Liekki ja miekka - Mannerheim ja Yliopisto

Helsingin yliopistomuseossa on esillä 28.6.2019 saakka pop up -näyttely, joka valottaa Gustaf Mannerheimin ja Helsingin Yliopiston läheistä suhdetta Suomen ja koko Euroopan murrosvaiheessa. Suomen hallitusmuodon vielä ollessa työn alla keväällä 1919 toimi Suomen valtionhoitajana kenraali, vapaaherra Gustaf Mannerheim. Itsenäisen Suomen ensimmäisessä yliopistollisessa promootiossa toukokuussa 1919 valtionhoitajalle myönnettiin filosofian kunniatohtorin arvo kiitokseksi hänen tieteellisistä ansioistaan Keski-Aasian matkan aikana tehdystä työstä sekä yliopiston ja nuoren valtiovallan välien lujittamiseksi. Valtionhoitaja Mannerheimin tytär Sophy Mannerheim sai kunnian esiintyä promootiossa yleisenä seppeleensitojattarena. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin, talvisodan päätyttyä, antoi Mannerheim ylipäällikkönä puolestaan yliopistolle Vapaudenristin tunnustuksena isänmaan hyväksi tehdystä työstä ja annetuista uhrauksista. Kun tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta tästä moniulotteisesta promootiosta, ovat Mannerheimin muistoa ja Yliopiston historiaa vaalivat tahot halunneet nostaa esiin tätä tärkeää yhteyttä ja juhlia akateemista kevättä yhdessä.

Näyttely on tehty yhteistyössä Mannerheim-museon kanssa.

Näyttely on avoinna 27.3.–28.6.2019 ti-to klo 12–18, pe 12–16. Fabianinkatu 33. 3. krs (yliopiston päärakennus).

Lounasopastukset (30 min) klo 12.00: 2.4., 16.4., 14.5., 28.5., 11.6. ja 25.6.

Yleisöopastus 4.6.2019 klo 17.00