Kerro hiukan itsestäsi
Olen 21-vuotias taloustieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Opiskelen nyt toista vuotta taloustiedettä. Vapaa-ajallani käyn yliopiston salilla Unisportilla ja luen kirjoja.
Mikä sai sinut hakeutumaan juuri tälle koulutusalalle?
Taloustiede alana oli ollut minulle melko tuntematon, kunnes lukiossa sain tietää siitä enemmän. Tutustuttuani taloustieteeseen tarkemmin se tuntui minulle sopivalta alalla. Matemaattinen ja faktoihin perustuva tutkimus taloudesta ja yhteiskunnasta sekä laajempiin kokonaisuuksiin keskittyminen vetosi minuun.
Mikä on ollut opinnoissasi parasta tähän mennessä?
Opinnot ovat muuttuneet koko ajan mielenkiintoisimmiksi ja haastavammiksi, mikä on mielestäni todella hyvä asia. Opiskelu on ollut palkitsevaa ja motivaatio on pysynyt yllä. Olen myös lähtenyt ainejärjestötoimintaan mukaan. Järjestömme Kansantaloustieteen opiskelijat ry on erityisen aktiivinen ja sen toimintaan on matala kynnys liittyä. Voinkin suositella sitä kaikille.
Miksi päätit tulla juuri Helsingin yliopistoon?
Helsingin yliopiston taloustieteen koulutuksen perinteinen ja hyvä maine olivat isoja syitä. Toisaalta Helsingin yliopisto on Suomen johtava yliopisto melkein kaikilla mittareilla. Lisäksi Helsingin yliopiston matemaattisesti painottunut tutkinto on erityisesti ekonomistin työhön todella hyvä pohja. Helsingissä toimii myös lukuisia osakuntia ja erilaisia järjestöjä, joihin voi liittyä. Ne tuovat mielenkiintoista lisäsisältöä opiskeluun. Tämän lisäksi Helsingissä on paljon tapahtumia ja tekemistä opiskelujen ulkopuolella. Myös työpaikat ovat keskittyneet Helsinkiin, mikä on selvä etu muihin yliopistoihin.
Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa? Onko sinulla jo urasuunnitelmia tai toiveammattia?
Minulla ei ole vielä täysin selkeää näkemystä siitä, missä haluaisin työskennellä. Taloustieteen hyvä puoli on se, että tutkinnolla voi hakea monipuolisiin tehtäviin niin julkiselle puolelle kuten Suomen Pankkiin tai yksityiselle puolelle liikepankkeihin. Konsulttiyrityksiin on myös työllistynyt useita opiskelijoita. Omalta osaltani en ole sulkenut pois jatko-opiskelujen mahdollisuuttakaan. Tohtorikoulutus ja tutkijan ura on todella mielenkiintoinen uravaihtoehto.
Onko sinulla antaa neuvoja tälle alalle hakeville?
Koska pääsykokeita ei ole, ylioppilaskirjoitusten hyvä suorittaminen on edellytys. Kannattaa panostaa erityisesti matematiikkaan. Pitkän matematiikan hyvä hallinta auttaa ensimmäisenä opiskeluvuotena, jonka aikana suoritetaan suurin osa pakollisista sivuaineista matematiikasta ja tilastotieteestä. Pitkä matematiikka ei kuitenkaan ole täysin välttämätöntä. Moni on pärjännyt hyvin vaikka lukiosta olisi ollut pitkäkin aika tai suoritettuna olisi ollut vain lyhyt matematiikka. Suosittelenkin rohkeasti hakemaan, jos taloustiede tuntuu kiinnostavan edes vähän.