Helsingin yliopiston kirjasto on maan suurin monialainen yliopistokirjasto. Helsingin yliopiston kirjastossa työskentelee 170 henkilöä ja kirjaston budjetti on noin 21 miljoonaa euroa. Helsingin yliopiston kirjasto on yliopiston erillinen laitos, joka toimii neljällä kampuksella ja verkossa.

Haemme Helsingin yliopiston kirjastoon

TIETOASIANTUNTIJAA

määräaikaiseen työsuhteeseen 1.5.2017–31.12.2019.

Tietoasiantuntijan työtehtävät painottuvat kirjaston avoimen tieteen palveluihin, erityisesti tutkimusdatan hallintaan, avoimeen julkaisemiseen, rinnakkaistallentamiseen ja metriikkaan.

Tehtäviin kuuluu analyyttisyyttä vaativia raportointi- ja selvitystehtäviä. Tietoasiantuntija osallistuu kirjaston tutkimuksen palveluja koskevaan asiakasviestintään sekä neuvonta- ja koulutustilaisuuksiin ja niiden organisointiin. Tietoasiantuntija osallistuu kirjaston neuvonta-, esittely- ja asiakaspalvelutehtäviin tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Tehtävän hoito edellyttää avoimen tieteen ja avoimen julkaisemisen toimintatapojen, metriikoiden sekä tutkimuksen näkyvyyden edistämisen osaamista. Tehtävässä vaaditaan hyviä viestintä-, opetus- ja vuorovaikutustaitoja sekä suomen että englannin kielellä, laaja-alaista ymmärrystä monitieteisen yliopiston tieteellisen kommunikaation ja julkaisemisen kentästä sekä erinomaisia tietoteknisiä valmiuksia. Parhaat valmiudet tehtävän hoitoon antaa ylempi korkeakoulututkinto, informaatiotutkimuksen opinnot sekä kokemus vastaavista työtehtävistä yliopistoympäristössä.

Toivomme, että olet tottunut organisoimaan työtehtäviäsi, työskentelemään joustavasti ajoittain aikataulupaineisissa tehtävissä ja että olet innokas kehittymään ja kehittämään palveluja ja osaamista yhteistyössä kirjaston muiden asiantuntijoiden kanssa. Odotamme taitoa työskennellä sekä itsenäisesti että yhteistyössä eri tiimien ja yhteistyötahojen kanssa.

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuuskehikon tasoon 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Bruttopalkka on noin 3 000-3 600 euroa kuukaudessa henkilön osaamisesta ja kokemuksesta riippuen. Tehtävässä on 4 kuukauden koeaika. Tehtävä sijoittuu kirjaston Tutkimuksen palvelut -palvelukokonaisuuteen.

Hakemus jätetään Helsingin yliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta Hae paikkaa -linkistä. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat jättävät hakemuksensa tehtävään SAP HR -portaalissa. Hakemukseen liitetään ansioluettelo (CV). Hakuaika päättyy 31. maaliskuuta 2017.

Lisätietoja tehtävästä antavat tietoasiantuntija Marja Moisio, marja.moisio(at)helsinki.fi, puh. 0503001740 ja palvelujohtaja Pälvi Kaiponen, palvi.kaiponen(at)helsinki.fi, puh. 0504151671.

Hae viimeistään 31.03.2017

Haku päättyy

perjantai, maaliskuu 31, 2017