Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Bio- ja ympäristöalan osaajia tarvitaan monipuolisesti yhteiskunnan eri alueilla. Bio- ja ympäristötieteellisellä tiedolla on keskeinen merkitys mm. terveydenhuollossa ja lääketieteessä, luonnonvarojen kestävässä hyödyntämisessä, ratkaisujen löytämisessä ympäristöongelmiin, elintarviketuotannossa sekä monilla teollisuuden aloilla.

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta on keskeinen osa Viikin kampuksen tutkimus- ja opetuskeskittymää. Tiedekunta ja sen lähiyksiköt muodostavat Suomen laajimman bio- ja ympäristötieteellisen tutkimuksen ja opetuksen kokonaisuuden. Tiedekunnan vahvuutena on tutkimuksen korkea laatu sekä monipuoliset ja vetovoimaiset tutkimus- ja opetusalat. Tavoitteena on kouluttaa työmarkkinoilla kilpailukykyisiä bio- ja ympäristötieteellisen alan asiantuntijoita, joilla on kansainvälisen akateemisen asiantuntijan tiedot ja taidot.

Tiedekuntaan kuuluu biotieteiden ja ympäristötieteiden laitokset.

Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa opetus annetaan pääosin Viikin kampuksen moderneissa tutkimus- ja opetustiloissa. Lisäksi Lahden yliopistokampuksella on ympäristöalan tutkintokoulutusta. Opetusta annetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Opiskelu on monimuotoista. Luentojen ja pienryhmätyöskentelyn lisäksi on laboratorio- ja maastokursseja. Pääosa maastokursseista pidetään tiedekunnan kenttäasemilla Lammilla, Kilpisjärvellä ja Tvärminnessä. Useissa pääaineissa opinnot sisältävät myös opinto- ja tutkimusretkiä ulkomaille. Työ- ja tutkimusharjoittelua on mahdollista tehdä kotimaassa ja ulkomailla. Maisterivaiheen lopputyön kokeellisen osuuden aineistoa voit kerätä tai suorittaa lopputyön kokeellisen osuuden valitsemassasi tutkimusympäristössä. Myös tiedekunnan piirissä toimivissa tutkimusryhmissä on runsaasti ulkomaisia tutkijoita. Tutkimusryhmissä ilmapiiri on kansainvälinen ja työkielenä käytetään englantia.

Opetuksessa yhdistyvät usein luento- ja verkko-opetus. Luento- ja muuta opiskelumateriaalia on saatavana virtuaalisilla oppimisalustoilla. Eliöiden ja elinympäristöjen lajintunnistukseen on kehitetty erillinen verkko-oppimisympäristö.

Viikissä on kampuksen oma tiedekirjasto. Sen yhteydessä on myös kaupunginkirjaston Viikin toimipiste. Lahden yliopistokampuksella on alueella toimivien korkeakoulujen yhteinen tiedekirjasto.

Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijana sinulla on mahdollisuus lähteä opiskelijavaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Helsingin yliopistolla on yli 500 vaihtokohdetta ympäri maailman. Jakso ulkomailla antaa

  • kansainvälisen lisän tutkintoosi, ja saat kansainvälistä osaamista omalta alaltasi. Hyvin suunniteltu opiskelijavaihto tuo osaamiseesi monipuolisuutta ja ainutlaatuisuutta!
  • Saat uudenlaisen näkökulman maailmaan, opit myös itsestäsi ja kielitaitosi vahvistuu.
  • Tutustut kohdemaan kulttuuriin uudella tavalla, tapaat uusia ihmisiä ja saat erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua alallasi kansainvälisesti.

Tutustu ulkomailla opiskeluun, Helsingin yliopiston vaihtokohteisiin sekä vaihtokokemuksiin.

Helsingin yliopistossa pyrimme siihen, että yliopisto olisi kaikin tavoin esteetön oppimisympäristö ja kaikilla olisi mahdollisuus suorittaa haluamiaan opintoja.

Mikäli tarvitset vamman, sairauden tai oppimisvaikeuden takia erityisjärjestelyitä opinnoissasi tai esimerkiksi tenttitilanteessa, sinun on hyvä sopia opetuksen erityisjärjestelyistä heti opintojen alkaessa ja myöhemminkin tilanteen muuttuessa.

Käytännön järjestelyistä sovitaan yleensä opetuksen yhteydessä, keskustele siis rohkeasti opettajiesi kanssa.

Erityisjärjestelyt opiskelussa, toisin sanoen yksilöllinen oppimisen tuki opetuksen yhteydessä, merkitsee yleensä lisäaikaa tehtävien tai tentin tekemisessä, sähköistä ja ennakolta saatavissa olevaa opetusmateriaalia, opetustilojen esteettömyyttä ja vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Jos kaipaat lisätietoja erityisjärjestelyistä, laita sähköpostia osoitteeseen specialneeds@helsinki.fi. Voit myös hakea erityisjärjestelyitä valintakokeeseen.

Yliopisto-opiskelijoille on tarjolla palveluja ja etuja liittyen muun muassa asumiseen, ruokailuun, terveydenhuoltoon sekä hyvinvointiin ja liikuntaan. Lisäksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) reilun 250 opiskelijajärjestön joukosta jokainen voi valita oman juttunsa ja yhteisönsä. Lisätietoa löydät verkkosivuiltamme.