Helka-kirjastotietokannassa on käyttökatko torstaista 16.7.2020 klo 15:00 alkaen elokuun alkuun asti.

Katkon aikana et voi

  • lainata tai varata painettuja kirjoja,
  • kirjautua asiakastietoihisi Helkassa.

Katkon aikana voit

  • palauttaa kirjoja kirjastoon, mutta ne kirjautuvat palautuneiksi vasta katkon päätyttyä,
  • tehdä hakuja ja selata aineistoa, sekä käyttää kirjaston hankkimia e-aineistoja Helkassa. Huomaa kuitenkin, että painettujen kirjojen saatavuustieto ei näy Helkassa katkon aikana.

Kirjojen saatavuustiedoissa on joitakin puutteita jo ennen käyttökatkoa, koska tietoja ei voida päivittää Helkaan 18.6. alkaen. Näin ollen esimerkiksi kurssikirja saattaa olla hyllyssä, vaikka kaikki kappaleet näyttäisivät olevan lainassa tai kirja Helkan mukaan vasta tilauksessa. Tarkista siis saatavuus vielä katsomalla hyllystä tai soittamalla kirjaston asiakaspalveluun.

Voit tehdä varauksia Helkassa normaalisti torstaihin 16.7.2020 klo 15:00 asti. Käyttökatkon aikana varauksia ei voi tehdä.

Varaukset eivät automaattisesti siirry uuteen järjestelmään. Jos et ole 16.7. mennessä saanut varauksestasi saapumisilmoitusta, varaudu tekemään varauksesi uudelleen elokuussa, kun Helka on jälleen käytössä.

Helka-tietokannassa olevat asiakastietosi (yhteystiedot, lainat, saapuneet varaukset ja maksut) siirtyvät automaattisesti uuteen Helkaan.

Ota suosikit talteen ja varaudu uudistamaan tarvittaessa varauksesi

Jos sinulla on Helka-tietokannassa tallennettuja hakuja tai suosikkilistoja, ehdit ottaa ne talteen 16.7. mennessä. Varaukset ovat voimassa niin ikään 16.7.2020 saakka.

Huomaathan, että tekemäsi varaukset eivät siirry uudistuvaan Helka-tietokantaan, ellei varauksesta ole jo lähtenyt sinulle saapumisilmoitusta. Varaudu siis tekemään varauksesi uudelleen elokuussa, kun uudistunut Helka on käytössä.

Kirjautuminen uuteen Helkaan

Helsingin yliopiston opiskelijat ja henkilökunta kirjautuvat uuteen Helkaan yliopiston käyttäjätunnuksilla. Muut Helkan käyttäjät kirjautuvat uuteen Helkaan sähköpostiosoitteellaan. Helka lähettää kirjautumislinkin sähköpostiisi.

Helka-kirjastotietokanta on poissa käytöstä heinäkuussa. Katkon aikana Helsingin yliopiston kirjastosta ei voida toimittaa kirjoja kaukolainoina muihin kirjastoihin. Artikkelien kaukolainaaminen jatkuu normaalisti.

Helsingin yliopiston kirjaston käyttäjät voivat tilata kaukolainoja muista kirjastoista myös Helka-katkon aikana. Kannattaa kuitenkin huomata, että pandemia on sulkenut kirjastoja ympäri maailmaa ja monissa Suomen korkeakoulukirjastoista on niin ikään palvelukatko uuden kirjastojärjestelmän käyttöönoton vuoksi juuri heinäkuussa.

Kirjaston aineistohankinnassa (tilausten tekemisessä ja käsittelyssä) on katko 15.6.-31.7.2020.

Katkon aikana yliopistolaiset voivat tehdä hankintaehdotuksia lomakkeella normaaliin tapaan, mutta ehdotuksia ei päästä kirjastossa käsittelemään ennen kuin Helkan käyttökatko on ohi heinä-elokuun vaihteessa.

Syksyn 2020 kurssivaatimuksiin liittyvät hankintapyynnöt onkin pyydetty tekemään jo 15.5.2020 mennessä, jotta aineistot varmasti ovat käytettävissä syyslukukauden alussa. Elokuussa eteenpäin välitetyt tilaukset eivät välttämättä ehdi syyslukukauden alkuun.

Jos olet tallentanut Helkaan omia suosikkilistoja, ehdit ottaa ne talteen 16.7.2020 mennessä.

Voit tallentaa suosikkilistasi viitteet esimerkiksi eri viitteidenhallintaohjelmiin tai lähettää ne itsellesi sähköpostilla.

Kirjaudu Helkan asiakastietoihin > Suosikit > Valitse haluamasi viitteet > Sähköposti tai Vie  > valitse haluamasi formaatti.

Helkan hakuliittymä on käytettävissäsi katkon aikana ja kirjaston hankkimiin e-aineistoihin pääsee Helkan kautta.

Yliopistolaiset pääsevät kirjaston hankkimiin e-aineistoihin usein myös suorilla linkeillä.

E-aineistot toimivat etäkäytössä normaalisti.

Kaisa-talo on auki 1.6.-23.8. ma-pe klo 8-18. Kampuskirjastot Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä pysyvät suljettuina ainakin elokuun alkuun asti.

Kaisa-talossa on käytössä rajoitetut palvelut koko kesän ajan. Helkan käyttökatkon aikana painettua aineistoa ei voi lainata. Kirjoja voi palauttaa Kaisa-taloon, mutta ne kirjautuvat palautuneiksi vasta katkon päätyttyä. Noutoa odottavat varaukset voi hakea tavalliseen tapaan omatoimisesti. Noudata Kaisa-talon aulassa olevia toimintaohjeita varauksia hakiessasi.

Katso tarkemmin kirjaston palveluista poikkeustilannesivultamme.

Kirjastojen palvelualustan uusiminen on monivaiheinen hankinta- ja käyttöönottohanke, jota on valmisteltu Suomen korkeakoulukirjastoissa yli kaksi vuotta. Asiakkaille näkyvä katko ajoitetaan Helsingin yliopiston kirjastossa heinäkuuhun, sillä silloin kirjastossa ja verkkopalveluissa on vähiten kävijöitä, tilastojen mukaan vain muutama prosentti lukukauden vilkkaimista päivistä.

Ikävä kyllä koronapoikkeustilan aiheuttamia rajoituksia kirjaston tilojen käytössä ei voitu projektiaikataulussa ennakoida. Asiakkaille näkyvä katko Helkassa pidetään kuitenkin mahdollisimman lyhyenä.

Opinnäytteiden tekijöiden ja tutkijoiden käytössä ovat kaikki kirjaston hankkimat elektroniset lehdet ja kirjat myös Helkan käyttökatkon aikana.

Nykyisen Helkan taustajärjestelmä (kirjastojärjestelmä) on parikymmentä vuotta vanha. Kahdessa vuosikymmenessä järjestelmä on teknisesti täysin vanhentunut.

Myös opiskelu, opetus ja tutkimustyö yliopistossa ovat muuttuneet paljon. Kirjaston tehtävän ydin on siirtynyt painettujen kirjojen logistiikkakeskuksesta digitaalisten sisältöjen hankkijaksi sekä avoimien julkaisujen ja datan käytön mahdollistajaksi. Digiloikkaava yliopisto tarvitsee ajantasaisen alustan myös kirjastopalveluilleen.

Helkan uusi palvelualusta on suunniteltu tutkimusorientoituneen yliopiston kirjaston tarpeisiin. Se tarjoaa kirjastolle entistä huomattavasti tehokkaammat työkalut elektronisten aineistojen (e-kirjat, e-lehdet, tietokannat) hankkimiseen ja asiakkaille helppoja työkaluja niiden etsimiseen ja käyttöön.