Vielä 1800-luvun alussa joka kymmenes kuolintapaus Suomessa oli isorokon aiheuttama. Tilanne muuttui, kun tautia vastaan kehitettiin rokote. Isorokko on ensimmäinen sairaus, joka on rokotuksin saatu hävitettyä maailmasta. 

Rokonistutus eli rokon ehkäisy keinotekoisesti aiheutetun isorokon avulla tunnettiin Intiassa jo yli 2000 vuotta sitten. Eurooppaan menetelmä levisi vähitellen 1700-luvun aikana. Vuonna 1798 englantilainen lääkäri Edward Jenner julkaisi havainnon siitä, että myös lehmärokkotartunta antaa immuniteetin isorokkoa vastaan. Uusi keksintö, rokotus, oli ensimmäinen konkreettinen keino parantaa kansanterveyttä.

Suomen isorokkorokotuksista huolehti aluksi Suomen Talousseura ja vuodesta 1825 lääkintäviranomaiset. Rokottajina toimivat lääkärit, lukkarit ja kätilöt. Rokotusta vastustettiin mm. uskonnollisin perustein. Sen yleistymistä hidastivat myös taloudelliset syyt, rokottajapula sekä rokotteen huono säilyvyys. Pakolliseksi isorokkorokotus tuli Suomessa 1880-luvulla.

Lehmärokko oli harvinainen tauti, joten rokkoainetta ei ollut helposti saatavilla. 1800-luvulla tavaksi tuli ns. käsivarresta käsivarteen rokotus, joka kuitenkin levitti tarttuvia tauteja kuten kuppaa. Tästä syystä lehmärokkoa alettiin viljellä vasikoissa.

Mikrobien merkitys taudinaiheuttajina havaittiin 1800-luvun loppupuolella. Lääketiede mullistui, ja uusien menetelmien kehittäminen sairauksien torjumiseksi alkoi. Erilaisia rokotteita kehitettiin ja vakavia tartuntoja saatiin niiden avulla vähennettyä merkittävästi. Vuonna 1980 WHO julisti isorokon hävitetyksi maailmasta.

Isorokkorokotuksen aiheuttamia rokkorakkuloita lapsen käsivarressa kuusi, kymmenen ja neljätoista päivää rokotuksen jälkeen.Arvo Ylpön 1918–1920 Saksassa teettämät vahamallit esittävät isorokkorakkuloita sekä isorokon arpia lapsen kasvoilla.Rokottaminen tapahtui 1800-luvulla yleensä lansetilla.