Suomessa joka neljäs jäkälälaji on uhanalainen. Vuosien 2010 ja 2019 uhanalaisuusarviointien välillä osuus lähes kaksinkertaistui. Jäkälät ovat osa yhtä luonnon tehokkaimmista symbiooseista ja muodostavat merkittävän osan Suomen luonnon evoluutiohistoriasta. Vaikka arviolta 20 % maan uhanalaisista jäkälälajeista kasvaa arktisen alueen eteläpuolella, niiden ekologiasta ja monimuotoisuudesta on edelleen niukasti tietoa. Tämän vuoksi useimpien alueen jäkälien uhanalaisuutta ei tällä hetkellä kyetä arvioimaan.
Arktinen alue lämpenee lähes neljä kertaa maailmanlaajuista keskiarvoa nopeammin, mikä on lyhentänyt lumipeitteen kestoa ja muuttanut pohjoisen elinympäristöjä. Lumella on monitahoinen rooli: se toimii jäkälille eristeenä ja tarjoaa kuivina kausina sulavettä. Toisaalta se myös rajoittaa yhteyttämistä ja lyhentää kasvukautta. Puurajan siirtyminen ja metsien muutos muokkaa subarktisia ekosysteemejä tavoilla, joita ei vielä täysin tunneta.
Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tutkijana työskentelevä Lilith Weber selvittää väitöstutkimuksessaan subarktisten jäkälien monimuotoisuutta ja jäkäläyhteisöjen muutoksiin vaikuttavia ympäristötekijöitä. Weber teki kenttätutkimuksen Kilpisjärven ja Kevon tutkimusasemilla Pohjois-Suomessa.
Väitöskirja koostuu kolmesta artikkelista, joista ensimmäisessä Weber tarkastelee ilmastonmuutoksen vaikutusta jäkäliin subarktisissa ja vuoristoekosysteemeissä. Toinen artikkeli yhdistää kattavat aineistot kahden Pohjois-Suomen alueen päällyskasveihin kuuluvista jäkälistä pienilmastomittauksiin ja pienen mittakaavan satelliittikuviin. Näiden aineistojen sekä tilastollisen mallinnuksen avulla tunnistetaan lajien levinneisyyteen ja lajiyhteisöjen rakenteeseen vaikuttavia ympäristötekijöitä. Kolmas artikkeli dokumentoi aiemmin taltioimatonta rupijäkälien monimuotoisuutta Suomen subarktisella alueella ja osoittaa, että tutkittavaa riittää myös alueilla, joita pidetään suhteellisen tarkkaan kartoitettuina.
Tulokset kertovat seikkaperäisen ja pienen mittakaavan tutkimuksen merkityksestä luonnonsuojelulle. Tehokkaan suojelun ja ennallistamisen suunnittelu edellyttää käytännössä jäkälien elinvoimaisuuden kannalta suotuisten ympäristöjen, kasvualustojen ja ilmasto-olosuhteiden tunnistamista.
– Jäkäläkadon välitön riski tarkoittaa sitä, että nykytiedon perusteella voidaan ja pitääkin tehdä suosituksia, vaikka samalla tunnustettaisiinkin asian monimutkaisuus, Weber toteaa väitöskirjansa johtopäätöksissä.
Tutkimus perustuu pitkälti kenttätyöhön kahdella Pohjois-Suomessa sijaitsevalla tutkimusasemalla, Kilpisjärvellä ja Kevossa. Asemat ovat osa valtakunnallista yliopistojen tutkimusasemaverkostoa, joka tarjoaa tutkijoille kestävän kenttätutkimusinfrastruktuurin ja Suomen monimuotoisen luonnon paikallistuntemusta. Ilman tätä verkostoa Weberin työn kannalta olennaista pienen mittakaavan ekologista aineistoa olisi vaikea kerätä ja ylläpitää.
Kilpisjärven alue on yksi Suomen tärkeimmistä subarktisista jäkälien elinympäristöistä. Weber on myös osallistunut Kilpisjärven tiedepolkusovelluksen toteuttamiseen. Sovellukseen sisältyy helmikuussa 2023 tallennettu webinaari, jossa kerrotaan jäkälien monimuotoisuudesta ja alueen ekologisesta merkityksestä suurelle yleisölle.
FM Lilith Weber väitteli perjantaina 24.4.2026 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ’Subarctic lichen diversity – effects of climate change and snow’. Vastaväittäjänä oli Rebecca Yahr Edinburghin kuninkaallisesta kasvitieteellisestä puutarhasta ja kustoksena professori Jouko Rikkinen.
Tieteelle entuudestaan tuntematon jäkälälaji Lecanoropsis prolificans kuvattiin virallisesti vuonna 2024 useasta eri kohteesta kerättyjen näytteiden perusteella. Yksi kohteista oli Pikku-Mallan (69.054171, 20.764048) järvelle viettävät metsärinteet. Julkaisu ei sisälly väitöskirjaan, mutta löydös on huomionarvoinen Kilpisjärven kannalta, sillä Mallasta kerätty aineisto vaikutti lajin alkuperäiseen kuvaukseen.