Tila- ja kiinteistökeskus (www.helsinki.fi/tila) on Helsingin yliopiston erillinen laitos, joka vastaa yliopistokonsernin omistuksessa ja yliopiston käytössä olevien kiinteistöjen ja toimitilojen omistamiseen, kehittämiseen, hallintaan ja palveluihin liittyvistä tehtävistä. Toimitilaa on noin 600 000 m2 yli 300 rakennuksessa. Tila- ja kiinteistökeskus toimii kaikilla yliopiston kampuksilla. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli noin 130 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on 340.

Tvärminnen eläintieteellinen asema on yksi yliopiston tutkimusasemista, ja se sijaitsee Suomenlahden suulla Hankoniemen kaakkoiskulmassa. Asema toimii moninaisen korkeatasoisen biologisen tutkimuksen tukikohtana ja tarjoaa tiloja kenttäkursseille ja seminaareille.

Haemme Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle, Hankoon

SIIVOOJAA

määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 3.6.- 31.8.2017 (sijaisuus).

Siivoojan tehtävänä on eläintieteellisen aseman erityyppisten tilojen ylläpito- ja perussiivous sekä tekstiilihuolto. Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva ammatillinen koulutus ja/tai vankka kokemus vastaavista tehtävistä. Arvostamme vastuullisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja.

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuuskehikon tasoon 3. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Kokonaispalkka palvelussuhteen alussa on noin 1 900 euroa kuukaudessa.

Hakemus jätetään Helsingin yliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta Hae paikkaa -linkistä. Hakemukseen liitetään ansioluettelo (CV). Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat jättävät hakemuksensa tehtävään SAP HR -portaalissa. Hakuaika päättyy 31.5.2017.

Lisätietoja antaa palvelupäällikkö Rita Läspä, puh. 050 318 0304 rita.laspa@helsinki.fi. Mahdolliset hakujärjestelmään tai –prosessiin liittyvät yhteydenotot: hr-tila@helsinki.fi.

Hae viimeistään 31.05.2017

Haku päättyy

keskiviikko, toukokuu 31, 2017