Hannu L. T. Heikkinen (Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväksylän yliopisto)

hannu.l.t.heikkinen@jyu.fi

Kasvatustieteen dekontekstualisaatio tarkoittaa lyhyesti sanottuna kehityskulkua, jossa koulutuksen ja kasvatuksen tutkimus sekä niitä koskeva tieto irtoavat yhteiskunnallisista, historiallisista, filosofisista ja ekologisista kehyksistään. Tieto nähdään neutraalina ja intressittömänä, puhtaana poliittisista tai ideologisista kytkennöistä. Tällainen tiedonihanne oli tyypillinen positivistisen paradigman valtakaudella. Käänne laadullisen tutkimuksen suuntaan merkitsi sitä, että tiedon ymmärrettiin rakentuvan tiettyjen kontekstuaalisten ennakkoehtojen perusteella.  Viime aikoina on kuitenkin esitetty puheenvuoroja, joissa väitetään dekontekstualisaation tekevän paluuta uusilla tavoilla. Se ilmenee tarkastelunäkökulmien yksilöllistymisenä ja psykologisoitumisena. Kasvatusfilosofi Gert Biestan mukaan tämä ilmenee oppimisen uudessa kielessä, joka palauttaa koulutuksen yhteiskunnalliset haasteet yksilöiden oppimisprosesseiksi. Tätä Biesta kuvaa myös käsitteellä learnification. Koulutuspoliittisten tekstien tutkimuksessa on huomattu, miten koulua on viime vuosikymmeninä hahmotettu joskus varsin kontekstittomina oppimisprosesseina, toisinaan myös yksinkertaisina, läpikotaisin hallittavissa olevina järjestelminä. Tällöin koulutuspolitiikka unohtaa koulujen kulttuurisen ja poliittisen kompleksisuuden sekä niiden paikalliset piirteet. Tämä puolestaan irrottaa esimerkiksi koulunuudistushankkeet konteksteistaan ja näin murentaa niiden onnistumisen mahdollisuuksia.  Dekontekstualisaatio näkyy myös yliopistojen tutkimus- ja opetustehtävien täyttämisessä: kasvatustieteiden tiedekuntien henkilöstörakenteessa on pantu merkille trendi, jossa tehtäväkuvien painopistettä siirretään kasvatuksen filosofisista, historiallisista ja yhteiskunnallista kysymyksistä oppimiseen ja yksilöpsykologiaan. Tämä siirtymä vaikuttaa myös kasvatustieteiden opiskeluun ja opettajien koulutukseen siten, että kasvatustyön yhteiskunnallisia ja poliittisia ulottuvuuksia tarkastellaan entistä vähemmän.

Arja-Sisko Holappa (Opetushallitus)

arja-sisko.holappa@oph.fi

Esiseminaarissa tarkastellaan kasvatus- ja opetusalan johtajuutta laajasta näkökulmasta varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja korkeakoulutuksen puolelta. Johtamisessa moninaisuuden ja hyvinvoinnin teemat kietoutuvat monilta osin yhteen. Puheenvuoroissa tarkastellaan muutosta varhaiskasvatuksen pedagogisen johtajuuden roolituksessa, moninaisuutta ja johtajuutta inklusiivisessa kouluyhteisössä, yliopistojen koulutusohjelmien johtamisen kysymyksiä sekä hyvinvoinnin näkökulmia opettajien ja rehtoreiden työssä. Alustusten lisäksi teemoja käsitellään toiminnallisin keinoin.

 

Päivi Siivonen (Itä-Suomen yliopisto), Nina Haltia (Turun yliopisto), Outi Ylitapio-Mäntylä (Oulun yliopisto), Johanna Kallio (Tampereen yliopisto) ja Anu Kajamaa (Helsingin yliopisto)

paivi.siivonen@uef.finina.haltia@utu.fi, outi.ylitapio-mantyla@oulu.fi, johanna.kallio@tuni.fi, anu.kajamaa@helsinki.fi

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran (ATS) perustamisesta. ATS 80 -juhlaseminaarissa kuullaan alustuksia ja pohditaan: Mihin tänään tarvitsemme aikuiskasvatusta? 

Joulukuussa 1940 Urpo Harva, aikuiskasvatuksen ensimmäinen professori Pohjoismaissa, oli mukana perustamassa Kansansivistysopillista Yhdistystä, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli kansansivistystyö yhteisen taistelutahdon ja yhteistunnon lujittamiseksi sodan runtelemassa maassa. Tuolloin tärkeää oli toivon ylläpitäminen ja lohtu siitä, että sota voisi lopulta johtaa ”kaikkien arvojen uudestaan arviointiin”. Vuonna 2020 haasteet ovat osin erilaisia - pakolaisvirrat, ilmastonmuutos, koronapandemia ja niiden synnyttämä eriarvoisuus, mutta yhtä lailla tarvitsemme taistelutahtoa ja yhteistuntoa niiden nujertamiseksi. Mitkä ovat nyt 80 vuotta myöhemmin aikuiskasvatustieteen ja aikuiskoulutuksen mahdollisuudet ja keinot vastata käsillä oleviin ongelmiin? Miten aikuiskasvatus voi osaltaan olla ylläpitämässä toivoa ja rakentamassa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää tulevaisuutta? Miten voimme nyt 80 vuotta Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran perustamisesta olla mukana ”lujittamassa eri yksilöiden ja yhteiskuntapiirien yhteis- ja vastuuntuntoa”?

Tässä esiseminaarissa pureudutaan aikuiskasvatuksen ajankohtaisiin teemoihin ja kuullaan tutkijoiden ajatuksia siitä, mikä aikuiskasvatuksen tutkimuksessa tällä hetkellä on ajankohtaista ja tärkeää. Keskustelijoina seminaarissa ovat aikuiskasvatuksen tutkijat ja opiskelijat eri yliopistoista. Juhlaseminaari järjestetään Helsingissä 14.12.2020 klo 13-16. Seminaarin järjestää Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura.

Henna Suomi (Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto), Heikki Ruismäki (Helsingin yliopisto) ja Inkeri Ruokonen (Turun yliopisto)

henna.m.suomi@jyu.fi

Esiseminaarin tavoitteena on kansallisen opettajankoulutusverkoston kohtaaminen musiikkikasvatuksen nykytilan tarkastelemiseksi ja kehittämiseksi opettajankoulutuksessa. Seminaariin kutsutaan opettajankoulutuksen musiikkia opettavia ja opetusharjoittelua ohjaavia opettajankouluttajia. Seminaarissa käsitellään opettajankoulutuksen opiskelijoille antamia musiikkikasvatuksen osaamisvalmiuksia eri koulutusasteilla. Lisäksi tarkastellaan valtakunnallisten musiikin opetussuunnitelmien perusteita ja niihin liittyviä teemoja, kuten musiikin oppimisen arviointikäytänteitä, musiikkiteknologian hyödyntämistä opetuksessa, etäopetuskokemuksia ja lukiodiplomeja.