Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista. Henkilöstömme kokonaismäärä on 7 500 ja meillä opiskelee 36 500 tutkinto-opiskelijaa. Yliopistopalvelut auttavat kansainvälistä yhteisöämme keskittymään yliopiston ydintehtäviin: tutkimukseen, opetukseen, opiskeluun ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuspalvelut osana yliopistopalveluja edistää yliopiston tutkimusedellytyksiä, vastaa yliopiston omasta tutkimusrahoituksesta ja tuottaa tutkimuksen asiantuntijapalveluita. Palvelua tuotetaan sekä lähipalveluna kampuksilla että yhteisinä palveluina yliopistotasolla.

Helsingin yliopisto arvioi tutkimustoimintansa laatua ja vaikuttavuutta säännöllisesti.
Haemmekin nyt tutkimuspalveluihin PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan yliopiston vuosien 2011-2017 tutkimuksen arvioinnin projektin suunnittelusta ja toteutuksesta.

Tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota mm. julkaisuihin, tohtorikoulutukseen, tutkimusympäristöihin, tutkimusrahoitukseen, tutkimusstrategiaan sekä tutkimuksen hyödyntämiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, joten tutkimuskentän monipuolinen tuntemus ja vähintään ylempi korkeakoulututkinto antavat sinulle hyvän pohjan menestyäksesi projektipäällikön tehtävässä. Odotamme sinulta itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta sekä hyvää organisointikykyä projektin vastuullisena vetäjänä. Projektipäällikön roolissa olet jatkuvassa ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa yliopiston sisäisten sidosryhmien kanssa, joten rakentavat viestintä- ja yhteistyötaidot ovat myös tarpeen.

Arvostamme erityisesti näyttöä arviointiprojektien menestyksellisestä toteuttamisesta, näkemystä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista sekä bibliometristen menetelmien käyttökokemusta. Toivomme sinulta sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisua kotimaisten kielten lisäksi myös englanniksi, hyviä neuvottelu- ja esiintymistaitoja sekä tietoteknisiä valmiuksia.

Tehtävässä pääset aitiopaikalle tutustumaan yliopistomme monialaiseen tutkimuskenttään ja Helsingin yliopiston tutkimustoiminnan tulevaisuuteen. Työssäsi tukena ovat tutkimuspalveluiden asiantuntijakollegat. Työkyvystäsi huolehdimme joustavien työaikojen ja kattavan työterveyshuollon avulla.

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuskehikon tasoon 11. Lisäksi maksamme henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Tehtävä täytetään neljän kuukauden koeajalla. Projekti päättyy 30.6.2019.

Jätä hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta Hae paikkaa -linkistä. Liitä mukaan ansioluettelo. Yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat jättävät hakemuksensa tehtävään SAP HR -portaalissa.

Lisätietoja tehtävästä antavat kehitysjohtaja Ritva Dammert, ritva.dammert(at)helsinki.fi, puh. 050 5687969 ja tutkimushallinnon palvelupäällikkö Sipo Vanhanen, sipo.vanhanen(at)helsinki.fi, puh.050 3175321.

Hae viimeistään 09.05.2017

Haku päättyy

tiistai, toukokuu 9, 2017