poistumisen ajankohtaa seurataan äänittämällä niiden lennossa tuottamia kaikuluotausääniä. Oletamme, että lepakot viivästyttävät lähtöään kuullessaan pöllön äänen, mutta eivät tee näin kuullessaan mustarastaan laulua. Tutkimus suoritetaan yhdeksänä yönä sekä kesä- että heinäkuussa.
Tutkimuksen avulla voidaan paremmin ymmärtää lepakoiden käyttäytymistä ja sopeutumista ympäristön muutoksiin.
Lisätietoja
väitöskirjatutkija Samanvitha Santusht,
yli-intendentti Thomas Lilley,