Suomen luonto

Suomen luonnon rikkautena on neljä erilaista vuodenaikaa. Näyttelyssä kuljetaan keväiseltä etelärannikolta sisämaan vehmaaseen kesään ja syksyisten peltolakeuksien, metsien ja soiden kautta pohjoisen hyytävän kylmään talveen. Matkalla kohdataan soitimella tanssivat kurjet, talviunille valmistautuva mesikämmen sekä uhmakkaasti taistelevat hirvisonnit.

Suomessa luonto on lähellä joka puolella. Matka merenrantaan tai metsään ei ole pitkä edes isoissa kaupungeissa, ja luontokokemuksista voi nauttia myös kivitalojen katveessa. Vaahteran oksalla kuulu cityhuuhkaja on saanut saaliikseen kanin ja puiston penkin alla tuhisee siili. Entä mikä mahtaakaan rapistella roska-astiassa?

Vuodenajat värittävät suomalaista maisemaa

Luonnossamme näkyvät Suomen pohjoinen sijainti ja ankara ilmasto. Huikean valoisan mutta lyhyen kesän vastapainona on pitkä, pimeä ja kylmä talvi. Etelässä voi ihailla reheviä lehtoja ja viljavia peltoja, mutta tuhannen kilometrin päässä kulkijan ympärillä aukeavat pohjoisen suuret suot ja korkealle kohoavat tunturit.

Itäisen Suomen jylhät vaaramaisemat ja siintävät salot vaihtuvat Sisä-Suomen metsäseuduiksi ja lopulta lännessä aukeavat laajat lakeudet. Eläin- ja kasvikuntammekin on sekoitus eteläisten, pohjoisten ja itäisten lajien sitkeitä edustajia.

Kulje saaristosta tuntureille

Myös aika on jättänyt omat jälkensä. Suomea peitti jääkauden aikana parin kilometrin paksuinen mannerjäätikkö, joka muokkasi maisemaa vetäytyessään kohti pohjoista.

Jääkauden muistona maassamme on myös lajeja, joita ei tavata missään muualla maailmassa. Nykyinen lajistommekin muuttuu ja muokkautuu jatkuvasti ympäristönmuutosten myötä. Tule ja tutustu Suomen ainutlaatuiseen lajistoon!

Dioraaman rakentaminen