Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu on kouluyhteisö, jossa opiskelevat peruskoulun alaluokkalaiset esikoululaisista alkaen, peruskoulun yläluokkalaiset , lukiolaiset ja opettajaharjoittelijat. Oppilaita koulussa on noin 940, opettajaharjoittelijoita noin 250 ja henkilökuntaa noin 110. Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan osana vastaamme opettajien perus- ja täydennyskoulutuksesta. 

Toiminta-ajatuksemme mukaisesti Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä. Koulun kaikessa toiminnassa pyritään kestävän kehityksen elämäntapaan. Lukiomme sai kesällä 2008 ensimmäisenä pääkaupunkiseudun lukiona arvostetun ympäristösertifikaatin, syksyllä 2010 Vihreän lipun ja syksyllä 2014 kestävän kehityksen sertifikaatin.

Toiminta-ajatus

Viikin normaalikoulussa on hyvä oppia ja turvallista työskennellä yhdessä. 

Arvot

TYÖKUMPPANUUS
Viikin normaalikoulu on lasten, nuorten ja aikuisten työpaikka, jossa jokaisella on oikeus tehdä työtään rauhassa ja turvallisin mielin. Tavoitteena on luoda koulun henki, työkumppanuus, jolle on ominaista avoimuus, rehellisyys, keskinäinen kunnioitus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu ja turvallisuus.

KESKINÄINEN KUNNIOITUS
Viikin normaalikoulun yhteisössä on monenlaisia, monenikäisiä ja monissa tehtävissä olevia ihmisiä. Moninaisuus on voimavara, jota suojellaan ja vaalitaan. Kouluyhteisön toiminnassa näkyvät toisen kuunteleminen ja huomioon ottaminen. Ihmisen arvostus ja huomaavainen käytös ovat miellyttävän ja tuloksekkaan yhteistyön edellytyksiä.