Markku Montonen, Boliden FinnEx Oy
Terve, olen Markku Montonen, Helsingin Yliopistosta vuonna 2012 valmistunut geofyysikko.
Geofyysikkona malminetsinnässä

Olen työskennellyt heti valmistumisestani lähtien malminetsinnän parissa lähinnä Pohjois-Suomessa, Kevitsan kaivoksen ympäristössä. Lisäksi olen käynyt lyhyemmillä työmatkoilla Australiassa, Perussa, Turkissa sekä Serbiassa. Tämän hetkinen työnantajani on Boliden FinnEx Oy -niminen malminetsintäyhtiö ja toimipisteeni on Kevitsan kaivoksella Sodankylässä.

Valmistumiseni jälkeen työnkuvaani kuului lähinnä geofysikaalisten maastomittausten suunnittelu sekä toteutus. Ensimmäinen kesäni kului suurilta osin Sodankylän lukemattomilla ja unohtumattomilla soilla magnetometri selässä kävellen. Linjakilometrejä tuli mitattua muistaakseni noin 800. Talvi menikin sitten sähkökaapeleiden kanssa nahistellessa sekä moottorikelkalla ajon opettelussa. Tällöin kyseessä oli elektromagneettinen mittaus, jossa lähetinkaapeleiden kuljettaminen paikasta toiseen esittää erityisen suurta roolia. Tänä päivänä valtaosa työajastani kuluu erilaisten geofysikaalisten datasettien mallinnuksen sekä tulkinnan parissa. Tärkein tehtäväni on yhdessä geologien kanssa tuottaa kohteita timanttikairaukselle. Tässä tehtävässä tavoitteena on yhdistää kaikki käytettävissä oleva geofysikaalinen, geologinen sekä geokemiallinen data samaan kolmiulotteiseen malliin ja käyttää tätä mallia metallimalmien etsintään.

Kokonaisuutena olen ollut erittäin tyytyväinen uravalintaani ja mielestäni tämä ammatti sopii hyvin kaikille, jotka pitävät dynaamisessa ympäristössä työskentelemisestä, ongelmanratkaisusta sekä ulkoilmasta. Opiskelu Helsingin Yliopistossa antoi minulle kattavat perustiedot ammattini harjoittamiselle. Lisäksi opiskeluaikani kuuluu ehdottomasti yksiin parhaimmista muistoistani! Vinkkinä tuleville kolleegoilleni sanoisin sen, että kannattaa opiskella geofysiikan ja geologian lisäksi myös kemiaa. Oman näkemykseni mukaan tulevaisuuden tarve, etenkin malminetsinnässä, on ennen kaikkea osaavissa geotieteilijöissä, joilla on hallussaan kaikki kolme.