Mitä tutkit?
Minua kiinnostaa valtioon tiivistynyt valta ja ns. julkinen valta. Vertailevasta näkökulmasta voi kysyä, missä puitteissa valtion valtaa on eri maissa, eri politiikkasektoreilla tai eri aikakausina käytetty. Kuinka laaja on julkisen vallan alue ollut? Ketkä valtionvallan käyttöön ovat osallistuneet? Miten julkisen vallan käyttöä on ohjattu ja säädelty? Missä määrin valtiolla on ollut omaehtoista ja itsenäistä toimijuutta ja missä määrin toimijuus on kietoutunut yhteen yhteiskunnassa vaikuttavien muiden vaikutusvaltaisten toimijoiden kanssa?
Valtio näyttää nykypäivästä katsoen itsestään selvältä ja ennalta-annetulta. Sitä se ei ole. Valtio on valtaresursseiltaan, oikeuksiltaan ja oikeutukseltaan monessa mielessä ylivertainen toimija, mutta siltikin vain yksi toimija yhteiskunnan vaikutusvaltaisista toimijoiden keskellä. Valtiovaltaa haastetaan ja valtion vallalle on ottajia. Yhteiskunnan sisäisten toimijoiden lisäksi, valtion on oikeutettava toimintansa ja otettava tilansa myös suhteessa valtiorajojen ulkopuolisiin ja valtiorajat läpäiseviin toimijoihin. Miten määrittyy se, mikä tämä valtio?
Mikä on tutkimuksessasi juuri nyt inspiroivaa?
Tutkimuskohteena valtio on kiehtova ja tärkeä siksi, että valtion luonne muovaa perustavanlaatuisesti sitä tilaa, joka jää muille yhteiskunnallisille toimijoille ja kansalaisille. Valtion kautta voi saada aikaan paljon hyvää ja paljon pahaa. Valtio voi olla vahva hyvin erilaisilla tavoilla. Historiasta ja nykypäivästä löytyy loputon määrä variaatioita samasta teemasta.
Suomessa valtiolla on ollut pohjoismaisessa, eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa perspektiivissä vahva asema. Erityisesti hallintovaltiona Suomi on historiallisesti katsoen poikkeuksellinen. Missään muussa maassa ei liene kirjoitettu yhtä paljon ministeriöiden ja erilaisten julkishallinnollisten laitosten historioita. Hallintovaltio Suomi on myös vanhempi kuin kansallisvaltio Suomi tai tasavaltainen, demokraattinen Suomi. Kun itsenäisen Suomen perustuslaki vuonna 1959 täytti 40 vuotta, valtioneuvosto juhli 150-vuotispäiväänsä.
INEQ tutkimusaloitteen puitteissa nämä valtiota koskevat kysymykset kääntyvät kysymyksiksi siitä, milloin ja millaisissa olosuhteissa valtion ja julkista valtaa on ohjattu siten, että sitä on systemaattisesti käytetty tasaamaan eriarvoisuutta tai -toisin sanoen - lisäämään yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa ja globaalistikin– sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti.
Millainen vaikutus tutkimuksellasi on yhteiskuntaan?
Hyvinvointivaltio on valtiollisena olomuotona nuori. Se on huomattavan radikaali, joidenkin tutkijoiden mielestä jopa vallankumouksellinen projekti – tosin siis rauhanomainen ja demokraattinen. Eriarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden tutkijoiden mukaan eriarvoisuus on yhteiskunnissa tasaantunut tyypillisesti sotien, luonnon katastrofien tai epidemioiden seurauksena. Moderni hyvinvointivaltio on tässäkin suhteessa erityinen ilmiö: yritys hallinnoida eriarvoisuutta ja luoda suhteellista tasa-arvoa ilman, että tarvitsee ajautua kollektiivisiin, hallitsemattomiin katastrofeihin, joista toipuminen kestää sukupolvien ajan. Hyvinvointivallankumouksellisuuden kärjessä ovat kulkeneet pohjoismaat malleineen. On globaalisti merkityksellinen kysymys, millaiset rakenteet, toimintatavat, tilanteet ja valtasuhdanteet ovat tukeneet ja 'palkinneet' tällaista toimintaa tai vastaavasti hillinneet ja sanktioineet päinvastaista toimintaa? Historiaa ei voi toistaa, mutta sitä tarkastelemalla hahmottaa kehityskulkuja ja asioiden välisiä suhteita, joilla on merkitystä myös tänä päivänä.
Hyvinvointivaltion historiasta oppii myös, ettei hyvinvointivaltiota ole saanut aikaan mikään lempeä hyvä tahto. Se on kova poliittis-yhteiskunnallinen ja myös huomattava kansantaloudellinen valinta. Hyvinvointivaltio on edellyttänyt jatkuvia kompromisseja yhteiskunnallisten päätoimijoiden kesken. Lopputulos kokonaisuudessaan ei liene ollut koskaan se, mitä joku yksittäinen toimijaryhmä on toivonut. On mennyt aikaa ja rahaa.
Valtioiden heikentymisestä globalisaation ja integraation vaikutuksesta on puhuttu kauan. Historiallisessa näkökulmassa valtio ole koskaan ollut sellainen kaikkivaltias monoliitti kuin nykykeskustelusta saattaisi toisinaan saada vaikutelman. Valtio ei ole koskaan ollut siisti paketti tai ennalta-annettu itsestäänselvyys. Vielä vähemmän sitä on ollut hyvinvointivaltio, joka toteutuakseen tarvitsee tuekseen poikkeuksellisen laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja on siksi erityisen hauras.