Opiskelijaksi normaalilyseon lukioon

Lukiomme on laaja-alainen yleislukio. Kannustamme opiskelijoitamme itsenäiseen työskentelyyn, vankan yleissivistyksen hankkimiseen, tutkivaan oppimiseen ja tieteelliseen ajatteluun. Opiskelijoilla on mahdollisuus lukioaikanaan suorittaa opintoja Helsingin yliopistossa. Arvostamme myös luovuutta ja kädentaitoja. Norssissa voi suorittaa kotitalouden, kuvataiteen, käsityön ja liikunnan lukiodiplomit.

Järjestämme runsaasti erilaisia teemapäiviä, opintokäyntejä museoihin ja näyttelyihin, käymme teattereissa ja oopperassa. Toukokuun alussa vietämme perinteistä Norssin päivää ja toukokuun lopussa otamme mittaa Ressusta urheilun merkeissä.

Avoimet ovet

Helsingin normaalilyseon lukiossa opiskelusta kiinnostuneille ja lukioon hakeville peruskoululaisille järjestetään tutustumistilaisuus keskiviikkona 24.1.2024 klo 18 juhlasalissa.

Lukuvuoden 2023-2024 aloitus

Tietoja syksyllä 2023 aloittaville lukion ensimmäisen vuositason opiskelijoille: Ohjeita aloittaville lukiolaisille.

Muutamia lukuja

Opiskelijoita on noin 245 ja aloituspaikkoja 80. Samassa rakennuksessa toimivat peruskoulun luokat 1–5 ja 7–9. Ryhmäkoko on vähintään 10 opiskelijaa, tavallisen koon ollessa noin 20–30.

Edellisten lukuvuosien lukioon valittujen alimpia keskiarvoja:

2019–2020: 9,33

2020–2021: 9,50

2021–2022: 9,46

2022–2023: 9,62

2023-2024: 9,67